Sunday, November 03, 2013

Kaarina Davis: Toisinnäkijän päiväkirja

Olen lukenut Kaarina Davisin aiemmat kirjat ja tiesin, että kun seuraava kirja ilmestyy, etsin sen heti käsiini. Näin siis kävi ja luin Toisinnäkijän päiväkirjan. Ai, mitä ihanuutta!

Kirja kertoo Kaarinan luonnonläheisestä elämästä viiden vuoden ajan päiväkirjamerkinnöin. Kirjoituksissa on paljon upeaa luonnonkuvausta, johon voi uppoutua koko sydämellään. Ajanjaksoon sisältyy kuitenkin raskaampiakin asioita, kun Kaarinan lähiympäristön metsiä aletaan hakata. Sellaisen seuraaminen sivusta on riipaisevaa, kun asioihin ei voi vaikuttaa. Vai voisiko? Kaarina selvittää sinnikkäästi vaikutusmahdollisuuksiaan ja kaiken tuhoamisen vimman keskeltä ilmestyy myös valonpilkahduksia.

Kirja antaa lohdutonta kuvaa ihmisten tuhoamisvimmasta, mutta myös pieniä toivonpilkahduksia, kun pieni ihminen voi halutessaan oikeasti vaikuttaa asioihin. Kirjasta välittyy toivoa, voimaa, iloa, herkkyyttä, tunnetta ja aitoa välittämistä. Isoa sydäntä.

Säännöstelin kirjan lukemista, vaikka olisin halunnut ahmia sen pian loppuun. Kirja rauhoitti mieltäni, jäsensi ajatuksiani ja itseäni, joten pieninä annoksina koin saavani enemmän - ja sainkin matkan sekä Kaarinan elämään että itseeni ja omaan elämääni. Kirjaa lukiessani kättelin 15-vuotiasta itseäni. Kohtasimme uudestaan monen vuoden jälkeen. Minä nuorena olin monessa mielessä hyvin samanlainen kuin Kaarina nyt, mutta elämä vei minut vieraille vesille seikkailemaan, vieraiden voimien ohjailemana. Noilla vesillä en ole koskaan saavuttanut niitä itselleni kenties tärkeimpiä asioita, vaan kadotin itseni. Ja minkä vuoksi? Aivan turhan takia, mutta onpahan ollut tehokas koulutus elämästä, arvonsa silläkin. Ehkä ilman noita koukeroita en tietäisi sitä, mitä nyt tiedän. Kaarinan kirja on ollut yksi tärkeä etappi matkallani takaisin itseeni. Kiitos siitä. Minäkin aion tehdä oman pienen osani.

4 comments:

Huopalintu said...

Odotan myös tuon kirjan lukemista suurella innolla ja mielenkiinnolla, kunhan saan sen kirjastosta. Kaarina Davisilla on hyviä ajatuksia, niin blogissa kuin aikaisemmissakin kirjoissa.

Nan said...

Huopalintu: unohdin sanoa tuosta kirjasta yhden oleellisen asian: se on myös kaunis katsella, taitavasti taitettu. Kaarinan ajatuksia on mukava lukea, ne tulevat suoraan sydämestä.

katisar said...

Elämä on ihmeellinen polku. Itse mietin myös, että nuorena olin valitsemassa polkua, joka nyt jälkeen päin näyttää siltä, että se olisi ollut se oikea! Elämässä on kuitenkin parasta se, että voimme valita uudelleen noita käyttämättömiä reittejä. Valitsin lähempänä viittäkymmentä uudestaan sen, jonka olisin voinut valita jo teini-ikäisenä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ehkä "väärät polut" (vieraat vedet?) eivät olletkaan turhia, vaan olen pystynyt rikastuttamaan kokemuksiani käymällä tutkimusretkillä toisillakin poluilla :D. On hienoa löytää oma itseys edes jossain vaiheessa elämää. Moni kuolee koskaan tutustumatta tärkeimpään matkakumppaniinsa, omaan itseensä.

Nan said...

Katisar: kiitos kommentistasi. Se olisi surullista, jos ei koskaan tutustuisi itseensä ja sitä kautta eläisi mahdollisimman omaa elämää... Olet oikeassa, että reittejä voi valita myöhemminkin. Ehkä se ei ole yhtä helppoa kuin nuorempana erilaisten sitoumusten vuoksi, mutta uskon, että paljon voi tehdä ja valita myöhemminkin. Olen itsekin tyytyväinen oppimastani, vaikka kirjoituksessani ehkä hieman valittava sävy olisin. En olisi oppinut niin hurjan paljon elämästä, jos asiat olisivat menneet täydellisesti. Erilaisten asioiden näkeminen avartaa ja rajaa niitä asioita pois, joita ei ainakaan elämäänsä halua. Eli ei ne vieraat vedet itsellänikään kokonaan huono asia ole ollut, ei todellakaan. Toivoisin vain hieman vikkelämmin elämääni enemmän niitä omia juttuja, en jaksaisi olla kärsivällinen :P Vain tekemällä tapahtuu, joten silä linjalla eteenpäin... Kommentisi on kovin lohdullinen, kyllä minulla (ja sinullakin) on vielä aikaa vaikka mihin.