Monday, April 28, 2014

Turhautuminen

Otsikko kertoo viime aikoina vallinneen tunnetilani: turhautuminen. En ole siitä osannut kirjoittaa, kun en oikein osaa paloitella sitä. En tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, miten sen pitäisi minua aktivoida ja mitä se edes tarkoittaa. Nyt ajattelin kirjoittaa siitä jotain, josko se vaikka esille nostettuna sekavana klönttinä näyttäisi minulle uusia puolia ja mikä erityisen toivottavaa: edes jotain suuntaa.

Minua siis turhauttaa elämäni, noin tiivistetysti. Koen, että minulla on moni perusarjen palanen kohdillaan ihan mukavasti: pidän työstäni (entä jatko?), opiskelustani (voisi se jo loppuakin...), harrastuksistani (jotain uutta, kiitos!) jne. Olen terve, samoin läheiseni (ainakin suunnilleen) ja pystyn iloitsemaan pienistä asioista. On paljon asioita, joita tykkään tehdä, olen utelias, kiinnostunut, enimmäkseen energinen ja iloinen. Paitsi että minua turhauttaa.

Minulta puuttuu elämästäni juhla. Päivät toistuvat samankaltaisina, viikonloppu eroaa arjesta vain siten, että en tee töitä ja aikaa on enemmän. En käy juuri missään tai tee mitään sellaista, joka toisi vaihtelua. Sosiaalinen elämä? Joo, ei juuri ole sitäkään. Elämäni ei tunnu olevan menossa mihinkään, se vain jumittaa paikallaan. Mitään ei tapahdu. Elämässä jos jotain haluaa tapahtuvaksi, se pitää itse järjestää. Mitäpä siis voisin järjestää itselleni?

Turhautuminen tulee siitä tunteesta, että on resursseja, mutta en käytä niitä, syystä tai toisesta. En jotenkin osaa kanavoida resurssejani ja arvojani siten, että elämä näyttäisi enemmän innostavia puoliaan. Jaksan olla kärsivällinen ja odottaa jotain hyvää tapahtuvaksi pitkäänkin, mutta minusta tuntuu, että olen odotellut jo vuosia. Ja sama vain jatkuu. Tämäkään ei toki ole totta, askelia eteenpäin (ja taaksepäin ja sivulle) on ollut, asioita on tapahtunut ja hommat etenee, mutta mutta... Äh, turhauttaa. Elää pitäisi nyt, mutta missä se elämä oikein luuraa? Tuntuu, että edelleenkin vain valmistaudun elämää varten, jotta olisin valmis sitten, kun elämä vihdoin alkaa.

Nyt kun kirjoitan tätä mieleeni tulee, että kaipaisin "valmentajaa". "Ryhdistäytymiskurssi vetelehtijöille ja loppumattomasti vatvoville" voisi olla sen niminen kurssi, että istuisi minulle. Olisi joku, joka pakottaisi tekemään asioita, jotta en jumiutuisi neljän seinän sisälle. Usein tekeminen/päättäminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin (pelätä ja) jäädä paikalleen jumimaan.

Positiivista on se, että minulla olisi energiaa ja intoa vaikka mihin. Negatiivista on se, että en saa kanavoitua energiaa ja intoani kuin hyvin rajoitetusti. En yhtään tiedä, mihin elämäni paattia lähtisin ohjaamaan. Toivon, että jokin majakka vilkuttelisi valoaan jostain suunnasta, jotta olisi helpompaa suunnistaa, mutta kun näin ei oikein ole nyt viime aikoina tapahtunut, niin eipä siten välttämättä tapahdu tulevaisuudessakaan. Olisi mukavaa alkaa myös harrastaa hauskanpitoa. Nuo haaveet vain kaatuvat helposti siihen, että ei ole seuraa moiseen. Osaan tehdä mukavia asioita itsekseni, mutta on paljon asioita, joita ei ole mukavaa tehdä yksin. Näin se vain on.

2 comments:

Ana said...

Kutsupa pari kaveria tai työkaveria syömään. Vieraat tekee juhlan, ei tartte muuta kun kantaa niille ruokaa ja juomaa eteen. Itekin mietin samoja, olen "ruokavelkaa" jo joka puolelle, ja nyt vihdoin ens viikolla alan maksella niitä, kuukausien vatuloimisen jälkeen...

Nan said...

Kiitos vinkistä! Tuo on hyvä idea, vaikka omalla kohdalla tuntuukin, että juna meni tuossa(kin). Siis että on vähänlaisesti ihmisiä, joita voisin kutsua syömään ja jotenkin olen alkanut arastella sitä. No, ehkä, ehkä... Hauskoja päivällisiä sinulle, kuulostaa, että sinulle on tiedossa mukavia hetkiä :)