Saturday, December 27, 2014

Koti kuntoon

Olen katsellut telkkarista kotiin ja kodin laittamiseen liittyviä ohjelmia nyt joulun aikaan, kun aikaa on ollut. Sen myötä olen saanut kovan sisustuskuumeen... ja en tarkoita sillä mitään hienostelevaa puuhastelua, vaan sitä, että minulla olisi jonain päivänä ylipäätään kiva koti.

Viime vuodet ovat minulla menneet tuskaillessa kotini kanssa. Syitä tähän on useita, mutta niillä ei ole nyt enää väliä, kun olen oivaltanut, että nyt minä voin laittaa kotini kuntoon. Ajatus tuntuu huikealta - voisin asua asunnossa, joka olisi käytännöllinen ja näyttäisi kivalta ja itseltäni! On ollut aidosti kamalaa asua kämpässä, jonka ilmettä inhoaa, jossa tavarat pursuilevat ja jonka huonekalut ovat hirveitä. En ole halunnut kutsua juuri vieraitakaan, koska häpeän kämppäni ilmettä, joten kyseessä ei ole pelkästään omaan viihtymiseeni liittyvä ongelma. Ja sellaisessa kolossa minun on pitänyt asua jo vuosia.

Olen potenut siis kotikriisiä ja yhdeksi uuden vuoden tavoitteekseni voisin ottaa sen, että teen kämpästäni minulle tämänhetkisen kodin, jota kukaan ei voi tulla myllertämään miksikään muuksi. Olen toki matkan varrella tehnyt pieniä parannuksia, mutta nyt pyrin korjaamaan loputkin epäkohdat, siis ne, jotka on ylipäätään mahdollista korjata. Aloitan sohvasta, joka on kotini suurin kauhistus. Se on aidosti kamala, myös niiden harvojen vieraideni mielestä, jotka hirvityksen ovat nähneet. Se lähtee kaatopaikalle ja ostan uuden. Tämä hankinta onkin onneksi se suurin ja merkittävin, muut muokkaukset kodin ilmeeseen ovat selvästi halvempia ja pienempiä.

Sohvan valitseminen on vaikeaa. Olen jo päättänyt suunnilleen, millaisen haluan, mutta lopullinen valinta on tekemättä. Haluan ehdottomasti vuodesohvan, koska se on ainoa järkevä ratkaisu pieniin tiloihin, joissa saattaa joskus majoittua yövieraita. Ostan mahdollisesti divaanisohvan, koska olen sellaisesta haaveillut ja tykkään sellaisesta. Ongelma näissä on se, että ne tuppaavat olemaan aika leveitä, en nimittäin haluaisi valtavaa sohvaa. Hieman yli kaksi metriä leveä olisi ihan riittävä, eli mahdollisimman sopivan kokoinen. En tiedä vielä, haluanko tumman harmaan vain tumman ruskean sohvan. Tämä värivalinta on luultavasti merkittävä muun kämpässä olevan värityksen suunnittelun kannalta.

Olen niin innoissani uudesta sohvasta jo nyt, että tuskin maltan odottaa, että pääsen kauppoihin. Vaikka tämä onkin sinällään pieni askel, minusta tämä tuntuu suurelta. Ehkä kodistani tulee vielä jonain päivänä aivain ihana turvapaikka minulle :)

5 comments:

nainen.kuvastimessa said...

Koti on minulle äärettömän tärkeä paikka, turvapesä ja suojaisa sopukka. Omannäköinen koti on muotoutunut elämän varrella, tutut tavarat kerrostavat elettyjä hetkiä omasta elämästä.

Joskus minullekin tulee sisustuspuuska ja kaipaan jotakin uutta. Se uusi on usein saattanut löytyä kirpparilta tai kierrätyksestä tai mummolan vintiltä. Sohvan minäkin ostin uutena kaupasta, se onkin niitä harvoja huonekaluja, jotka olen tosiaan ostanut huonekalukaupasta.

Mukavia ja innostavia sisustushetkiä Nan, toivottavasti saat kodistasi mieleisen!

Ana said...

Paljon hyvää intofiilistä tässä postauksessa!

Liiolii said...

Minullakin on kodinlaittokuume. Tilaan huomenna sorttiaseman noutoauton ja makuuhuoneesta lähtee kaikki sinne säilötty roinahuonekalu pois. Haluan, että kotona on hyvä olla. Sohva on minullakin kauhistus, mutta se saa vielä hetken armonaikaa.

Between said...

Kuulostaa mukavan positiiviselta. Sohva taitaakin olla kodin tärkeimpiä huonekaluostoksia. Hesari juuri muutama päivä sitten uutisoi, että sohvasta tehdään eniten valituksia kuluttaja-asiamiehelle. Parasta varmaan on hankkia sellainen sohva, joka itseä miellyttää eniten. Itsehän sitä käyttää ja katselee päivästä toiseen ja parhaassa tapauksessa vuodesta toiseen.

Nan said...

Nainen.kuvastimessa: kiitos toivotuksista :) Minustakin kodin pitää olla turvapaikka, suojaisa oma kolo, jossa voi olla oma itsensä. Koen sohvan sellaiseksi huonekaluksi, jonka haluan uutena. Voisin sen käytettynäkin hommata, jos joltain tutulta saisi eli tietäisin, millaista elämää se on nähnyt. Toivon suurimman osan muista hankinnoista löytyvän käytettynä.


Zepa: Tämä sisustaminen on tosi innostavaa :)


Liiolii: ai, kun ihanan kuuloista, että ylimääräistä romua lähtee. Se ja tilan vapautuminen on tosi vapauttavaa ja keventävää. Minullakin on huonekaluja, jotka lähtevät, mutta vasta sitten, kun niiden sisältämät romut on sijoitettu toisaalle. Kotona on tosiaan hyvä olla, kun ei huku rojuihin, on siistiä ja ympäristö miellyttää.


Between: on vaikeaa näin hankintaa suunnittelevana tietää, mikä sohva voisi olla hyvä. Ei kai auta muuta kuin vain ostaa jokin ja toivoa parasta. Sohva on kodissa ehkä se isoin ja näkyvin juttu. Sen ympärille ajattelin rakentaa olohuoneen muuta ilmettä. Tärkeää on tosiaan se, että sohva on mieluisa ja siinä on hyvä olla.