Saturday, May 02, 2015

Tyhjä tie

Sanat ovat olleet hukassa. Elämä tuntuu niin oudolta juuri nyt, että en tiedä, mitä siitä sanoisi. Tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut, vaaleistakaan yms. ajankohtaisesta en ole jaksanut kommentoida. Olen vain keskittynyt arkiaskareisiin ja sitä kautta paennut murheita. Kivaakin on ollut, mutta jotain mukavaa odotettavaa kyllä kaipaisi. Jotain Uutta.

En tiedä, onko tuleva koskaan näyttänyt näin tyhjältä. Jos yritän miettiä tulevaisuuteen liittyviä asioita, niin näen vain tyhjän sivun. En näe mitään, en tunne mitään. Tulevaisuus on niin tyhjä kuin se voi olla, siihen ei liity mitään ajatusta, tunnetta tai toimintaa. Tämä on tosi outoa.

Outoa on myös se, miten vähän tyhjyys ahdistaa minua, loppujen lopuksi. Välillä tuntuu tosi pahalta ja välillä ei tunnu miltään. Tätä se on, kun ei ole mitään odotettavaa, ei hyvää eikä pahaa. Periaatteessa mitä tahansa voisi tapahtua.

Ahdistaa se, että pitäisi löytää kynä ja taito kirjoittaa tyhjälle sivulle jotain eli pitäisi olla aktiivinen ja tehdä elämälleen jotain. Välillä puhkun intoa ja ajatuksia. Välillä tuntuu lannistuneelta, näinkö se elämä nyt menikin. Tuntuu, että en tiedä mistään mitään ja samalla päässä suhisee ajatuksia enemmän kuin koskaan ennen. Mikä tienristeys tämä on? Vai onko tämä suora tie, joka jatkuu tyhjänä iäisyyteen?

Käytännön arkeni koostuu opintojen viimeistelystä, työnhausta, kuntoilusta ja kevätkylvöistä. En tiedä, odotanko kesää, kun en tiedä, onko odotettavaa. Kaipaan jotain, mihin tarttua ja pelkään, että en löydä sitä. Tavoitteenani on laittaa verkot veteen kaikkiin vesistöihin, mitä vastaan tulee, eli olen erittäin avoimin mielin kaiken suhteen. Voisin tehdä mitä tahansa, melkein ainakin.

Pelottaa kirjoittaa tästä tyhjyydestä, koska pelkään, että minua alkaa ahdistaa tämä tilanne, mutta eipä se taida pakenemallakaan muuksi muuttua. Pitää suhtautua tähän siten, että näen mahdollisuuksia. Pitää viedä elämää eteenpäin positiivisella asenteella ja olla aktiivinen. Kaikki voi järjestyä hyvin.

7 comments:

between said...

Oletko vähän liian vaativa itseäsi kohtaan? Ole armollisempi, elämällä on tapana kantaa.

Helmi Nainen said...

Kyllä se kantaa. Kun koettaa alhosta aina räpistellä ylöspäin. Aikansa kestää ja jossakin kohtaa Hyvä tulee esiin. Siihen asti on vain räpisteltävä ja koetettava parhaansa. Se riittää. Kun tekee parhaansa. Jonka ei tarvitse aina olla paljon...
Ja kun kaikki on ohi, huomaat, että opit paljon.
Voimia ja valoa! Intoa kasvatuspuuhille!!

Nan said...

Between: osut tärkeään asiaan: olen liian vaativa itseäni kohtaan, vaikka yritän muistutella tästä asiasta itseäni aika ajoin. Elämäni on kantanut tähän asti, en tiedä, miksi se ei kantaisi tästä eteenpäinkin. Ehkä tieto työllisyystilanteesta on tosi lannistava ja vaikuttaa, mutta kyllä ilman töitäkin on elämää. Päivä kerrallaan.

Helmi: kiitos toivotuksista ja hyvistä ajatuksistasi. Olen seurannut blogiasi ja saanut paljon kannustusta kirjoituksistasi. Tärkeintä on tosiaan tehdä parhaansa, kyllä asiat jotenkin siitä sitten järjestyvät. Täydellistä en odota, vaan normaalia elämää. Se riittää. On vain vaikeaa välillä uskoa ja puurtaa, mutta nämä uskon puutteen hetket on vain elettävä ja kuljettava pää pystyssä eteenpäin.

Hehkuvainen said...

Tyhjyys on pelottavaa, ja sen voi kokea ahdistavana päämäärättömänä haahuiluna. Optimisti voisi kuitenkin nähdä tyhjyydessä mahdollisuuden. "Tien kulkija tien on vanki, vapaa on vain umpihanki."

Minua pelottaa kaikki uusi, arvaamaton ja tuntematon, kaikki sellainen mitä ei voi ennustaa. Mutta juuri sille pelolle antautuminen on aina ollut hyvin palkitsevaa.

Kun pysyt uskollisena omille ihanteillesi ja kuuntelet itseäsi rehellisesti ja sensuroimatta, et voi päätyä väärille poluille. :)

Nan said...

Hehkuvainen: tuo on mielenkiintoista, että tyhjyys voi olla sekä ahdistavaa että tunne mahdollisuuksista. Toisaalta tulevaisuutta ei oikein pysty murehtimaan, kun sitä "ei ole". Tämäkin on erikoinen tunne. Minäkin olen ollut turvallisuushakuinen, uusi pelottaa, mutta toisaalta ehkä tämä tekee hyvää, niin kuin sanot. Kiitos kannustavasta kommentistasi, on tosiaan tärkeää kuunnella itseään :) Sitten vain kun sen vielä muistaisikin, ettei peloissaan erehdy hosumaan sinne ja tänne.

Anonymous said...

"Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi." Tuutikki, Taikatalvi (Muumit). Tove Jansson sen tiesi. Ja nyt tiedän minäkin elämäni painajaismaisimman kriisivuoden jälkeen: kun pohja lähtee eikä voi muuta kuin kellua aallokossa, ja jos sen jälkeen antautuu elämän avoimuudelle ja sille mistä ei vielä tiedä, voi löytää niin valtavan aarteen, että kävisi läpi saman kurjuuden, jos nykyisten elämäni aarteiden saaminen edellyttäisi sitä.

Kaikki käy sinullakin hyvin. Jatka vain matkaa. Joskus ei tiedä edes seuraavaa askelta tarkkaan, mutta jos ainakin aavistat suunnan, olet jo pitkällä. Ja ainahan me olemme matkalla. Koko ajan muutosta tapahtuu. Rohkeasti vaan eteenpäin, ja uudemmista postauksista näkeekin että askelia olet ottanut jo reippaasti! Tsemppiä, sitä teet sen kyllä mitä haluatkin!!!

Nan said...

Anonyymi: kiitos sanoistasi ja kannustuksestasi! Mukava kuulla, että olet löytänyt paljon arvokasta elämääsi kriisivuoden jälkeen, kiitos kokemuksesi jakamisesta. Kriisiähän ei kukaan sinällään kaipaa, mutta kyllä sellainen myllertää ihmisen niin päästä varpaisiin, että sen jälkeen elämä näyttää ihan erilaiselta. Ja voi olla käytännössäkin jotain ihan muuta kuin aiemmin ja se muu voi olla tosiaan hyvää.

Minusta on tullut tässä epävarmuudessa tosi avoin kaikelle uudelle: tutkin jokaisen eteeni ilmestyvän polun. Kaikki eivät tähän mennessä ole olleet pelkkää hyvää, mutta se oikea polku voi olla mikä tahansa. Tavallaan tämä on jännittävääkin :) Tunnistan tuon kellumisen aallokossa, vaikka itselläni suurta kriisiä ei ehkä olekaan. Jotenkin kellun, vaikka kyllä minulla suuntakin on. Epävarmuutta on kyllä vaikea sietää, kun se herättää ahdistusta, mutta voi tästä seurata hyvääkin.

Ihanaa kesän jatkoa sinulle! :)