Saturday, September 05, 2015

Vanhaa vai uutta työelämässä?

Olen opiskellut uuden tutkinnon siksi, että pääsisin suuntautumaan työelämässä uusille urille, toisenlaisiin töihin kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Opiskelu oli mielekästä, mutta olen iloinen siitä, että se on ohi. Aikansa kutakin. Valitettavasti olen nyt joutunut huomaamaan, että mahdollisuuteni saada toiveideni ja koulutukseni mukaista työtä on erittäin heikko, paikkoja ei juuri ole ja hakijoita on valtaisat määrät ja siinä vastavalmistuneet hukkuvat jalkoihin.

Aiemmin tekemäni työ on myös kulkenut suuntaan, joka ei oikein enää istu minulle eikä osaamiseeni. En myöskään ole asiasta juuri kiinnostunut, mistä syystä koin parhaaksi poistua niistä hommista. Tilanne on kuitenkin nyt se, että näitä vanhan työni kaltaisia työpaikkoja on tarjolla jonkin verran, tosin vähän on sellaisia, joihin osaamiseni enää sopii, mutta niitäkin saattaa olla.

Nyt minulla on ristiriitaiset fiilikset. Toki työtä kuin työtä kannattaa tehdä tässä työllisyystilanteessa, mutta jos sattuisin pääsemään vanhan työni kaltaiseen työhön, niin olisiko se uuteen uraan pääsemiseni surma? Menevätkö mahdollisuuteni jumiutumalla vanhaan ja tylsään ja hukkaan koulutukseni vai olisiko hyvä olla aktiivinen ja tehdä mitä tahansa? Saattaisihan tuo "vanhaan ja tylsään" työhön meneminen avata usia ovia johonkin toiseen suuntaan, mutta toisaalta on riski, että palaan takaisin lähtöpisteeseen. Toisalta saatan olla ylikoulutettu (mitähän sekin on?)  niihin hommiin eli kunhan nyt tässä vain pohdin asiaa.

En tiedä, mitä tuumaisin asiasta. Olisiko jollakin kokemuksia ja ajatuksia asiasta?

5 comments:

Ryövärintytär said...

Minulla on kokemusta sen verran, että varoittaisin hyppäämästä äkkisyvään.

Itse kouluttauduin uudelle alalle, josta jo opiskeluvaiheessa tiesin, ettei se ole minun juttuni. Olin siinä kuitenkin hyvä, ja pääsinkin töihin jo ennen tutkinnon loppumista. Suoritin siis tutkinnon loppuun töissä ollessani. Töitä sillä alalla tein kuitenkin vain vuoden ajan, vaikka olin saanut hyvän vakituisen työpaikan. Tulin niin tyytymättömäksi, että tein juuri sen, mistä sinua äsken varoitin: hyppäsin äkkisyvään. Katkaisin työsuhteen tietämättä vielä uudesta työpaikasta mitään. Olin myös hyvin kranttu sen suhteen, millaista työtä otin vastaan työsuhteen katkaisemisen jälkeen, koska en tahtonut enää palata aiemman kaltaiseen työhön. Se olisi tuntunut askeleelta taaksepäin, ihan niin kuin sinä tuossa kirjoituksessasi mietit.

Löysin noin puolen vuoden työttömyyden jälkeen tavan ansaita kirjoittamalla kylliksi, jotta sain pidettyä minut ja lapset leivän syrjässä kiinni, mutta kyllä se tiukkaa teki, ja nykyisen työn löytyminenkin oli todellinen onnenpotku. Nyt olen toiminut nykyisessä työssä jo nelisen vuotta ja viihdyn hyvin. Olin kuitenkin tosi lähellä ajautua siihen tilanteeseen, että muutoshaluni olisi ajanut koko perheen syöksykierteeseen. Irtisanoutumista vanhasta työstäni en ole katunut päivääkään, mutta olisin voinut varmistaa tulevaisuutta vähän paremmin ennen kun irtisanouduin.

Sinulle siis sanoisin, että työstä pääsee aina pois, jos sopivampi paikka tulee eteen, mutta töitä ei aina löydy, kun niitä on vailla. Eli kovin kauan ei kannata kädet tyhjässä sylissä onnenpotkua odotella. Onnea työpaikan metsästykseen!

Between said...

Tämän päivän työelämä on varsin raadollista. Loppuelämän työpaikkoja ei enää ole, eikä missään ammatissa voi tietää huomisen tilannetta. Syödä ja asua kuitenkin pitää ja etenkin pääkaupunkiseudulla asumiseen ja liikkumiseen menee valtaosa ansioista, jos riittäkään.
Poikani lähti opiskelemaan jo kolmatta tutkintoa, kun vakituisia töitä ei vain löydy. Osa-aikaisuuksia, sijaisuuksia ja pätkätöitä on onneksi ollut sen verran, ettei toimeentulo luukulle tai vanhempien kukkarolle ole vielä tarvinnut tulla. Tuntuu, että nuoren ihmisen elämä valuu hukkaan sitä vakituista ja mieluista työpaikkaa etsiessä. Meneillään olevien opintojen jälkeen hän on päättänyt ottaa ensimmäisen vähänkin järkevän työn vastaan. Kunhan pääsee normaalin elämän rytmiin. Ja turvatun elämän lomassa on paljon helpompi tähtäillä niitä parempia työpaikkoja. Jo kerran poikani pääsi toivetyöpaikkaan, josta ura oli urkenemassa. Sitten tulivat säästöt ja yt:t. Poikani olisi palkattu jatkoon, mutta hän oli viimeksi taloon tullut ja joutui muutaman muun nuoremman kanssa lähtemään. Taloon sai jäädä työntekijöitä, joilta puuttui muodollinen pätevyys ja yhdessä tapauksessa myös into tehdä töitä. Säännöt ovat sääntöjä, vaikka eivät aina niin järkeviä.
Poikani työhaaveita seuratessani neuvoisin sinua ensisijaisesti etsimään itsellesi työpaikka ja sen jälkeen unelmatyö. Ne eivät sulje pois toisiaan, mutta työttömyys tai vastentahtoinen pätkätyöläisyys syö ihmistä.

Huopalintu said...

Komppaan edellisiä, että työssä ollessakin voi hakea uusia työpaikkoja. Se, että on jo töissä, on parempi signaali työnhaussa kuin työttömyys ja aina työkokemus on plussaa (uutta työtä hakiessa), vaikka olisi vain jonkin aikaa siinä epätyydyttävässä työssä. Työstä pääsee helpommin pois kuin työhön. Mutta kuuntele mieluummin oman sydämen ääntä kuin meidän muiden mielipiteitä :)

Ana said...

Fiksuja kommentteja. Mä kannatan myös työn ottamista jos kerta sellaisen voi saada. Onhan sitä aikaa hakea muita duuneja samalla kun tekee jotain vaik vähemmänkin mieluista.

Nan said...

Kiitos ihanat naiset fiksuista kommenteistanne! :) Olen pitkälti hyvin samaa mieltä kanssanne.


Ryövärintytär: kyllä, nykyään äkkisyvään hyppäämistä kannattaa varoa. Erityisesti, jos on lapsia tai muita taloudellisia sitoomuksia täytyy olla tarkkana, koska putoamisen vaara on iso. Kiitos kokemustesi jakamisesta. Juuri tuollaista tilannetta varoisin itsekin jatkossa. Minä nimittäin hyppäsin äkkisyvään, mutta minulla ei ollut sitoumuksia - mutta ei toisaalta elättäjääkään, jos putoan. Eli pitäisi elättää itse itseni ilman turvaverkkoa... ja nyt olen tilanteessa, jossa en tiedä, putoanko vai selviänkö. Sikäli työ kuin työ pitää kelvata. Tuntuu vain masentavalta ajatella, että se, minkä eteen olen viime vuoden ponnistellut, valuisi hukkaan, mutta toisaalta toimeentulo on vielä sitäkin tärkeämpää.


Between: kiitos poikasi tilanteen kertomisesta. Olen kuullut vastaavia tarinoita ja tuo lienee todellisuutta monelle ja tulevaisuudessa vielä useammalle. Onhan joku kirjoittanutkin siitä, että jatkossa toimeentulo riivitään sieltä ja täältä, pätkistä. Se on raadollista kilpailua, jossa kaikki eivät selviä (eikä minusta tarvitsekaan selvitä, tuollainen on rankkaa). Taidan tosiaan tehdä niin, että yritän löytää itselleni työpaikan. Kun toimeentulo on kunnossa, niin voi miettiä seuraavia askeleita. Köyhänä vaihtoehdot vain kapenevat ja lopulta voivat sulkeutua kokonaan. Se ei ole hyvä tie.


Huopalintu: olet kommentissasi tosi oikeassa. Työstä pääsee aina pois, mutta töihin ei enää niinkään. Kyllä minusta nyt tuntuu siltä, että töihin vain. Se on monella tavalla parempi vaihtoehto, kunhan sitä työtä pystyy tekemään.


Ana: ei minulla ole kiikarissa mitään tiettyä työpaikkaa, valitettavasti. Olen vain huomannut, että voisi olla paremmat mahkut saada vanhan työn kaltaista työtä kuin uudenlaista. Olen jopa saanut yhteydenottoja vanhan työni kaltaisista työpaikoista. Nyt kun olen tässä aloittamassa eurojen laskun lähestyvän köyhyyden vuoksi, niin kyllä se toimeentulo on tärkeä. Sitä kohti siis. Toisaalta minusta kyllä tuntuu juuri nyt siltäkin, että ylipäätään jotain työtä olisi jo kiva tehdä. Enköhän osaisi iloa repiä melkein mistä tahansa hommasta ainakin jonkin aikaa. Kaikki kokemukset opettavat.