Saturday, January 21, 2017

Vitsin ja pilkan raja

Toisen ihmisen toimista vitsailun ja pilkkaamisen raja on häilyvä. Tätä olen päässyt (saanut, joutunut?) tällä viikolla toteamaan. Tässä oli kyse tilanteesta, jossa henkilö toimi oman mielenkiinnon ja arvojensa pohjalta, teki harmittoman valinnan. Toiset tekivät myös harmittomia valintoja omien arvojensa ja mielenkiinnon kohteidensa pohjalta. Kaikkien muiden valinnat olivat hyvin samanlaisia keskenään, joten poikkeava huomattiin. Tästä nousi vitsailevaa kommentointia, jossa vitsi ulottui vitsailun kohteena olevan henkilön arvomaailman puolelle.

Ymmärtämättömyys. Luulisin, että useimmiten kyse on ymmärtämättömyydestä ja siitä, että on mukavaa päästä vitsailemaan ja esille. Saada muut mukaan nauramaan, vähintään hymyilemään. Luultavasti pahaa ei tarkoiteta ja kohteena oleva henkilö voi ottaa asian huumorilla ja antaa armoa ymmärtämättömille. "Ei ole heidän vikansa, jos eivät ymmärrä hieman epäsopivan puolelle kallistuvaa käytöstään."

Pelko. Ehkä erilainen valinta herätti jonkinlaista pelkoa. "Tuo on erilainen, nostaa itseään muita paremmaksi." Tässä tilanteessa nimittäin joku olisi voinut vetää (täysin turhan) päätelmän, että kohdehenkilön valinta olisi jotenkin "parempi" muiden. Tuollainen tulkinta tuossa tilanteessa olisi täysin turha.

Kohdehenkilön yliherkkyys. Ainahan eri ihmisten tulkinnat eri tilanteille vaihtelevat. Ehkä kohdehenkilö on vain yliherkkä eikä ymmärrä huumoria. Hyvin mahdollista, mutta jos jostain tilanteesta jää ikävä olo, niin jotain siinä itse tilanteessakin mielestäni on kummallista.

Olin itse tuo kohdehenkilö. Olen huumorintajuinen ja kuittaan tuon tilanteena, jossa oli huumoria. Tai siis "huumoria", koska minusta toisten ihmisten tuollainen kommentointi on pelkästään asiatonta ja typerää. Täytyy sanoa, että käsitykseni näistä kommentoijista muuttui varsin negatiiviseksi ja vaikka aion jatkossa olla heitä kohtaan asiallinen, niin arvostukseni on jotain ihan muuta tasoa. Sitä vain ei kannata näyttää.

Mielenkiintoista minusta on se, että intuitioni varoitti minua tästä etukäteen. Mietin, että voinko tehdä tätä valintaa. Lopulta tein valintani, koska halusin siten tehdä, mutta yritin peitellä sitä (ärsyttävää, eihän minun tarvitse tuollaista peitellä!). Lopulta valintani paljastui ja kommentoijat riemastuivat. Intuitio on kyllä mielenkiintoinen asia.

8 comments:

Ryövärintytär said...

Ei turhaan sanota, että suurinta rohkeutta on olla erilainen. Tätä saan omille lapsille, jotka julmassa koulumaailmassa tarpovat, hokea koko ajan. Esikoinen on luonnostaan erilainen, koska hänellä on asperger ja sellainen oma maailmansa, johon muut eivät oikein pääse sisälle. Onneksi on säästynyt suuremmalta kiusaamiselta ja kavereita on, joiden kanssa touhuta. Kuopus taas on laumasielu, jonka suurin riski on ajautua kiusaajaksi. Hänen on kauhean vaikeaa erottua muista. Hiustyyliä myöten pitäisi kaiken olla niin kuin muilla lapsilla, ettei kukaan "pidä tyhmänä". Yritäpä siinä 9-vuotiaalla selittää, että rohkeampi olisit ja armollisempi itsellesi, jos antaisit itsellesi luvan olla juuri sellainen kuin olet.

Minusta tuntuu, että tuossa valinnassasi on muita ärsyttänyt se, etteivät he itse uskaltaneet valita siten kuin olisivat oikeasti halunneet. Ihmiset, joilla ei ole rohkeutta olla rehellisiä toisten edessä, hakevat tukea ja balsamia haavoihinsa pilkkaamalla niitä, joilla on kanttia puskea ryhmäpainetta vastaan.

Nan said...

Totta, "suurinta rohkeutta on olla erilainen" on kyllä osuvasti sanottu. Ihmiset ovat niin laumasieluisia ja riippuvaisia toistensa hyväksynnästä (osin tosin ymmärrettävästi), että "olla oma itsensä" on haastavaa ja joskus epämukavaa. Toisilta erilaisuus tosin hyväksytään helpommin kuin toisilta ja olen pohtinut, mistä se johtuu. Yksi syy voisi olla se, että jos on erilainen alusta lähtien, se on jotenkin normaalimpaa ja siten hyväksyttävämpää kuin se, että joku osoittautuu ajan myötä ajatuksiltaan "poikkeavaksi". Joidenkin erilaisuus voi olla myös jotenkin hauskaa, viihdyttävää tai jotenkin muuten sellaista, että lauma kokee sen hyväksyttäväksi.

Koulumaailma on kyllä tosi julma. Lienee paljon tuuristakin kyse, minkälaiseen porukkaan päätyy, että millainen omasta osasta tulee. Se osa sitten määrittää paljon tulevaisuutta, luulen. On surullista katsoa, miten vimmatusti jotkut lapset hakevat paikkaansa ja hyväksyntää, mutta se lienee osittain pakollistakin, jotta ei päädy hyljeksittäväksi. Surullista. En tiedä, olisiko lapsista mahdollista kasvattaa suvaitsevaisempia ja avarakatseisempia. Tosin jos vanhemmat ovat epäsuvaitsevaisia, niin voiko lapsiltakaan paljon muuta odottaa.

Tässä omassa valinnassani oli kyse ruoka-asioista ja ne tunnetusti herättävät joissakin ihmisissä intohimoja. En oikein ymmärrä, miksi se on niin iso asia. Minulle on aikalailla sama, mitä muut syövät. Heidän asiansahan se on. Silti jotkut kokevat tuollaisen typerän kommentoinnin olevan jotain sellaista, mitä "pitää" tehdä. "Ei tuolla maailmaa pelasteta" tai "liha on oikeaa ruokaa" ja muita "älynväläyksiä" naurahtelujen lomassa. Hohhoijaa. Josko vain keskittyisivät omaan mässyynsä.

Ryövärintytär said...

Ahaa, näitä ruoka-asioita! Sehän selventääkin paljon. En voi käsittää miksi se, mitä joku muu kitusiinsa työntää, on toisille niin kauhea peikko. Olen törmännyt tuohon monen monta kertaa ja erityisesti tämän fitness-buumin ja proteiinihypetyksen takia saan jatkuvasti selitellä, miksi syön niin vähän lihaa (tällä hetkellä en syö lihaa ollenkaan), vaikka siitä saa protskuja. Raejuustoa syön, mutta senkin suhteen sain jo kertaalleen puolustautua, koska menin möläyttämään, että syön sitä kalsiumin enkä proteiinin takia. Olen yrittänyt olla nauramatta proteiinipirtelöille, proteiinipannareille, proteiinipatukoille, ja niille proteiiniravintolisätynnyreille, joiden sisältö näyttää soveltuvan paremmin lihakarjan kasvatukseen kuin ihmisravinnoksi, koska en tahdo alentua samaan kuin ne, jotka avoimesti ivaavat kasvis-kala-kananmuna-ruisleipä -linjaani. Minä en aio olla toisten valintoihin puuttuva kusipää. Olkoot sellaisia ne, joilla ei ole mitään tärkeämpää ajateltavaa.

Olet varmasti aivan oikeassa siinäkin, että lapsesta asti oman tiensä kulkija voi tulla helpommin hyväksytyksi, vaikka omalla kohdallani se ei pidäkään paikkaansa. Olin 'erilainen lapsi', joka kyllä sai kuulla erilaisuudestaan niin muilta lapsilta kuin aikuisiltakin. Vasta nyt vanhemmiten ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, etten minä tästä miksikään muutu, vaikka haukkuisivat kuinka. Pidä sinäkin tiukasti kiinni siitä kuka olet, enkä epäile hetkeäkään, ettetkö niin tekisi ilman kehoitustakin. Loppujen lopuksi arvokkain asia Sinussa on se, että olet Sinä, etkä 'naapurin Jari-Pekan vaimon Kirsi-Maarian perässä vedettävä kopio'.

Nan said...

On kyllä kummallista, miten ihmisten ruokavalinnat herättää niin paljon kiinnostusta. En itsekään syö paljon lihaa ja sitä saa kyllä selitellä (tosin pyrin olemaan selittämättä). Uusi havainto tässä hiljattain on ollut se, että on hyväksyttävämpää kasvisruokaa ja ei-niin-hyväksyttyä, mistä lie johtuukaan. Kyllä esim. lihatonta salaattia ja mozzarellapizzaa saa syödä vapaasti. Jotain muuta taas sitten ei.

En minäkään kommentoi toisten valintoja. Mitäpä sitä, en myöskään tahdo olla sellainen kuin nämä kommentoijat.

Ehkä noista oman tien kulkijoista hyväksytään helpommin ne, joiden "oma tie" ja omalaatuisuus on hyväksyttävää laatua. Missä se raja sitten meneekään. Jos on kummallinen, outo ja on vaikkapa vuorovaikutuksen haasteita, niin hyljeksityksi joutuu. En voi olla miettimättä, että voisiko ihmislajin geeneihin olla jotenkin koodattu erilaisuuden hylkiminen... En tiedä, varmaan kulttuurikin vaikuttaa. Onpa ikävää, että olet saanut kuulla erilaisuudestasi pienestä pitäen. Useinhan erilaisuuteen lapsuudessa liittyy niin paljon negatiivista.

Vanhenemisen hyvä puoli on kyllä tietynlainen vapautuminen rajoituksista, ei täysin, mutta hiljalleen enemmän ja enemmän. Lisäksi tosiaan ihmiset kai luovuttavat sen suhteen, että toinen enää muuttuisi. Kyllä ehdottomasti pyrin olemaan Minä, vaikka koenkin siinä haasteita. Tiedän yhden noin 85-vuotiaan naisen, joka on kyllä niin oma itsensä kuin voi, sekä hyvässä että pahassa :) Mietin usein häntä, jos minulle tulee tunne, että kadotan itseni.

On hyvä muistaa, että erilaisuus on myös rikkautta. Me ollaan hyviä tällaisenaan.

Katja - Tässä ja Nyt said...

Totta, intuitio on ihmeellinen juttu :)

Nan said...

Katja: on kyllä :) Minulle tulee niitä aika paljonkin, kun vain ymmärtäisin kuunnella.

Ryövärintytär said...

Tuopa olikin hyvä pointti! Meihin nimittäin on kuin onkin koodattu erilaisuuden hylkiminen, näin uskon. Silloin keräilijä-metsästäjä aikoihin kaikki poikkeava varmasti heikensi ryhmän selviytymismahdollisuuksia. Kaikkien piti kyetä ennakoitavaan toimintaan, toimimaan ryhmässä, metsästämään ryhmässä. Hengissä säilyminen ja suvun jatkaminen oli primäärinen tavoite. Todennäköisesti ne luolamaalauksia väkertäneet yksilöt olivat ainoita, joiden erikoisuutta siedettiin, koska niistä maalauksista oli jälkeläisille hyötyä. Olisivatko nuo luolamaalausten maalaajat kuitenkin niitä ihmiskunnan luovien hörhöjen esi-isiä, joiden karheissa sormenpäissä kutitti kiusaus maalata ylimääräinen kukkanen luolaa kaunistamaan tai liioitella vähän, ottaa taiteellisia vapauksia, maalata yksisarvisia tai kuutamo ja tähtitaivas... :D

Nan said...

Poikkeava voi tosiaan olla taakka, kun todellisesta selviytymisestä on kyse. Toisaalta aiemmin on ollut erilaisia rooleja, joihin osa erilaisista on voinut sujahtaa, kuten luolamaalaajat tai vaikka shamaanit ja juuri nämä "hörhöt" ovat usein olleet niitä, jotka ovat jättäneet jälkipolville ihmeteltävää :) Se miten saisikin hyväksytyn erilaisen leiman (nykyään) olisikin kiva tietää. Toisaalta ehkä jotkut ihmiset ovat niin heikkoja, että tarvitsevat jonkun toisen silmätikukseen, "heikommaksi", jotta oma minimaalinen minä saisi kohennusta.