Friday, June 09, 2017

Terveys ennen kaikkea, sanoo kuumeinen

Koskahan minäkin opin. Mitä tapahtuu, kun on kovia paineita ja stressiä jonkin aikaa? Ja sitten tulee vihdoin kaivattu vapaa? No, sairastuu.

Vietän siis perjantai-iltaa kuumeessa. Olo ei ole kyllä juurikaan kuumeinen, mikä on outoa. Huolestuttavampaa kenties on pari päivää kestänyt ylävatsakipu ja nyt noussut kuume yhdessä. Mikähän minussa on vikana. En ole saanut nukuttua kunnolla pariin yöhön vatsakivun vuoksi ja kaikki merkit viittaa siihen, että ensi yö menee samoissa merkeissä. Kipu ei osoita laantumisen merkkejä.

Oireiden syiden etsiminen netistä ei ollut oikein hyvä idea. Sen myötä alkoi myös ahdistaa.

Mikä järki on ylettömässä stressaamisessa, kun kroppa hajoaa sen myötä? En sano, etteikö stressiä väkisinkin silloin tällöin olisi, mutta miksi sen "pitää" antaa mennä liian pitkälle? Kun nyt mietin, niin ei nuo minunkaan stressaamani asiat mitään maata kaatavia ole. Jos en esim. pärjää töissä, niin sitten lennän sieltä pihalle. Sitten olen taas köyhempi, mutta sittenpä olen. Se ei ole sellaista, että en selviäisi siitä. Hankalista ihmisistä pääsee yleensä eroon, kun sanoo heihei. Vakavasta sairaudesta selviäminen onkin hankalampi asia.

Olen hyödyntänyt sairastamistani (lukemisen ja telkkarin katsomisen lisäksi) pohdiskeluun. Olen miettinyt, että mikä on tärkeää ja mikä ei, mitä minun oikeasti elämässäni täytyy suorittaa ja mitä ei. Tärkeistä asioista tulee jonkinmoinen lista, mutta suoritettavien asioiden lista on lopulta varsin lyhyt. Minä olen itse mestari luomaan asioita listalle. Kilteyttäni lisään listalle myös muiden minulta toivomia asioita ihan liikaa.

Mutta nyt keskityn sairastamaan enkä suorittamaan. Maailma saa pyöriä ihan omaan tahtiinsa ja minä pyörin omaan tahtiini ihan koko viikonlopun.

2 comments:

Anonymous said...

Olet "uusi" alalla, jolle kuitenkin olet kouluttautunut jo aiemminkin, syventäen opintojasi lisää viimeksi. Koulun penkillä ikävä kyllä ei käytännön taitoja opi, ei missään alalla paitsi ravintolapuolella, jossa pääpaino on itse tekemisessä, ei teoriaopinnoissa. Sinulle tulee se kokemus vain tekemisen kautta.
Kumpi sinulta vaatii ns liikaa, työnantaja vaiko sinä itse? Olet tietyiltä osin erittäin pedantti, et halua loukata etkä kovin herkästi myöskään tuoda suoraa kokemusperääsi asioista esille. Pelkäätkö, että jos tuot omat tuntemuksesi eri asioista rakentavasti esiin, että olisit työtön hetken päästä?
Samalla mietit heittäytyä takaisin työttömäksi :).
Ala jolla työskentelet on ollut jo vuosia innovatiivisen kehityksen kohde, se menee pelkästään vuodessa sellaisen harppauksen, että jo vuosia samassa työpaikassa ollut on usein itsekin ns uuden edessä ja työn ohella uuden oppiminen on jatkuvaa, kokoaikaista. Tai sitten olen ymmärtänyt alan täysin väärin.

Työttömäksi on helppo päästä, sen kuin vain irtisanoo itsensä. Mutta. 3 kk karenssi ilman minkäänlaisia tuloja jollei uutta työtä löydy, siitä on selvittävä ja jatko senkin jälkeen.

Olet fiksu niin käytä fiksuuttasi itsesi hyväksi. Uskalla olla siellä työelämässä armollisempi itsellesi ja uskalla avata suutasi pikku hiljaa esim pyytämällä apua. Kuinka usein olet sitä uskaltanut tehdä? Tämä ei liity yksin nykyiseen työpaikkaasi vaan tulee liittymään kaikkeen.
Olet onnistunut jo monessa asiassa töissäsi. Tavallaan myös työnantaja luottaa sinun kykyysi kehittyä, koska antaa uusia, vaikeampia asioita haltuusi. Et ehkä ole nähnyt asiaa tältä kantilta.
Meistä jokainen on uusien asioiden edessä joutunut painimaan hiki hatussa, hartiat täynnä.

Työsisältöisesti työkenttäsi haastavuus tuskin helpottuisi hirveästi, vaikka olisit missä töissä. Ja toisaalta, jos tekisit työtehtävät A ja B päivästä toiseen, kyllästyisit ja purnaisit sitten siitä.

oletko hakenut tahi miettinyt ihan toista alaa, ilman opiskeluja, jossa jo elämässä tullutta tietotaitoasi voisi kuitenkin käyttää hyväksi? Miten olisi, pystyisitkö tekemään itsenäisenä yrittäjänä töitä? Nämä kaikki ovat vaihtoehtoja. "pudottautuminen alemmalle tasolle" myös omassa päässä ehkä antaa enemmän näköalaa ja ideoita.

Yrität epätoivoisesti saada elämästä kaikilta osin unelmapakettia. Uskalla päästää hieman kontrollinaruista irti, saatat yllättyä :) ♥!

Nan said...

Kiitos kommentistasi :) Tuli hyvä mieli ajatuksistasi.

Olen nyt todella joutunut kohtaamaan fyysisen hyvinvointini rajat, mitä tulee stressinsietokykyyn. Kipuja on edelleen läsnä ja päivät tuntuvat sen vuoksi raskailta, mutta samalla kivut muistuttavat minua siitä, että paluuta aiempaan ei ole. Laivan täytyy kääntää kurssia, erityisesti juuri siinä mielessä, että kontrollinaruja on löysättävä, kuten sanot.

Varmaankin minä itse vaadin itseltäni liikaa, mutta vaatii myös työnantaja. Olen mielestäni joutunut liikaa painimaan yksin vaikeiden asioiden parissa. Toki apua voi kysyä, mutta ei sitä välttämättä saa. Töissäni on kummallinen yksin tekemisen meininki joissain asioissa.

Olet oikeassa, että alallani joutuu opiskelemaan jatkuvasti. Ala menee eteenpäin niin nopeasti, että sitä ei ymmärräkään. Itse putosin hieman kärryiltä, kun tein kapea-alaista työtä. Valitettavasti opintoni eivät juuri auta minua nykyisessä työssäni, opiskelemani asiat eivät vastaa nykytekemistä, joten olen taas paljon edessä.

Kyllä minuun ja kykyyni ottaa asiat haltuun luotetaan, mistä on syytä olla kiitollinen. Tuo on kyllä kiva näkökulma, kiitos sen muistuttamisesta.

Kyllä minulla jossain taka-alalla on mielessä vaihtoehtojen miettiminen sen suhteen, mitä elämässä voisin tehdä toimeentuloni eteen. Pidän silmäni auki ja mieleni avoimena uusien asioiden suhteen, vaikka minulla ei nyt varsinaisesti olekaan voimia aktiivisesti miettiä vaihtoehtoja.

On vaikeaa opetella armollisuutta ja leppoisampaa asennetta, mutta pienin askelin, pienin askelin. Jotenkin sen tajuaminen, että elämä ei ole kiinni juuri tuosta työpaikasta on tuonut pienen helpotuksen. Ei olisi katastrofi, jos saisin kenkää. Elämä jatkuisi.

Elämä ei ole unelmapaketti. Hyvä elämä koostuu monista asioita, monista hyvistä hetkistä, kauniista asioista.

Ihanaa kesän jatkoa sinulle :)