Tekee mieli kirjoittaa, mutta sanat jäävät päähäni pyörimään. Ajatuksia ja kysymyksiä on, mutta moneen asiaan vastaus on hukassa. Yritin ratkoa kirjoittamisjumia ja löytää vastauksia sillä, että kirjoitin mieltäni arkarruttavasta asiasta. Kirjoitin mitä mieleen juolahti, ajatusvirtaa.

Kun sitten luin kirjoittamani, yllätyin. En tunnistanut tekstiä suoraan itseni kirjoittamaksi, vaan luin sen kuin jonkun muun kirjoittaman tekstin. Ehkä tästä syystä löysin myös vastauksia. Tiesin kyllä, mitä vastaisin kirjoitukseen, jos törmäisin siihen netissä. Omaan tekstiini.

Miksi sitten vastauksia omiin pulmiin on muuten niin vaikea keksiä? Ehkä kirjoittaminen etäännyttää asiasta, tekee siitä näkyvän. Asia muodostuu sanoiksi ja siten sen olemassaolo vahvistuu. Siksi siihen pystyy vastaamaan. Jos ajatukset ovat sekava möykky päässä, niin siitä ei saa kiinni.

Sain siis vastauksia kirjoittamalla ongelman auki. Toivottavasti saisin kiinni vielä kirjoittamisesta. Sitä nimittäin olen kaivannut.

Minulla on taas ollut paljon tekemistä ja olen opetellut aikatauluttamista. Silti sorrun edelleen kiirehtimiseen ja suorittamiseen, vaikka kesäpäivät kaikkine herkkuineen (myös sateineen ja tuulineen) ovat juuri nyt tarjolla. Haluan tarttua tähän hetkeen, nauttia kesästä ja samalla hoitaa välttämättömimmät velvollisuudet. Ehdin kyllä.

Ehkä kyse on asenteesta. Jos päättää, että ei ole kiire ja että ehtii hyvin katsella ja haistella ympäristöään, niin sitten ehtiikin. Toivon näin.

On ollut kummallinen kesä, mutta niin oli talvikin. Silti tällä mennään ja nautitaan kesäpäivistä.