Wednesday, July 04, 2007

Lukeminen

Lukeminen on ollut aina yksi mieliharrastuksiani. Niinpä päätin lisätä tähän blogiinkin listan kesken olevista kirjoista. Noita siis lueskelen parhaillaan. Harvemmin minulla on vain yksi kirja kesken; jostain syystä tykkään, että minulla on erityylisiä kirjoja kesken, jotta voin valita kulloisellekin mielialalle ja fiilikselle sopivaa luettavaa.

Tällä hetkellä kirjat ovat erittäin paljon masennukseen liittyviä. Haluan tietää enemmän tästä päävaivasta, jota poden. Koen, että tietäminen auttaa ymmärtämään itseäni. Minua ei ahdista lukea toisten kokemuksista; minusta on mielenkiintoista lukea, miten toiset ovat selvinneet (tai eivät ole) masennuksesta. Saan uusia ideoita ja ajatuksia, ja niitä mielessä työstämällä koen saavani apua.

Kirja "Pimeän kuva: muistelma hulluudesta" kertoo kirjailija William Styronin masennuksesta. Kirjailija kertoo, miten se hänelle tuli ja miten hän sen koki ja miten selvisi. Kirja on hyvin ohut, mutta ihan mielenkiintoinen. En itse kokenut kirjaa mitenkään järisyttävän upeana teoksena, mutta eräänä kokemuksena masennuksesta se oli ihan mielenkiintoinen.

Minulla on ollut aika hyviä päiviä viime aikoina. Mieliala on ollut kohtalainen ja välillä hyväkin. Elämä tuntuu nyt ihan kivalta. En tiedä, kuinka paljon tuosta voi laittaa sen piikkiin, että on kesä ja kuinka paljon olen parantunut. Sen kai syksy näyttää...

Oikeasti on kyllä mieletöntä, että on kesä. Ihanaa, kun ei palele. Ihanaa, kun ei tarvitse liukastella. Ihanaa, kun on valoa. Nautin tästä, koska tiedän, miten talvi ei sovi minulle vuodenaikana yhtään. Kevät, kesä, syksy - se on elämän aikaa.

2 comments:

Anonymous said...

Minulle tuo 'Keskipäivän demoni' -teos oli sellainen, josta löysin paljon tuttua ja ajatuksia herättävää. Samalla se oli myös hyvin kipeä lukukokemus ja nostatti pintaan melkoisen tunnemyllerryksen.

Nan said...

Minulla on tuo 'Keskipäivän demoni' vielä kesken, mutta olen ihan samaa mieltä. Olen menossa historian kohdalla, joka on kyllä ihan mielenkiintoinen (aion lukea), mutta kyllä se kirjan alkupää oli tosi "järisyttävä". Sain siitä tosi paljon tietoa.

Kirja on kyllä paras masennusta käsittelevä kirja tähän mennessä, ja alkupään ahminkin vauhdilla. Olen saanut valtavasti ajateltavaa, ja uskonkin, että kirjasta on ollut minulle apua. Kyllähän se on ollut myös minulle kipeä lukukokemus.

Löysin tuon kirjan jonkun blogista. Näin tämä blogimaailmakin voi auttaa toipumisessa :-)