Tylsä elämä on kai oma vika

Aloitin lukemaan kirjaa "Veronika päättää kuolla" (Paulo Coelho). Kirja kertoo juuri tuosta, mikä tuo nimikin on, eli päähenkilö päättää kuolla.

Olen lukenut vasta ihan vähän alusta, ja jo nyt mieleeni nousi ajatuksia. Tuo kirja näyttää jo alkutekstien perusteella olevan todella ajatuksia herättävä, juuri sellainen, joka nostaa pintaan monenlaisia asioita. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää.

Kirjan Veronika päättää kuolla, koska kaikki hänen elämässään on samanlaista (tämä on yksi syy). Päivät toistuvat vain samankaltaisina, ja jossain vaiheessa vanheneminen vain lisää kärsimyksiä, miksi siis jatkaa.

Miten monta kertaa olen itsekin blogissani jaaritellut siitä, että kuinka päiväni toistuvat samanlaisina ja kuinka en jaksa sitä. Joten lienee sanomattakin selvää, että kirjan alku kolahti. Näin masentuneena huomasin vain nyökytteleväni Veronikan syille tappaa itsensä; noinhan olen itsekin joskus ajatellut, olen ajatellut, että tällainen tyhjänpäiväinen, samanlaisena päivästä toiseen toistuva elämä ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen, jotta elämä olisi elämisen arvoista. "Kaiken on jo nähnyt."

Sikäli oli raskasta oivaltaa, että tällainenkin elämä on ihan oma valinta. Valitsen joka päivä ne turvalliset rutiinit, joita toistan päivästä toiseen. En valitse juuri mitään sellaista tekemistä, joka toisi vaihtelua, vaan sen sijaan valitan tylsyydestä.

Koen, että minulla ei ole vaihtoehtoja valita toisin. Jotenkin tuntuu, että olen väärässä. Kai useimmiten voi valita? En tiedä, mutta nyt tuntuu kyllä tosi oudolta... Tiedän tosin sen, että räväköiden valintojen teko vaatii suunnattomasti rohkeutta, ja sitä on vaikea löytää, jos ei ole edes ihan varma siitä, mitä elämältään haluaa.

Oivaltaminen on kivaa, mutta siitä on valtavan pitkä matka käytännön toimiin. Ehkä sitten joskus... kun löydän sen elämäni kartan ja kompassin joskus.