Jos voisin valita, että olisinko halunnut elää tällaisen viikon kuin mitä tämä on tähän mennessä ollut, vastaukseni olisi todennäköisesti "ei". Vaikka erästä asiaa selvitellessäni koinkin hyvin iloisen yllätyksen, niin muuten on ollut raskasta, ja raskaudella tarkoitan nyt sellaista olotilaa, että energiaani valuu kaikenlaisiin askareisiin, mutta sitä ei tule samaa määrää lisää. Koskahan ehtyy?
Minusta on tuntunut, että aika normaaliahan tämä aika on ollut. Välillä on uuvuttavaa ja välillä vähän enemmän uuvuttavaa, mutta normaalia elämäähän se, joten mikäpä tässä ollessa?! Mitään ihmeempäähän ei ole kuitenkaan tapahtunut, vaikka täytyy myöntää, että väsyttää ja olisi kiva tehdä jotain mukavaakin välillä.
Silti olen törmännyt tällä viikolla siihen, että minulle on ihan suoraan hämmästelty, että miten jaksan. Se on kieltämättä pysäyttänyt pohtimaan. Mikä siis on minulle normaalia taakkaa? Onko se oikeasti normaali taakka vai onko se sittenkin jotenkin epänormaalia? Jaksanko minä oikeasti vai kulutanko itseäni liikaa? Täytyykö minun jaksaa näin paljon? Voisinko kenties hieman hellittää, pitää itsestäni parempaa huolta?
Asiaa pohdittuani minusta alkoi tuntua, että kulutan itseäni liikaa. En ole sitä tietenkään "tahallani" tehnyt, vaan olen hoitanut velvollisuuksiani kuvitellen, että kantamani taakka on painoltaan ihan normaali hartioilleni. Ei se ole tainnut sitä olla. Vahvuuteni vuoksi olen sitä jaksanut kuitenkin kanniskella, mutta ehkä en jaksa loputtomiin. En tiedä, mutta en halua ottaa siitä selvää.
Olen lisännyt tällä viikolla nukkumista. Sen lisäksi minulla on muutama suunnitelma itseni auttamiseksi ja hemmottelemiseksi ja oloni parantamiseksi. Niistä, pienistä askelista, on hyvä lähteä liikkelle. On oikeastaan onni, että on ihmisiä, jotka herättelevät huomaamaan millaista taakkaa kantaakaan.
4 comments:
Minun piti käydä tutustumassa tähän masennuksen olotilaan, ennen kuin tajusin tuon oman taakkani suuruuden joka oli mitoitettu täysin pieleen. Nyt pitäisi oppia, mistä vähentää ja miten paljon. Ja hyväksyä, ettei ole kone vaan sietorajat omaava ihminen. Itsellä on ollut tähän mennessä elämäni vaikein viikko mutta toivonkipinä elää ja vierellä pari hyvää ystävää auttamassa suon yli.
-Janne-
On ikävää, jos joutuu opettelemaan omia rajojaan vaikeimman kautta, mutta se on usein tunnollisen ihmisen sudenkuoppa :( Ihminen ei tosiaan ole kone eikä kaikkea tarvitse tässä elämässä saada hetitässänyt eikä kaiken tarvitse olla valmiina huomenna. Eikä kannata liikaa kantaa sellaisia taakkoja, jotka ei itselle kuulu.
Hienoa, että sinulla on ystäviä! He ovat arvokkaita. Minä vasta yritän saada sosiaalista elämääni kuntoon... Toivottavasti loppuviikkosi on parempi!
Kiitos! Kulunut ilta oli paras hetki yli viikkoon - olin treenailemassa bändini kanssa ja ajatus oli tosi kirkas ja olo levollinen.
Kun oppisi sanomaan useammin "ei" niin moni taakka jäisi pois ja olet varsin oikeassa että tulee monesti kannettua niitä toisten taakkoja.
Toivottavasti saat itsellesi hyviä ja arvokkaita sosiaalisia kontakteja aikaiseksi. Voimia sinulle!
-Janne-
Mukava kuulla :) Sinullahan on lisäksi tosi hyvä harrastus, mielenkiintoinen ja sosiaalinen.
Minä olen (jos en ole liian masentunut) varsin sinnikäs olento, joten enköhän jaksa nyt taas panostaa sosiaaliseen elämääni, kun taakkoja on hieman pudonnut harteiltani.
Post a Comment