Friday, November 21, 2008

Väsyttävä viikko ja likaisia lempivaatteita

Minulla on ollut todella uuvuttava viikko, vaikka mitään erityistä ei olekaan tapahtunut. On vain ollut jotenkin vaikeaa, mikä toki osaksi johtuu niskasärystäni (joka on ehkä menossa parempaan suuntaan). Särky yksistään vie yllättävän paljon voimia.

Olen ollut taas ihan ylikriittinen ja soimannut itseäni tekemättömistä asioista, vaikka kun oikein tarkkaan mietin, niin olen saanut tehtyä ihan riittävästi kaikenlaista tällä viikolla. On vain vaikea olla piiskaamatta itseään siitä, että en ole saanut tehtyä vielä enempää (onko siis ihme, että on ollut vaikea olla?). En tiedä, mikä sisäinen pakko minulla on suorittaa, suorittaa, suorittaa ja suorittaa vielä vähän enemmän. Kunpa voisin vain tehdä velvollisuuteni (ajoissa!) ja sen jälkeen vain huokailla ja pyöritellä sormiani. Mutta ei, eikä varsinkaan tällä viikolla.

Ihan toiseen asiaan liittyen mietin tänään sitä, että mikähän siinä ilmiössä oikein on, että nimenomaan lempivaatteet keräävät ruokalistaa ja muita tahroja itseensä? Normaalisti en sotke itseäni helposti, mutta nyt päälläni on ollut (tietysti uudehko) lempipaitani, johon olen onnistunut saamaan kolme tahraa kahdessa päivässä. Olen varma, että jos päälläni olisi ollut inhokkipaitani, sille ei olisi tullut tahran tahraa. Yleensäkin kaikkein ikävimmät vaatteet säilyvät iänkaiken ehjinä ja puhtaina niin, että ei saa vahingossakaan mitään syytä heittää niitä menemään.

Voisi ajatella, että asiaan vaikuttaisi se, että lempivaatteita pidetään useimmin, mutta ei se ihan niinkään ole. Minulla on jotain ihan kivoja, keskinkertaisia vaatteita, joita pidän usein, mutta ei niihin mitään likaa juuri tule. Sitä likaa tulee silloin, kun pidän jotain tosi ihania vaatteita, joita saatan pitää muutenkin harvemmin. Tässä kyllä täytyy olla jokin juju...

Nyt nyppii sekin, että tietysti pesin juuri sen värisiä vaatteita kuin mitä lempipaitani on, joten joudun nyt heittämään paitani pyykkikoriin ainakin viikoksi odottelemaan "kavereita" samaan koneelliseen. Niin kovin tyypillistä, mutta ei onneksi vakavaa :)

Uni painaa silmää, mutta viikonlopun viettoon on mieluisaa rynnätä. Hyvää viikonloppua! :)

2 comments:

Anonymous said...

Hyvää viikonloppu! :)

Onneksi tosiaan rasittava arkiviikko aina jossain kohtaa tulee päätökseensä.

Nan said...

Kiitos :) Joo, näinhän se tulee...

tosin nyt on taas uusi rasittava viikko alkanut *huokaus* :(