Monday, June 21, 2010

Kesäpäivänseisaus

Tänään on kesäpäivänseisaus, vaikka kesä tuntuu olevan vasta aika aluillaan. Niinhän se kuitenkin menee, vuodenaikojen ja luonnon kiertokulku. Tähän aikaan vuodesta on kaikki eväät tuntea mielihyvää: lämpö hellii, luonto huumaa tuoksullaan ja kutsuu syliinsä, työelämä on rauhoittumaan päin ja loma on edessä. Mikäpä tässä on ollessa, kun velvollisuuksien lisäksi jää aikaa ja voimia nauttia elämästäkin.

Olen ollut yllättävän positiivinen nyt viime aikoina maanantaisin. Kun mieliala on hyvä, kuvittelen lapsellisen söpösti, että maanantai on hyvä päivä ja kaikki ikävät asiat töissä ovat jotenkin mystisesti kadonneet. No, eiväthän ne ole, petyn joka kerta, mutta kaikki muu hyvä (kuten kesä ja loman odotus) tekevät kuitenkin sen, että työelämä ei pääse tarttumaan minua tiukasti jaloistani ja kiskomaan maan alle. Voin olla kepeä ja olla ja nauttia, niin kuin aina kuuluisikin olla. Vielä ei ole tuleva syksy.

Olen oppinut viime aikoina valtavasti itsestäni, mutta olen samalla myös seisahtanut kieltämään oivallukseni. Olen halunnut seisahtua vanhaan, kuten tänään haluaisin seisauttaa ajan kulun kesäpäivänseisaukseen ja valon voittoon. Syksyn ei tarvitse tulla eikä minun kuulu muuttua..?! No, eihän se noin mene, aika kuluu ja sen kuuluu kulua ja edetä.

Nautitaan kesäpäivänseisauksesta ja runsaasta valosta nyt, kun on sen aika! :)

4 comments:

AAMU said...

Kesällä on hyvin pysäyttää ajan riento ja muutoksen odotukset. Kulkea ahon laitaa, olla kuin Ellun kanat, jotka eivät huomisesta piittaa ja tiedä.

Nan said...

Aamu: näin on ja näin tehkäämme! :)

Pellon pientareella said...

Ituja ituja sinussa nyt kasvaa. Muutosta, rohkeutta, voimaa. Hienoa.

Nan said...

Pellon pientareella: Niinpä, on hienoa, että rohkeutta viimein löytyy! :)