Olen viime aikoina haaveillut paljon. Olen miettinyt, että mitä teen sitten, kun... Eli olen toiminut vastoin omia pyrkimyksiäni elää juuri tässä hetkessä, mahdollisia haaveitani (kaiken kokoisia) toteutellen juuri nyt.
Siksi haaveilu tuntuu nyt ikävältä. Tulee sellainen olo, että niiden toteuttamisen aika on liian kaukana, en voi juuri tässä hetkessä tehdä itseäni ilahduttavia asioita tai ne asiat ovat kovin pieniä tai ainakin jäävät jättimäisten ikävien asioiden varjoon. Lisäksi lannistun kovin helposti: yhden haaveen kaaduttua tuntuu kaatuvan koko haaveiden korttitalo. Haaveita pitäisi kai olla niin monta, että yhden kaaduttua voisi ottaa seuraavan käsittelyyn.
Onhan sekin totta, että elän juuri nyt paljon haaveideni kautta: sitten kun minulla on... Niinpä niin. Kun nojautuu liiaksi tulevaisuuden toiveisiin, nykyhetki horjuu, peilautuu kurjan näköisenä eteeni. Toisaalta tosiasiat (työ ja asuinpaikka) estävät tiettyjen haaveideni toteutumista vielä tovin. Se on hyväksyttävä ja tehtävä se, minkä tässä hetkessä voi tehdä. Niitä pieniä asioita. Miksi mieleni kuitenkin halajaa edes jonkin suuremman, piristävän haaveeni toteutumista juuri nyt? Ehkäpä siksi, kun arki tuntuu niin raskaalta ja pääni tarvitsisi välttämättä jotain muuta, uutta, vaihtelua.
---
Päivän pieni ilo: Minulla on kaksikin pientä iloa: pitkät pyörälenkit ja uiminen.
7 comments:
Liikunta aina ja kaikissa muodoissa on suuri ilo, sen jälkeen tuntuu aina paljon paremmalta.
Kuule haaveile vaan ja uneksi..ilman niitä on tylsää. Minusta ainakin ja usein ne toiveet sitten joskus toteutuukin.
Mukavaa kesän jatkoa sinulle.
Kai haaveiluakin on monenlaista. Iloista, hyvällä tavalla odottavaa, hyvää oloa ja toivoa luovaa. Tai masentunutta, kiukkuista, eskapistista, tuloksetonta, passiivista. En tiedä. Kyllähän haaveita tai toiveita on hyvä olla, jotta ne voivat muuttua suunnitelmiksi ja todeksi? Älä ole niin ankara itsellesi...? Ja ihana kuulla, että elämääsi on tulossa se muutos, hyvä sinä!
Tuija: kyllähän niitä haaveita välillä toteutuukin. Välillä muutun vain kärsimättömäksi, enkä jaksa enää "odotella". Kai se johtuu siitä, kun niin moni asia elämässäni on kaukana toivomastani. Aion silti haaveilla, koska se näyttää minulle tietä eteenpäin! Mukavaa kesän jatkoa sinullekin! :)
Pellon pientareella: joo, haaveilua on monenlaista. Minä olen viime aikoina erityisesti (kirjojen, tarinoiden lukemisen myötä) haaveillut ihan hassujakin, sukeltanut mielikuvitusmaailmaani ihan kuin lapsena. Kai se on pakenemista, vaikka ei sinällään mikään huono asia. Ennemminkin kuin loma.
Haaveilu voi kuitenkin herättää myös negatiivisia tuntemuksia ja sellaisesta haaveilusta yritän päästä eroon. Ei ole mitään järkeä haaveilullaan mittailla välimatkaa nykytilan ja toivetilan välillä, kun siten se välimatka näyttää pidemmältä kuin on tarpeen. Olen ollut kovin kärsimätön, haluaisin haaveeni todeksi nyt, mutta eivät asiat hetkessä tapahdu. Nytkin on hyvä, mutta asioita tekemällä juuri nyt, tulevaisuudessa voi olla vielä parempi. Kyllä se siitä.
Tervehdys! Luonnossa liikkuminen on mainio tapa paeta masennusta ja elää tässä ja nyt. Onko sinulla digikameraa? Minä otan lähes joka päivä kuvia luonnossa liikkuen. Katselen sitten kuvia koneelta ja saan energiaa. Välillä lähetän niitä ystäville. Teen kalentereita, kortteja jne. Mene marjaan, kasvata kukkia, kerää sieniä yms. Vaikeana aikana ilo löytyy luonnosta. Joka paikkakunnalla on asuntoja lähellä luontoa. Itse asun kerrostalossa vuokralla, ja meillä on oma palsta talon takana. Siitä saa paljon iloa. Voimia sinulle! Tilaa myös Positiivarit itsellesi sähköpostina. Ks. Positiivarien sivuilta. Minua se on piristänyt ja auttnut valtavasti. Voimia sinulle! P.S. Toiveista vapautuminen johtaa sisäiseen rauhaan. T Leena
Leena: onhan minulla kamera ja saan siitä paljon iloa. Minä en vain pääse niin helposti luontoon, autottomana. Lähiluonto helpottaa kyllä hieman, mutta oma käsitykseni "luonnosta" ei ole sellainen, joka on tallattu ja ihmisiä tulee jonossa vastaan. Parempi tuokin toki kuin ei mitään. Onneksi tänä kesänä olen päässyt hyvin myös "oikeaan" luontoon. Lisäksi tavoitteenani on päästä joskus asumaan parempaan paikkaan, silloin voin elää omannäköistäni, luonnonläheiseimpää elämää :) Tuo kuulostaa hyvältä, että kerrostalossa asuvillakin voisi olla oma palsta, vau! Tuollaista pitäisi olla ehdottomasti enemmän!
Jos asut Helsingissa, mielestäni sielläkin on jossakin kerrostaloja palstalla. Ja ehkä vuokralla........Toivottavasti. Kerran mielestäni tuli dokumentti aiheesta. Kannattaa kysyä. Olet oikeassa: luonto pitää olla neitseellistä lähes, eikä isoja ihmismassoja.
Leena: en onneksi sentään asu Helsingissä! Ensi kerralla, kun kotia etsin, tiedän todellakin etsiä sitä hieman toisenlaisista, syrjäisemmistä paikoista. Asuinpaikalla on paljon merkitystä.
Post a Comment