Kirjoitin aiemmin elämän herkkyydestä, eli elämän päättymisestä yllättäen parin tietämäni tapauksen kautta. Nyt on tullut pari kuolemantapausta lisää, mutta edelleen lähipiirini "tuolle puolen", eli tietämiini ihmisiin. Ne edellisetkin painavat vielä hieman, joten nyt kun siihen niputtaa vielä pari tuttua lisää, tuntuu tosi pysähdyttävältä, raskaaltakin. Vielä kun kuolemiin liittyy viranomaisten uskomatonta sählinkiä ja voittamatonta sairautta, asia ei ole yhtään helpompi.
Elämä voi olla lyhyt. Suututtaa istua töissä rahan vuoksi ja haaskata sitä ainoaa asiaa, jolla on jotain merkitystä, eli elämää. Olen kuitenkin iloinen tässä kesässä myös siitä, että elämäni suuntaviivat ovat viimein piirtyneet, minulla on tavoitteita. Minulla on lyhyen ajan tavoite. Minulle on nyt viime viikkoina muodostunut myös koko elämän kestävä tavoite, elämisen malli, haave, jota kohti alan kulkea. Ehkä en koskaan saavuta päämäärääni täydellisesti, mutta ei se haittaa: matka sinne on jo itsessään tosi mielenkiintoinen ja merkityksellinen, ja jokainen saavutettu välietappi vie minua lähemmäs oman näköistäni elämää, joten olen syystäkin innoissani. Minä taidan olla löytänyt itseni.
Toki töitä täytyy tehdä ja paljon, jotta voin saavuttaa haaveilemani asiat, mutta onpahan minulla sentään suunta. Kun teen valintoja, voin peilata niitä tavoitteeseeni ja valita sitä tukevia vaihtoehtoja. Enää ei tarvitse juurikaan surra sitä, että elämä valuu hukkaan joutavanpäiväisessä oravanpyörässä ja voimia ei riitä muuhun: irrottaudun, vaikka en tietenkään voi tietää, pystynkö pysymään irti oravanpyörästä loppuikäni. Tavoitteena se kuitenkin on. Niin, se on sanottava, että mielekäs työ, joka ei vie liikaa voimia ja aikaa, ei ole oravanpyörää, vaan elämää.
Naapurissani on mies, joka huutaa vaimolleen. Mitä turhuutta tuollainenkin on, sekä huutaminen että sen kuunteleminen. Elämän haaskausta. Tuntuu, että nykyelämänmenossa on niin paljon turhuutta, että sitä on vaikea uskoa; ihmisten välillä, materialistista ja byrokratiaa. Sellaista, että sitten kun kuolee, niillä asioilla ei ole saavuttanut ainakaan mitään hyvää, ei kestävää onnea, ei mielenrauhaa ja tasapainoa. Näen tuollaista turhuutta koko ajan vain enemmän
ja se ahdistaa. Mihin ihmeen maailmaan olen oikein putkahtanut?
Elämä on herkkä ja se kannattaa käyttää järkevästi mielekkäisiin ja merkityksellisiin asioihin.
2 comments:
Voi että on niin mahtavan hienoa lukea tätä tekstiä!! :) Kun on seurannut kirjoituksiasi pidemmän aikaa, usko elämään vahvistuu, kun taas näkee yhden, joka on ottanut ohjat omiin käsiinsä ja alkanut kuunnella sisimpäänsä, kun se sanoo, että en voi hyvin. Hienoa sinä, sinä olet vahva, sinä olet sinä! :)
Kiitos :) Kun kirjoittaa pitkään, huomaa kehityksen. Minulla on kyllä tosi positiivinen olo (vaikka toki pieniä notkahduksia tulee). Tiedän oman suuntani, vaikka en tiedäkään, mistä toimeentuloni tulee aikanaan koostumaan, mutta tiedän omat arvoni ja sen myötä suuntani. Se on hyvä :) Sekin on mahtavaa, kun huomaa vahvistuneensa. Siitä tulee ikään kuin positiivinen kierre ylöspäin.
Post a Comment