Tuesday, September 21, 2010

Arkisia asioita

Sumua, vettä, aurinkoa, vettä. Säiden osalta tarjolla on ollut monenlaista, vaikkakin pääasiassa kosteaa. Kaipaan ulos, kaipaan sitä hurjasti. Liian rankka sade on vesittänyt jo monta lenkkiäni. Pientä sadetta minä en pelkää, mutta hurjaa sadetta kylläkin.

Kiirettä minulla ei ole ollut, mutta en silti ole ehtinyt juuri lenkkeillä tai pyöräillä. Kaipaan ulkona liikkumisen riemua, hengästymistä ja raikasta ilmaa. Jonkinlaista oikean elämän tuntua, jota ei saavuta sisällä aikaansa haaskaamalla.

Olen tosin onnekseni ehtinyt lueskella kirjoja, istua itsekseni teekuppi sylissä ja vain olla. Se näyttää tehneen minulle hyvää, koska en ole tuntenut itseäni erityisen uupuneeksi. Silti työ vie, ei määränsä vuoksi, mutta muiden asioiden vuoksi. Minusta olisi mukava tehdä työtä, joka olisi minulle mielekästä ja sopivasti haastavaa, ja työyhteisökin olisi kannustava ja mukava. No, ehkä joskus (kaukaisessa) tulevaisuudessa.

Olen huomannut, että olen oppinut parempaa päivieni aikataulutusta. Kiireeni ovat vähentyneet, aikataulutukseni eivät enää ahdista, kun ne toimivat aiempaa paremmin ja olen myös jättänyt väliin menoja, jos en ole halunnut niihin mennä. On mukava huomata, että arkinen elämäni toimii jotenkin aiempaa paremmin, kun olen kuunnellut enemmän itseäni ja tehnyt valintoja omia arvojani ja vointiani kuunnellen. Kylläpä täytyy näköjään "vanhaksi" elää, ennen kuin oppii elämään omaa elämäänsä!

---
Päivän pieni ilo: minulla on ollut useita päiviä, jolloin minusta on tuntunut, että minulla on työpäivän jälkeen jopa aikaa enkä ole ollut koomaväsynyt.

2 comments:

Pellon pientareella said...

Kuulostaapa mukavan arkiselta ja kivalta - elämältä :).

Nan said...

Joo, sitäpä nimenomaan :) Paitsi ulkoilulle pitäisi löytyä kyllä hetki ja siedettävät sääolosuhteet!