Olen hakannut päätäni kiviseinään. Siltä ainakin tuntuu. Toisin sanoen olen yrittänyt saada elämästäni toimivampaa ja ennen kaikkea mielekkäämpää, mutta olen aina törmännyt siihen, että työnantaja vastustaa kaikkia ehdotuksiani. Työnantajani mielestä on parempi olla sairaslomalla kuin saada kevennettyä työaikaa. Lisäksi työntekijän ei tarvitse mitenkään kehittää itseään eikä ammattitaitoaan. Ja sitten minun pitäisi olla motivoitunut? Sen jälkeen, kun mikään ei käy?
Olenkin ihan suunnattoman kiitollinen siitä, että meillä on kaikenlaisia työelämään liittyviä lakeja, kuten vanhemmuuteen liittyviä, opintovapaita, vuorotteluvapaita, osasairauspäivärahoja yms. Se on oikeasti mahtava asia, työntekijät pääsevät samalle viivalle riippumatta esimiehestä ja työnantajasta! Harvoin näitä tällaisia etuja tajuaa ennen kuin omalle kohdalle tulee tarve sellaiseen, on se tarve sitten millainen hyvänsä.
En ymmärrä esimerkiksi työnantajien nihkeyttä keventää työtaakkaa, jotta työntekijä jaksaisi paremmin. Millä perusteella sairasloma ja todellinen uupuminen hitane toipumisaikoineen on se parempi vaihtoehto? Jos työntekijälle ei anneta mitään mahdollisuutta kehittää itseään ja ammattitaitoaan (mikä olisi nykyään ihan välttämättömyys!) muuten kuin pitkien työpäivien jälkeen, miten ihmeessä kyseinen työpaikka saa uusia tuulia, uusia osaamista, uusia ideoita ja ennen kaikkea parempia työntekijöitä?
Mitä tapahtuu työntekijän motivaatiolle, kun kaikki hänen erittäin hyvin perustellut ehdotuksensa jyrätään yksi toisensa jälkeen? Sen jälkeen ei ole enää hyvää ja motivoitunutta työntekijää, on vain yksi lisää siihen joukkoon, joka "tekee vain työnsä ja lähtee kotiin". Paljon on menetetty. En ymmärrä työnantajien logiikkaa. Kai työntekijöistä on tullut vain vastenmielinen, pakollinen resurssi. Ikävä kyllä kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen. Tarjoa kylmää kättä, saat kylmää kättä.
Minä olen kiitollinen työelämään liittyvistä laeista, ainakin niistä, jotka puolustavat pienen työntekijän oikeuksia ja mahdollisuuksia tässä nykyajan kylmässä työelämässä. Ne ovat minuakin auttaneet ja auttavat. Tiedän toki, että työnantajia on moneen lähtöön. Olen tavannut sellaisiakin työntekijöitä, jotka ovat tosi innoissaan työssään, jossa he ovat todella hyviä. Melkein poikkeuksetta näissä tapauksissa työnantajan kanssa on voinut keskustella työntekijän tilanteesta ja jaksamisesta, tarpeesta joustoihin. He käyvät myös säännöllisesti koulutuksissa tai kouluttavat itseään töiden ohella työpaikan tarvittaessa joustaessa. Homma toimii! Kun työntekijä kokee toteuttavansa itseään, työpaikkakin voittaa. Kaikki voittavat. Mikä siinä on niin vaikea käsittää?
5 comments:
Todella hyvä ja tärkeä kirjoitus! (Ja jokaisen työnantajan pitäisi tietenkin lukea ja sisäistää tämä.)
Minuakin ihmetyttää se, miten sokeita voivat työnantajat olla. Työhyvinvointiin panostaminen on huomattavasti edullisempaa kuin sairauspoissaolojen tai ennenaikaisten eläkkeiden korvaaminen. Se on ihan uskomatonta, miten kalliiksi voi tulla se, ettei satsannut työntekijöiden jaksamiseen! Tämän jotkut tajuavat vasta sitten kun on 100 000 euron lasku edessä -yhdestä ihmisestä!
Ota laista irti se mitä suinkin saat, se on juuri siihen tarkoitettu :).
Sanos muuta. Mutta oliko niin, että työnantaja ei maksa sairasloman palkkaa vai miten se meni. vai maksoiko vain pari kuukautta ja sitten se menee Kelan maksettavasti.
Valitettavasti ympäristöä ja muita ei voi muuttaa, vaan muutos on vain sitten tehtävä itse. Ja sitähän sinä olet tehnyt :).
Hehkuvainen: totta! Kai se on tämä nykyaika, jolloin nähdään lähinnä seuraavan kvartaalin kulut. Siihen pitkäjänteisyys ei sovi. Toisaalta monet yritykset/ihmiset laittavat päänsä pensaaseen tämän hetken tilanteessa ja kai jotenkin vain luottavat siihen, että asiat hoituvat itsestään. Melkoista taikauskoa sekin. Tai entä se, että työvälineitä hankitaan silloin, kun budjetissa on sopiva hetki, ei silloin, kun niitä tarvitaan. Kuka on isäntä, kuka renki?
Pellon pientareella: joo, siinä on jokin aika, minkä ajan työnantaja maksaa palkkaa ja sitten saa kelan rahaa. Jonkin minimin kai laki määrää (onneksi), mutta riippuu kai työnantajastakin (ja työsuhteen kestosta), kuinka kauan palkkaa maksetaan. Useimmiten tuo aika lienee 2-4 kuukautta.
Ympäristöön ja olosuhteisiin mielestäni kannattaa ehdottomasti yrittää vaikuttaa, mutta jos se tie on kuljettu loppuun, muutos on tosiaan tehtävä itse. Oman hyvinvointinsa vuoksi se muutos on usein pakko tehdä, mutta pakko ei silti aina tarkoita huonoa asiaa. Joskus pieni pakko on suorastaan paikallaan.
Hyvä kirjoitus!
On myös olemassa pimeämpi puoli, jossa työntekijällä ei ole juuri mitään oikeuksia: Määräaikaiset työsuhteet.
Minä itse olin siinä oravanpyörässä 10 vuotta ja pahimpina aikoina työsopimus kirjoitettiin kuukaudeksi kerrallaan. Sama työnantaja, sama työpaikka ja töitä oli tiedossa kuukaudeksi eteenpäin, kunnes taas sai odottaa esimiehen kirjettä seuraavasta...
Tällaisessa tilanteessa työntekijä tippuu sairastuttuaan täysin systeemin ulkopuolelle.
Niin kävi minullekin. Olinkin yht´äkkiä työkyvytön työtön. Määräaikaista työsopimusta kun ei tarvitse jatkaa sen enempää selittelemättä, vaikka työn jatkumisesta olisikin jo sovittu suullisesti.
Minun esimieheni soitti suoraan sairaalaan, että töitä ei enää ole nykyisen sopimuksen päättyessä.
Tämän jälkeen olenkin saanut tutustua oikein kunnolla meidän hyvinvointi-Suomeen.
Olkaa ihmiset kiitollisia, jos ja kun teillä on vakituinen työsuhde! Se on suuri turva elämässä juuri tässä postauksessa mainituissa asioissa ja monessa muussakin, jota ei mainittu. :)
Tiina: kiitos ajatuksia herättävästä kommentistasi! Kyllähän työelämässä moni asia mättää... ja juuri tuo sinun tapauksesi on hyvä esimerkki tästä. Tuollainen työsuhteiden ketjuttaminen on aidosti törkeää, eikä tuollaista työnantajaa tietenkään kannata katsella, jos vaihtoehtoja on. Aina ei vain ole, varsinkaan nykyään, kun työpaikat vain vähenevät.
Toisaalta vakituinen työsuhdekin on vankila. Lomat ovat monilla lakisääteisen minimin tasolla, jolloin tosi harvoin pääsee mihinkään. Vähille lomille kasaantuu kauheasti paineita ja tekemistä, jolloin loman idea helposti katoaa - tai sitten joutuu tinkimään jostain itselleen tärkeästä, jos haluaa vain olla. Ja jos johonkin tarvitsee vapaapäiviä, niiden järjestäminen on hattu kourassa anomista ja työnantajan hyväntahtoisuudesta kiinni.
Hyvä työpaikka on kyllä onni, on sitten kyseessä oikeasti määräaikainen projekti tai vakituinen työsuhde. Olisipa sellainen aika, että työpaikkoja olisi helposti saatavilla, jolloin ihanne voisi oikeastaan olla se, että tekisi projekteja. Eli välillä tekisi paljon töitä ja sitten voisikin huilata muutaman kuukauden. Siten minä ainakin saisin elämäni sellaiseksi kuin haluaisin. Ei tarvitsisi olla jatkuvasti töissä kiinni oleva orja eikä toisaalta työtönkään.
Onneksi on tosiaan edes jotain lakeja työntekijän turvana, vaikka lisääkin saisi olla, jotta ei kävisi niin kuin sinulle kävi. Voimia jatkoon!
Post a Comment