Monday, September 13, 2010

Saatu tunnustus, osa 2

Olen hurjan kiitollinen. Olen saanut toisenkin tunnustuksen ja peräti kahdelta eri taholta, eli Aamu muisti minua Aamutuulia-blogissaan, joka tarjoaa useimpina päivinä ajankohtaisia kuvia, joista katsoja voi löytää syvempiä merkityksiä luonnossa ilmenevien pienien yksityiskohtien myötä. Saman, viehättävän "Cherry on top award"-tunnustuksen sain myös kummastus-blogin kirjoittajalta Wind-up toy. Hänen blogissaan pääsee kurkistamaan arkeen ja monenlaisiin pohdintoihin. Kirjoittajan toisessa blogissa pääsee kasvattamaan koirakuumetta - blogi sisältää kirjoituksia lapinkoiran elämästä. Se sisältää myös suloisia koirakuvia.

Tunnustukseen sisältyy tehtävä, eli pitää kertoa kolme rakasta asiaa. Omat rakkaat asiani ovat siis:
1. Läheiset ihmiset.
2. Eräs tietty paikka, johon olen tainnut hieman juurianikin kasvattaa.
3. Luonto.

Lisäksi tunnustukseen sisältyy toinenkin tehtävä. Siinä täytyy kuvailla itselleen rakas kuva... vaikeaa! Minulla on rakkaita kuvia niin valtavan paljon!

Oma rakas kuvani on kuitenkin paikasta, joka on rakas asiani numero 2. Siinä näkyy luontoa, rakennuksia ja vettä...

Minun on vaikeaa antaa tunnustuksia eteenpäin, kun olen varma, että joku tärkeä jää juuri sillä kertaa mainitsematta. Tällä kertaa haluan kuitenkin ojentaa tunnustuksen eteenpäin.

Aamulle haluan antaa tunnustuksen syistä, jotka jo mainitsin tuossa ylempänä.

Wind-up toyn kirjoituksia arkisista sattumuksista ja koiran elämästä lukee mielellään. Tarjolla on myös ajatuksia elämästä ja ruokaohjeita. Kattaus on siis monipuolinen :)

Hehkuvainen kirjoittaa arkisista (ja vähemmän arkisista) asioista usein niin, että ei voi olla hymyilemättä. Hehkuvainen on myös ollut tosi kannustava, ja se on asia, josta olen tosi kiitollinen. Hauki-juttu on muuten mainio :)

Pellon pientareella tapahtuu itseäni kiinnostavia, maalle muuttoon ja siellä asumiseen liittyviä asioita, joiden välissä on herättelevää pohdintaa mm. uupumuksesta ja elämästä. Olen saanut kovasti kannustusta kirjoittajan kirjoituksista ja löytänyt useammankin vinkin aivan loistaviin kirjoihin! Olen kiitollinen myös saamastani runsaasta kannustuksesta.

Trinan blogissa asuu rauha ja kauneus. Sinne menee mielellään, kun tietää, että sieltä löytää kauniita kuvia, ajatuksia herättäviä runoja ja muita usein mukavan positiivisia kirjoituksia.

5 comments:

Huopalintu said...

Oi, kiitos! Ihanilla, ajatuksella kirjoitetuilla saatesanoilla lähetät tunnustuksen, jollaista minulla ei vielä olekkaan!

Pellon pientareella said...

Kiitos Nan kovasti! Minäkin saan sinun jutuistasi tosi paljon ja voin samastua moniin ajatuksiisi. Hyvää kaunista syksyä!

Nan said...

Olkaa hyvä :) Oikein kaunista syksyn jatkoa teillekin!

Hehkuvainen said...

Voi kiitos ihanista sanoistasi ja hienosta tunnustuksesta! Mukavaa viikonloppua :).

Nan said...

Hehkuvainen: ole hyvä :)