Arki on taas todellakin iskenyt täydellä voimallaan eli väsyttää. Sen myötä käy haasteellisemmaksi hoitaa asioita heti, kun ne vastaan tulevat. Olen nimittäin tehnyt päätöksen, että yritän hoitaa pakolliset hoidettavat asiat heti, kun ne voi tehdä, jolloin ne eivät loju tekemättömissä aiheuttaen ylimääräistä stressiä.
Ajatukseni tulevasta ovat heiluneet ääripäiden välillä. Enimmäkseen minä uskon, että tulevaisuuden suunnitelmani on hyvä, mutta välillä tuntuu epätoivoiselta, että juuri minä tällaisine persoonallisuuspiirteineni ja tällä osaamisella pystyisin omalla toiminnallani parantamaan tilannettani tässä massatyöttömyyden maassa. No, jos minä en usko itseeni, niin kuka uskoo?
Tuo kirjoittamani paljastaa myös haasteen, jonka parissa edelleenkin askartelen: tässä hetkessä eläminen. Olen syyllistynyt murehtimaan asioita, jotka ovat ajankohtaisia vuosien päästä. En tiedä, miksi sellaisia asioita pitäisi murehtia. Nykyhetki on ihan hyvä ja siitä käsin voin ottaa kompassisuunnan siihen, mitä elämältäni haluan. Minulla on siis kaikki, mitä tarvitsen, eli hyvä nykyhetki ja itselleni tärkeä ja arvojeni mukainen suunta, johon kulkea. Aion panostaa tänä syksynä enemmän näihin tässä hetkessä elämiseen liittyviin asioihin ja niiden opiskelemiseen.
---
Päivän pieni ilo: Viime aikojen suuri ilo minulle on ollut Henning Mankellin Wallander-kirjat. En olisi uskonut, että innostuisin dekkareista näin paljon. Tuskin maltan odottaa, että pääsen taas pohtimaan seuraavaa murhamysteeriä (Kasvoton kuolema)...
2 comments:
Pitääpä joskus tutustua noihin Wallander-kirjoihin. :)
Oma pieni iloni on uudet turvakengät, jotka ovat edellisiin verrattuna huisin kevyet ja pehmeät, sekä pitävät jalat kuivina. Aah.
Nuo Wallanderit ovat yllättävän koukuttavia, vaikka näin naisen näkökulmasta voisi kuvitella, että keski-ikäisen miehen elämäntuskailut eivät olisi kiinnostavia. Mutta on ne, puhumattakaan siitä, miten kiinnostavia ja jännittäviä nuo murhamysteerit ovat.
Kyllähän uudet ja hyvät(työ)kengät ovat iso ilo :)
Post a Comment