Olen viime aikoina tuntenut ja ymmärtänyt oman pienuuteni. Olen tuntenut, miten pieni pisara meressä olen, miten mitätön oma elämäntaipaleeni tavallaan onkaan. Se on merkityksellinen oikeastaan ainoastaan itselleni (yhdelle miljardeista tällä pallolla) ja muutamalle läheiselleni. Niin se vain on ja niin sen tavallaan kuuluukin olla.
En toki ole kuvitellut itsestäni suuria aiemminkaan. Tiedän, että en ole oikeastaan juuri missään erityisen hyvä, olen monessa asiassa keskinkertainen tai riittävän hyvä ja joissain asioissa huono. Eli olen ihan tavallinen tallaaja, niin kuin me kaikki ollaan. Olen vain pisara ja samalla kuitenkin riittävän hyvä ja merkityksellinen.
Näitä miettiessäni olen myös ymmärtänyt, että minä todellakin elän omaa elämääni ja olen oman elämäni tärkein henkilö. Jos minua ei olisi, minulla ei myöskään olisi minulle tärkeitä henkilöitä, elän siis itseni kautta, niin kuin kuuluukin. Olenko siis keskittynyt riittävästi omaan elämääni, elämiseeni, koska olen ainoa henkilö, joka voi ohjata elämäni venettä? Vai olenko antanut elämäni ohjaksia liikaa muille tahoille?
Ei minun valinnoistani ole juuri kukaan kiinnostunut, se on todellakin totta. On helppo kuvitella olevansa suurempi ja merkityksellisempi kuin onkaan, vaikka todellisuudessa onkin "vain" ihan tavallinen ihminen iloineen ja suruineen. On helppoa yrittää ammentaa itselleen suurempaa merkitystä jonkun toisen ihmisen kautta. Ihmisten kautta saa huomiota ja itsetunnolleen pönkitystä, mutta ei se sitä poista, että on loppujen lopuksi "vain" pisara meressä ja loppujen lopuksi toisen elämä on todellakin toisen elämä. Oma elämä on se oma juttu. Niin se ainakin pitäisi olla.
---
Päivän pieni ilo: ulkona on tosi kaunista ja olen löytänyt talvipyöräilyn ilon!
3 comments:
Viisaita sanoja.
Eikö olekin jotenkin äärettömän helpottavaa tajuta tuo, että on vain pisara jos sitäkään, että oikeastaan ei ole mitään (paitsi tietoisuus, joka on kaikki)? Tavallaan kun luopuu "suuruuden" tai "tärkeyden" illuusiosta, saakin sen? Ei tarvitse olla mitään, niin voi olla mitä vain. Jänniä juttuja. Mä olen vähästä aikaa taas nauttinut talvijuoksemisesta, sellaisia pyrähdyksiä, ei tunnu tuo pakkanenkaan haittavaan, kivaa.
Pelle G: kiitos.
Pellon pientareella: kyllä, juuri näin! Tuo tajuaminen on ollut kyllä suuri helpostus. On hyvä, että ei tarvitse olla mitenkään ihmeellinen ja erityinen, vaan näin on hyvä. Ja samalla tuntuu, että olenkin saanut jotain! Aivan kuin "normaalin" arkipingottamisen sijaan avautuisi jotain ihan uutta.
Ei minuakaan ole pakkanen juuri haittanut. Kai se on varusteistakin kiinni ;)
Post a Comment