Thursday, January 20, 2011

Asioiden hoitamisen lykkäämisen tyhmyydestä

Minulla on vahva taipumus lykätä sellaisten asioiden hoitamista, jotka ovat joko minulle vaikeita tai vastenmielisiä. Eilen päivällä päätin pyhästi hoitaa kaksi asiaa illalla. Illalla päätin, että hoidan nämä asiat aamulla. Nukkumaan mennessäni pohdin näitä asioita ja mietin, että toivottavasti muistan.

Ja muistinhan minä, liiankin hyvin ja "koko" yön. Heräilin siis jatkuvasti nähden unia näistä kahdesta asiasta. Aamulla ylös noustessani olin ihan poikki JA taatusti muistin nämä kaksi asiaa. En kuitenkaan väsymykseni vuoksi jaksanut hoitaa asioita, vaan lykkäsin ne iltapäivään. Aamupäivän stressasin. Iltapäivällä minulla meni noin 10-15 minuttia hoitaa nämä molemmat asiat. Kuka on tyhmä?!

Olen uskomattoman monta kertaa todennut itselleni, että hoida haastavat asiat heti tai ainakin mahdollisimman pian. Jokainen lykkäys kasvattaa asioiden vaikeutta (henkisellä tasolla) ja stressiastetta lumivyöryn lailla.

Opinkohan tästä kerrasta?

11 comments:

Laventeli said...

Ensivisiitillä aivan uusi bloggaaja.
Olen todennut itsekin samaa, että hoida epämiellyttävät ja vaikeat asiat ensin, niin on helpompaa, pätee yksityiselämään niin kuin työmaailmaankin.
Ihiminen on sitten vasta tyhmä, jos ei opi virheistään. Liekö nyt oppinut itsekään, mutta hyvähän se on aina toisia neuvoa. Eikö?
Sinulla on mielenkiintoinen tapa kirjoittaa.
Rauhaisaa illanjatkoa Sinulle!

Nan said...

Tervetuloa Laventeli :) Toisten neuvominen on kovin helppoa, mutta itse niiden neuvojen toteuttaminen onkin sitten öh... joskus hieman haastavaa :) Joskus itseensä tosiaan tympääntyy, kun huomaa lykkäilevänsä asioita tai tekevänsä jotain muuta vastaavaa tyhmää. Yleensä opin näistä ja pysyn tiukkana jonkin aikaa, mutta sitten taas saattaa lipsua. Onneksi se lipsuminenkaan ei ole niin kovin vakavaa :)

Hyvää viikon jatkoa sinulle! :)

tinttarus said...

Olen myös mestari työntämään epämieluisat asiat aina jollain verukkeella eteenpäin...
Nytkin edellispäivälle asettamani lääkärintilaaminen on edelleen vain soittamatta. Tyhmää.
Olen joskus luonnehtinut itseäni megamurehtijaksi...kaikki stressaava tuli mukaan uniin. Sitten koin elämässäni jotain mullistavaa, uudistavaa ja olen hiljalleen oppinut olemaan vähemmällä murehtimisella taakoitettu.
Voimia jokaiseen päivään!

AAMU said...

Ihmisen psykologia toiminee juuri näin: "viritys" ei pääse purkautumaan, ellei keskeneräistä toimintaa saa jonkinlaiseen päätökseen. Sekin muuten on päätökseen saattamista, että päättää, ettei tee hommaa loppuun, siis luopuu.

Anonymous said...

On ihan luonnollista lykätä hankaliksi ja ikäviksi kokemiaan asioita. Yritä olla lempeämpi ja hyväksyvämpi itseäsi kohtaan, ja lempeästi tuuppimalla laittaa itsesi tekemään ne asiat ja hyväksymään se vaikeus ja hankaluus. Ja kun homma on hoidettu voi olla tyytyväinen itseensä ja taas yksi asia vähemmän hoidettavia asioita.

Maria

KIA said...

Kiitos tästä postauksesta! Sai minutki pohtimaan asiaa, minäkun olen aina ollut kova stressaamaan asioita. Asiaan saattaisikin auttaa juuri se, että tekee ne ikävimmät asiat ensin ja huomaa, ettei ne olleetkaan niin ikäviä tai aikaavieviä kuin oli kuvitellut. Ja tämän jälkeen henkinen taakka helpottaa aivan varmasti. :)

Nan said...

Tinttarus: Mielenkiintoista kuulla, että jotain niin mullistavaa voi tapahtua, että murehtiminen helpottuu nopeasti! Olen minäkin ollut megamurehtija ja osittain olen vieläkin. Murehtiminen on helpottanut minulla tosi hitaasti, mutta edelleen stressi tunkee uniin. Uskon kuitenkin, että tilanne helpottuu ajan ja pään sisäisen prosessoinnin myötä.


Aamu: Viisaasti sanottu. Luopuminen on myös valinta, valitsematta jättäminenkin voi olla valinta, jos valitsemisesta onnistuu irtautumaan henkisesti. Viritys, se on hyvä sana kuvaamaan keskeneräistä toimintaa, joka mielepohjalla kaihertaa.


Maria: Lempeämpi - se on hyvä sana tähän asiaan. Lempeästi tuuppien itseään, jotta asiat hoituvat. Ehkä olen ollut edelleenkin liian ankara itseäni kohtaan. On vain ikävä nähdä itseni stressaavan asioita, joita lykkään, eli onnistun vain pahentamaan tilannetta. No, elämä opettaa :) Asioiden jälkeinen tyytyväisyyden tunne on kuin ihanan pehmoinen pilvi, joka nostaa.


Kia: Juuri näin! Tuo varmasti auttaa, että hoitaa ne ikävimmät asiat ensin - ja jälkeenpäin usein tosiaan huomaa, että eivät ne niin ikäviä olleetkaan! Pääasia olisi, että ei kerryttäisi turhaan henkistä taakkaa.


---
Kiitos kommenteistanne ja hyvää viikonloppua! :)

Tuulia said...

Ensivisiitillä minäkin. Sama taipumus jättää joitakin asioita hoitamatta ja siirtää niitä tulevaisuuteen. Mietin että hoitamattomat asiat ovat kuin reppu joka painaa ja jota joutuu kantamaan aina mukanaan.

Nan said...

Tuulia: tuo reppuvertauskuva on tosi hyvä: tuoltahan se "taakka" tuntuu. Reppu myös kevenee, kun sitä tyhjentää. Niin, tervetuloa visiitille :)

Pellon pientareella said...

Heh, miten tuttua! Tämä on yksi asia, jonka kanssa kamppailen jatkuvasti ja yritän opetella. Tärkeä juttu elämänlaadun kannalta. Siis olennaista ei ole se, teenkö se nyt vai huomenna, vaan se, että pilaan mielialani _murehtimalla ja stressaamalla_ sitä, että pitäis ja en oo tehny. Energiaa kuluu turhaan. Joko tekee tai ei tee tai tekee tiettynä ajankohtana.

Lausun itselleni mielessäni nykyisin tätä: "Jos sen tekemiseen menee alle 30 sekuntia, tee se heti." Tällä keinolla saa myös paljon tehtyä :).

Nan said...

Pellon pientareella: juuri elämänlaadun kannalta tämä on niin tärkeä asia! On vaikea oppia tekemään silloin, kun sen aika on, ja olemaan murehtimatta asiaa lopun ajan. Opettelemalla kuitenkin oppii :) Neuvosi on aivan loistava, kannattaa tehdä heti, jos asian hoitamiseen ei mene juuri aikaa.