Tuesday, April 05, 2011

Epämuodikas eli tyyliä etsimässä

Olen viime aikoina vilkuillut ympärilleni sillä silmällä, että miltä näytän muiden seassa. Ei sillä, että minun tarvitsisi sulautua joukkoon, vaan ihan mielenkiinnosta. Olen huomannut, että olen todellakin jäänyt "muodissa" jälkeen. Olen kuin jostain menneistä ajoista vaatteineni, jotka lienevät vähintään kymmenen vuotta vanhoja. Osa on toki "aina kelpaavia" perusvaatteita. En ole ostanut juuri mitään uutta vaatetta vuosiin, kun en pidä vaatekauppojen kiertämisestä. Kirpputorilöytöni tuskin henkivät tämän ajan henkeä, kun vaatekaappini on muutenkin jämähtänyt menneeseen.

Toisaalta minusta muoti on ollut jo vuosikausia aika rumaa ja ankeaa, joitain pieniä poikkeuksia lukuunottamatta. Kuvittelenkohan vain, mutta eikö muoti ollutkin silloin nätimpää, kun ei ollut rahaa ostaa vaatteita?

En ole oikein päässyt sisään tähän nykymuotiin, jossa sukkahousuja pidetään päälihousuina. Eli pyllistettäessä alushousut paistaa läpi. En ole oikein ymmärtänyt sitäkään, että monet nuoret pitävät kesäkenkiä (sellaisia kangaskenkiä) talvellakin. Pitkistä neulemekoista pitäisin, mutta yhtään nättiä ja ei-akryylista ei ole vastaani tullut. Muotivärejä en viitsi edes kommentoida.

Viralliset tilaisuudet olisivat minulle nyt kauhistus. En todellakaan tietäisi, mitä laittaisin päälleni. Luultavasti joutuisin kauppakierrokselle ja ostamaan jotain ei-mieluisaa. Arkivaatetukseni on usein sporttiseen vivahtavaa, mikä toimii useimmiten jotenkin. Hameitakin pidän, vaikka niihin sopivia kenkiä ja talvitakkia en omista. Juuri tuokin minua kiusaa: vaikka minulla onkin jotain ihan kivoja vaatteita, niiden kanssa yhteensopivia talvivaatteita tai-kenkiä minulla ei ole. Inhoan kenkien ja takkien ostamista. Kesällä on helpompaa.

Haluaisin jotenkin päivittää vaatetustani, mutta en tiedä miten. En toisaalta pidä kuluttamisesta, mutta toisaalta minulla olisi tarvetta näyttää siistiltä. Minulla on kuulemma tyyli, mutta en silti tiedä, mikä tyylini on tai mikä tämän ikäiselle sopisi. En ole ihan teini enää, mutta en vanhakaan. Siltä väliltä eli ei oikein tarkasti ottaen mikään.

Tiedän, mitkä värit minulle sopivat, joten voisin näiden värien ympärille muodostaa toimivan arkivaatetukseni, mutta juuri noita värejä myydään äärimmäisen vähän tai ei ollenkaan. Tiedän, millaisista vaatteista pidän, joten jos sellaisia ylipäätään myytäisiin, saisin niistäkin tehtyä itselleni siedettävän vaatekokoelman. Vaan ei myydä. Tiedän, millaiset vaatteet istuvat päälläni hyvin, mutta usein myydään juuri toisen mallisia. Hankalaa. En tiedä, mistä lähtisin liikkeelle.

3 comments:

Huopalintu said...

Minusta on kiva, jos ihmisillä on oma tyyli persoonansa mukaani ja ettei kaikki ihmiset ole saman muodin mukaisia. Se vaan vaatii paljon ajan käyttöä kierrellä ja etsiä itselle sopivia ja mukavia vaatteita. Värjäämällä voisi saada muutettua värejä ja pienistä nettikaupoista voisi löytyä vaihtoehtoja, mutta mistä moiseen aikaa ja energiaa. Suomessa on tosi suppeasti eri tyylisiä ja värisiä vaatteita, joten kompromisseja joutuu tekemään, jos haluaa jotain tietynlaista.

Hehkuvainen said...

Jos on varaa ihan oikeasti satsata asiaan, kannattaa etsiytyä ompelijan tykö. Täysin istuvan, oikean värisen ja mallisen laadukkaan vaatteen ompeluttaminen ei välttämättä ole niin paljon kalliimpaa kuin melkein sopivien osteleminen. (No onhan se, mutta luulen että se kannattaa kuitenkin.)

Kotivärjäys on hyvä juttu, jos sattuu löytämään haluamansa vaatteen luonnonkuituisena ja sopivan hailakkana.

Nan said...

Trina: minustakin on mukavaa, että on monenlaisia tyylejä. Lisäksi eihän samanlaiset vaatteet sovi edes kaikille. Vaatteiden löytäminen vaatii yllättävän paljon vaivaa. Olen katsellut nettikauppojakin, mikä voisi olla hyvä ratkaisu, mutta valikoima niissäkin on vielä aika suppea. Jotain vaatteita olen onnistuneesti värjännytkin, mutta se tosiaan vaatii sopivasta materiaalista olevien vaatteiden löytämistä. Valikoimat ovat täällä tosiaan varsin suppeita.



Hehkuvainen: en nyt tiedä, onko minulla varaa sentään ihan ompelijaan, mutta jotain juhlavaatteita voisin kuvitellakin teettäväni. Arkivaatteissa olen valmis enemmän kompromisseihin, mutta en silti laita päälleni vaaleansinistä paitaa :)