Wednesday, August 31, 2011

Arnaldul Indridason: Ääni kuin enkelin

Kesäni on mennyt myös kirjoja lueskellessa. Yksi tämän kesän mainio löytö on ollut islantilaiskirjailijan Arnaldur Indridasonin dekkarit. Niissä pääsee sukeltamaan islantilaiseen elämänmenoon ja vuodenaikoihin rikosten selvittelyn lomassa. Näissä kirjoissa (kuten myös aiemmin mainitsemissani Wallander-kirjoissa) päähenkilönä on keski-ikäinen, yksinäinen mies, joka työnsä ohessa pohdiskelee elämäänsä ja sen merkitystä.

"Ääni kuin enkelin" on mielestäni yksi Arnaldurin parhaista kirjoista, mutta jos päähenkilön taivalta haluaa lukea mahdollisimman alusta lähtien ja järjestyksessä, kannattaa aloittaa sarjan ensimmäisestä suomennetusta kirjasta "Räme".

"Ääni kuin enkelin" alkaa hotellista löytyvästä murhatapauksesta. Hotellin henkilökuntaan kuuluva mies on puukotettu hengiltä ja löydetty joulupukin puvussa housut kintuissa. Kirjan päähenkilö Erlendur aloittaa tutkimuksensa kollegojensa kanssa ja alkaa hiljalleen avata kuolleen miehen elämää ja kohtaloa.

Samalla Erlendur pohtii omaa elämäänsä ja läheisiään, jolloin elämä ja kirjan tarina saa rosoisia, mutta myös inhimillisiä sävyjä. Kirjaa lukiessa taustalla voi nähdä islantilaisen karun maiseman ja vaihtelevan, kylmän ja kostean sään.

En ole aiemmin lukenut kirjoja islannista ja se on yksi asia, josta tässä kirjassa iloitsen. On mukavaa päästä elämään hetkeksi pienen saarivaltion arkeen, nähdä ja kokea uutta uudessa ympäristössä. Luin kesän aikana myös toisen islantilaiskirjailijan Arni Thorarinssonin dekkarin "Ylitse muiden", joka sekin avasi minulle islantilaisuutta ihan uudesta näkökulmasta. Sekin on mainio kirja, vaikkakin tyyliltään hyvin erilainen Arnaldurin kirjoihin verrattuna (kirja osui kirjastossa käteeni, kun etsin Arnaldurin kirjoja: sijaitsivat vierekkäin).

Arnaldur kietoo tarinat mielenkiintoisiksi paketeiksi, joissa tapaukset selviävät säie kerrallaan kuin lankakerää purkaisi. Kirjojen kieli on selkeää ja helppolukuista ilman turhia kiemuroita ja kaunisteluja. Inhimillinen ote yhdistettynä mielenkiintoisiin rikoksiin on kiehtova yhdistelmä.

Mielenkiintoinen artikkeli kirjailijasta löytyy Suomen kuvalehden sivuilta.

5 comments:

Joku said...

Hei! Pohdiskelin taannoin dekkarin lukemisen maantiedettä, ja sitä, mitä meille tuntemattomista maista (ja omastammekin) lukemisen kautta opimme ja koemme. Oli mukavaa lukea kirjoituksesi Islannista ja islantilaisista.

Huopalintu said...

Sulle on blogissani jotain :) Käyppä kurkkaamassa!

AAMU said...

Luin kesällä saman kirjan ja pidin kovasti.

Anonymous said...

Kiitos kirjailija- ja kirjavinkeistä!
Taidanpa etsiä käsiini kyseisen kirjailijan kirjoja ja alkaa lukemaan.

Itselläni tuli tuollainen ihana maisemaelämys Anna Janssonin Gotlantiin sijoittuvissa kirjoissa ja haluaisin niiden kirjojen kuvauksien varjolla mennä käymään siellä.

Oikein hyvää alkanutta syksyä ja mukavia lukuhetkiä!

Nan said...

Joku: oletpa tehnyt mielenkiintoisen listauksen :) Kirjoja eri maista on mielenkiintoista lukea!


Trina: kiitos tunnustuksestasi :)


Aamu: hyviä kirjoja on ilo lukea.


Janskula: toivottavasti pidät kirjoista! Eihän kaikki voi noistakaan pitää, mutta minulle ne olivat mielenkiintoinen lukukokemus.