Kävin joululahjaostoksilla. Tänä vuonna asennoinnuin urakkaan toisin kuin aiempina vuosina: valitsin päivän ja paikan ja päätin, että käyn ostamassa kaikki lahjat yhdestä paikasta yhdellä kerralla. Ostosreissuun meni matkoineen kolme tuntia ja sain todellakin ostettua kaiken, mitä ostaa tarvitsikin. Nyt on tuokin asia hoidettu.
Aiempina vuosina olen stressannut joululahjoja kovastikin. Olen ollut kriittinen ja sen vuoksi mikään ei oikein ole kelvannut - olen ollut varma, että juuri tämä lahja on sellainen, jonka kaikki muut ostavat, tai juuri tämä lahja on sellainen, josta vastaanottaja ei pidä. Olen sitten naama kriittisyydestä mutrussa kiertänyt kaupasta toiseen, ahdistunut ja stressannut. Jouluun on tullut inhottava velvollisuuden sävy.
Kyllä minulla edelleenkin on tietynlainen inho sitä kohtaan, että lahjojen antamisesta on tullut ikään kuin velvollisuus. On pakko löytää jotain lahjaksi annettavaa. Lahjoja pitäisi mielestäni antaa hyvillä mielin ilman kiirettä ja stressiä, ja tämähän ei näytä monellakaan ennen joulua täyttyvän. Ei minusta siinä ole ideaa, että annetaan, kun on pakko. Lahja pitäisi aina olla antajalleenkin toivottu ja ilahduttava asia.
Tästä syystä olenkin itse asiassa päättänyt, että annan lahjan vain, jos sen hankkiminen ei tuota itselleni ahdistusta ja murhetta. Tämä päätös on vähentänyt lahjojen hankkimiseen liittyvää stressiä, mikä on itse asiassa vaikuttanut siten, että löydän helpommin lahjoja.
Kauppareissullani meni 122 euroa, mikä on minusta (nykytulojani ajatellen) huikea summa. Aiempina vuosina minulla on varmaankin mennyt suunnilleen sama summa, mutta kun olen ostanut lahjoja yhden kerrallaan eri kaupoista, summat ovat jääneet hämärän peittoon. Minusta on hyvä nähdä, paljonko rahaa menee.
Minulla on ristiristaiset tunteet tuosta rahanmenosta: toisaalta on mukavaa, että ostin oikeasti ihan hyödyllisiä tavaroita, joita on mukava antaa. On mukava antaa lahjoja lähimmäisille. Toisaalta jos lahjojen ostosta tulee velvollisuuden sävyttämää pakkopullaa, rahanmeno harmittaa. Se tuntuu turhalta, kun tulee sellainen olo, että pakkolahja oli inhottava ostaa ja vastaanottaja ei siitä todennäköisesti edes pidä, kun se on väkisin keksitty.
Valitsemani lahjat ovat laadukkaita käyttötavaroita ja siten hintavia. Minusta on tärkeää sekin, että lahja on antajansa näköinen ja sopii hänenkin arvomaailmaansa. Ei krääsän ostamisesta tule ainakaan minulle hyvä mieli, vaikka lapset krääsää näyttävät arvostavankin.
Toisaalta myönnän, että mukavinta minusta olisi se, että lahjoihin ei menisi rahaa lainkaan tai korkeintaan vain vähän. Haluaisin antaa ilmaisia tai halpoja lahjoja, mutta en siksi, että haluaisin pihistellä. Haluaisin vain karistaa joulusta mahdollisimman paljon kaupallisuutta ja keskittyä olennaiseen: joulun viettoon ja lähimmäisiini. Olisi tosi aitoa, jos pieni, kenties itse tehty lahja riittäisi. Antaminen riittäisi. Joulu voisi olla joulu ilman tavarashowtakin.
4 comments:
Hyvin hoidettu lahjaostokset! Olet aivan oikeassa siinä, että lahjoja ei pidä ostaa velvollisuudentunteen vuoksi tai siksi että "pitää". Ei pidä.
Minusta on hirmu kivaa antaa lahjoja. Mutta väkisin niitä ei voi vääntää, en pidä sellaisesta tunteesta. :(
Sain tänään etuajassa ihan älyttömän hyvän joululahjan: kaveri oli saanut kuntosalijäsenyytensä mukana lahjakortin, jonka voi kaverilleen antaa. Niinpä minulla on tiedossa 10 kuntosalikäyntiä hyvän ystäväni kanssa! Juuri tällaista lahjaa kaipasinkin :).
Helpottavaa on sekin, että päättää porukalla, ettei lahjoja osteta muille kuin alle 12 -vuotiaille (ja myös pidetään lupaus).
Aikuisten kesken toimii myös se, että ihan suoraan kysytään mitä lahjaa toivoisi ja suoraan vastataan. Kärsiihän siinä vähän se yllätyselementti, mutta tuleepahan varmasti toivottu lahja eikä toisen tarvitse arvailla että mitä se toinen nyt haluaisi.
Hehkuvainen: väkinäisyys missä tahansa asiassa ei oikein toimi. Oletpa saanut kivan lahjan, juuri tuollaiset ovat kivoja, erityisesti, jos ovat toivottuja :)
Olen joskus sopinut lahjoista siten, että kumpikin osapuoli on sitten tiennyt, mitä saa. Se on ihan toimiva ratkaisu.
Aamu: tuollainen sopiminen on hyvä juttu, jos se käy kaikille osapuolille. En ole itse vain uskaltanut olla asiaa ehdottava osapuoli - eikä toisaalta ole tarvinnutkaan. Minulla on niin vähän läheisiä, että "lahjottavien" määrä ei ainakaan rasita.
Minulla on yksi lapsuudenystävä, jonka kanssa ostamme aina lahjat toisillemme. Meillä on niin samanlainen maku, että lahjan keksiminen on yleensä helppoa. Lisäksi tiedän, että toiselle käy melkein mikä vain sekä myös erilaiset hyväntekeväisyysjutut. Hänen kanssaan "lahjoittelu" on todella mukavaa.
Post a Comment