Friday, August 03, 2012

Keräilijä ja hamstraaja

Minulla on taatusti keräilijän geenit. Rakastan sitä tunnetta, kun saan kerätä jotain itselleni hyödyllistä ja säilöä sitä. Nautin, kun varaudun pahan päivän varalle - tai vain talven varalle. Tykkään laittaa ja huolehtia, suunnitella ja säännöstellä.

Tämän kesän yksi ihanuus on ollut mustikkareissut. Olen kierrellyt metsissä innostuksesta hehkuen, hyttysiä ja paarmoja läiskien, mutta silti niin kovasti nauttien. Olen ollut omassa elementissäni. Metsäreissu, kerääminen, säilöminen ja myöhemmin talvella rakkaudella pakasterasioiden avaaminen ja mustikoista nauttiminen.Tämä on nautintoa oman mittapuuni mukaan.


On suorastaan käsittämätöntä, että miten helposti ja nopeasti marjaa saa poimurilla, kunhan metsään jotenkin pääsee. Olen ollut onnekas, kun olen nyt päässyt. Silti minun täytyy järjestää elämästäni mahdollisimman pian sellainen, että en olisi niin riippuvainen muiden kyydeistä, kulkuneuvoista ja marjapaikoista. Minä haluan itsekin omin keinoineni päästä metsään, löytää marjapaikat, kulkea ja kerätä. Koska minä olen Marjastaja.

Minulla on myös keräilijän kääntöpuoli ja se on hamstraaja. Olen pitkin tätä vuotta raivannut asuntoani ja loppua tälle projektille ei näy. Varastoni on melkein käyty läpi ja siivottu. Vaatekaapit myös. Mutta aina kun saan jotain raivattua, seuraava sekasotkuinen paikka pilkistää jo esiin. Miten ihmeessä olen esimerkiksi voinut säilyttää niin valtavasti papereita, että niitä on monessa laatikossa, varastossa ja kirjahyllyssä monessa hyllyssä? Mitä teen viideltä hiusharjalla, kun käytän lähinnä kampaa? Miten minulla voi olla kymmeniä ja taas kymmeniä hiuslenkkejä? Olen ollut (ja olen taatusti hieman edelleenkin) aivan toivoton hamstaaja. Ilmeisesti pelkään, että maailmasta loppuu hiuslenkit, enkä saa hiuksiani enää kiinni. Sehän olisikin kamalaa.

Mukavaa on kuitenkin se, että raivaamiseni tulos alkaa jo näkyä. Tilaa alkaa syntyä, kaaos taittua. En olisi uskonut, että se olisi mahdollista, mutta sinnikkyydellä sekin näköjään onnistuu. Lisäksi mitä enemmän olen romppeistani luopunut, sitä helpommaksi se on muuttunut. Ylimääräisestä romusta luopuminen tuottaa nautintoa ja nyt alan jo janota tuota nautintoa lisää. Ehkä olen kohta enää vain keräilijä, mutta sitä täydestä sydämestäni. Hyvästi hamstraaja!

6 comments:

Petra said...

Täällä ilmoittautuu toinen hamstraajakerääjä! Luulen, että olen vanha sielu, joka on elänyt sota-ajan. Raivatessani mökin vinttiä löysin mummon jäämistöistä pahvilaatikollisen nyrkin kokoisia narukeriä. Ja arvaa mitä? Säästin sen. :)

Hamstraus on kivaa vain siihen asti kunnes alkaa ahdistaa, jos tavaraa on liikaa. Silloin asialle pitää ehdottomasti tehdä jotain. Siihen asti olen onnellinen siitä, että minulta löytyy tarvittaessa hakaneula tai kumilenkki päinvastoin kuin ystävältäni, joka heittää kaiken turhan pois.

FeminineApproach said...

Täällä toinen Marjastaja. Olen myös Sienestäjä.

Olen onnekas, lähelläni on kerrassaan mainio metsä, josta kerään mustikat ja karpalot, siellä kasvaa myös lakkoja ja puolukkaakin vähän. Ja tietysti sieniä. Lisäksi hiihdän siellä talvella ja patikoin lumettomana aikana. Tuollainen metsä lähellä on ihana asia, mutta minä asunkin maalla....=)

Nan said...

Petra: minäkin lienen elänyt sota-ajan :P Hamstraus (tai varautuminen pahimpaan) on tosi kivaa ja nautinnollista, kunnes tilojen rajat tulevat vastaan. Minulla ne tuli ja siksi raivaan nyt oikein urakalla. Kyllä minulta silti jatkossakin löytyy yhtä ja toista tarpeellista (ja tarpeetonta).


FeminineApproach: oi, olet onnekas! Kuvaat tuossa myös oman tavoitteeni: kyllä minunkaltaiseni ihmisen kuuluu asua lähellä metsää. Se on ainoastaan oikeus ja kohtuus ;) Tuollainen metsä on iso rikkaus elämässä.

Tuija said...

Kyllä minäkin tunnustan hamstraajan itsessäni, en edes aikonut säilöä mustikoita tänä kesänä, mutta nyt pakastin pursuaa kaikkea mahdollista...mustikkaa, vadelmaa, mustaherukkaa..kaikki mun suosikit siellä ja kohta hamstraan sineiä..:)
ihanan näköinen mustikkavati...

Nan said...

Tuija: tuohon säilömiseen jää jotenkin koukkuun :P Makoisa sato on sinullakin jo säilössä. Minulla on vielä ainakin puolukankiilto silmissäni, saa nähdä, mitä muuta... :)

Anonymous said...

During the deal days ωеeκ pаrtiсipating daу spas, offегіng theіr patгοns sexу massаgeѕ
as lοω as $39 per hоur. Eаse in brеаthing and reduced abilitу.
Νothіng, fοr 80 mіnutes, could stop thiѕ guy from speaking.



my web ѕіte: agency providing tantric massage