Friday, September 07, 2012

Sadonkorjuuta ja miniatyyrikasveja

Olen kesän aikana kasvattanut yrttejä ja salaatteja parvekkeellani. En ole toki tehnyt tätä nyt ensimmäistä kertaa, mutta erityisesti tämä kesä on tuntunut erityisen opettavaiselta. Viherpeukaloni lienee nytkähtänyt hieman keskemmälle kämmentä.

Ensin hyvät uutiset. Minulla on ollut persiljaa ja timjamia kasvamassa isoissa altakasteluruukuissa. Ne kukoistavat: olen saanut kerätä satoa pitkin kesää ja silti puskat ovat isot ja hyvinvoivat. Satoa tulee enemmän kuin saan syötyä, joten olen säilönytkin. Nytkin pitäisi laittaa vielä säilöön, koska noista puskista tulisi luultavasti satoa vielä lisääkin tänä kesänä.

Sitten ne huonommat uutiset. Salaattitilanne näytti alkukesästä tosi hyvältä. Sain parvekelaatikostani rucolaa enemmän kuin ehdin syödäkään. Lopulta rucolani alkoivat kukkia, joten laitoin uudet siemenet. Toisessa parvekelaatikossa olleet salaatit eivät sitävastoin kasvaneet juuri lainkaan. Ainoa, mitä muutamalle taimelle tapahtui oli muutama heikko lehti ja pitkä kukkavarsi. Se laatikko oli luultavasti liian pimeässä paikassa ja taimet olivat liian tiheässä, vaikka karsinkin niitä kesän edetessä. En saanut tästä laatikosta satoa lainkaan.

Tillinikin olivat luultavasti liian pimeässä. Ne kasvoivat pitkiksi ja honteloiksi enkä niistäkään saanut satoa. Lopuksi siirsin laatikon valoisampaan paikkaan, hävitin taimet ja laitoin uudet tillin siemenet multaan. Lisäksi laitoin kirvelin siemeniä kasvamaan, koska kirveli on aiemmin onnistunut minulla pomminvarmasti.

Tillini eivät näytä vieläkään kasvavan. Siemenistä iti vain pari ja taimet ovat pieniä ja honteloita. Ne ovat kasvaneet jo niin kauan, että niiden luultavasti pitäisi olla jo aikuisia. Kirvelin taimista tuli miniatyyrikasveja. Oivalsin tässä eräänä päivänä, että ne todellakin näyttävät siltä, miltä pitäisikin: lehtiä on reilustikin. Kasvit ovat vain tosi pieniä. Mikä ihme meni pieleen?

Olen lisäksi tässä pitkin kesää yrittänyt kasvattaa herneenversoja. Olen aiemmin kasvattanut niitä hyvällä menestyksellä. Ne ovat kasvaneet hyvin ja olen saanut vihreää syötävää. Nyt jo useamman kerran (ja tälläkin hetkellä) on käymässä niin, että saan aikaiseksi miniatyyriherneenversoja. Ne ovat parin sentin mittaisia, mutta muistuttavat normaalikokoisia versoja ulkonäöltään. Lisäksi herneiden itämisprosentti oli vain noin 20 prosenttia. Tämä on nyt tapahtunut jo monena kertana. Mikähän ihme tässä nyt menee aina pieleen?

Kasvattaminen on näköjään haastavaa. Suurimmat ongelmani ovat siis olleet salaattien pikainen kukkiminen niin, että satoa en ehdi saada, tillien kasvamattomuus ja herneenversojen kasvattamisen uskomaton vaikeus. Lisäksi olen näköjään hyvä kasvattamaan miniatyyrikasveja.

Olen pohtinut, että ehkä ongelmiani ovat olleet liian tiheä taimitiheys, vähäinen valo (osalle kasveista) ja väärä multalaatu (kukkamulta). Onpahan ollut opettavaista, ensi kesänä kohti uusia haasteita! (Vinkkejä kasvien kasvatukseen otetaan vastaan :)

5 comments:

Hehkuvainen said...

No aina ei voi onnistua, mutta virheistä voi viisastua :).

Tuota liian tiheää taimiväliä minäkin mietin. Ja se on ihan totta että kukkamulta ei välttämättä ole parasta mahdollista taimille ja yrteille.

Uskon, että ensi kerralla onnistut paremmin - tai opit ainakin jotain uutta ja tärkeää :).

Unknown said...

Moikka!
Yrteille on olemassa ihan omaa yrttimultaa, kukkamulta saattaa olla liian voimakasta.
Istutussäkkejä voisit kokeilla ensi keväänä, ne tietty ei näytä niin kauniilta missää terassilla, mutta voihan ne naamioida jotenkin.Itse en niitä ole käyttänyt, mutta äiti on ja kyllä hän tykkäs että ne oli hyviä.
ei muuta kun uutta putkeen ensi keväänä.
Kiva syksyä sinulle ja käy joskus blogissani, jos puutarhahommat kiinnostavat.Voit kysyä jos haluat jotain mikä askarruttaa, niin voidaan yhdessä katsoa miten saat parhaan sadon ensi vuonna.

Nan said...

Hehkuvainen: kyllä, virheistä oppii :) Oikeastaan olen pikkaisen innoissanikin siitä, että olen oppinut uutta, jota voin soveltaa käytäntöön ensi kesänä. Uudella innolla uudet opit sitten :P Käytin tosiaan kukkamultaa, johon laitoin kylvömultaa sekaan. Uskoisin, että se ei ollut paras mahdollinen ratkaisu. Pitää katsoa parempia vaihtoehtoja jatkossa. Tuo liian tiheä taimiväli oli taatusti ongelma ainakin osalle kasveista.


Tuija: en ole kuullutkaan tuollaisesta yrttimullasta, mutta taatusti etsin jatkossa sitä käsiini. Yrttilannoitetta minulla jo onkin. Istutussäkit eivät häiritsisi esteettistä silmääni, mutta en tiedä olisivatko ne liian pimeässä, jos niitä laittaisi parvekkeen lattialle. On hankalaa järjestää valoisaa tilaa kaikille kasveille parvekkeella. Kiitos avun tarjouksestasi! Kyllä minua kiinnostaa puutarhahommat, enköhän poikkea blogissasi silloin tällöin :)


Kivaa syksyä teillekin! (Onnistui minulla muuten basilikakin.)

Anonymous said...

Tuijan kanssa samaa mieltä yrttikasvit tarvitsevat oman multansa menestymiseen.

Nan said...

Liirumin maailma: kiitos tiedosta. Tämä on kyllä ollut opettavainen kesä :)