Hiki virtaa, mutta se on ihanaa. Olen nyt toista päivää lähinnä palellut tolkuttomasti ja se alkoi tuntua jo epätoivoiselta ja raskaalta, mutta onneksi taukosi. Ei palelemista jaksa kovin pitkään, näköjään. Pian viime kirjoitukseni jälkeen minulle siis nousi kuume ja tosiaan nousikin: se lähenteli jo 39 astetta ennen kuin lääke auttoi. Outoa on ollut se, että lääke ei ole täysin auttanut ennen kuin nyt, vaan lääkkeen oton jälkeen palelu vain jatkui, vaikka kuume hieman taittuikin. Onni on se, että sain viime yönä nukuttua.
Tänään päivällä oli kyllä vaikeaa. Kuumeen ja huonon olon kourissa elämä näyttää ihan erilaiselta kuin muutoin, kaikki ylimääräinen ja turha karsiutuu pois. On vain minä, sohva ja jokin tv-ohjelma, kun mitään muuta ei yksinkertaisesti voi olla. Aiemmat pinnistelut ja armottomat suorittamiset näyttäytyvät tosi turhilta ja eteen avautuu näkymä, jossa näkee elämän ikään kuin etäämmältä. Siinä kuvassa näen, että pinnistelen tällä hetkellä kovasti tiettyjen asioiden eteen, mutta niiden itselleni kaikkein tärkeimpien asioiden eteen en tee juuri mitään, vaan oletan ikään kuin kohtalon hoitelevan ne "oikeille" raiteille. "Kun olen reipas ja ahkera jossain asioissa, muu tulee itsestään." No, ei tule. Ne elämänalueet (mahdollisesti) etenevät, joihin panostan. Muut eivät, koska harvemmin asioita "vain tapahtuu".
Siirryn nyt taas sohvalle tv-viihteen pariin. On oikeastaan varsin kivaa, että ei tarvitse tehdä mitään, vaikka sairas en tietenkään halua olla. Eiköhän tästä joskus parane.
No comments:
Post a Comment