Sunday, September 23, 2018

Työarkea, opintojen turhuus

Paljon on taas ollut tapahtunut ja samalla on ollut hurjan paljon samalla kaavalla kulkevia arkipäiviä. Huomaan, että arkirytmiin täytyisi keksiä jotain vaihtelua. Omat ajatukset alkavat kulkea omaa, jokseenkin yksinäistä rataansa, jolloin kaipaisi jotain, joka toisi jotain uutta.

Minun piti tänä viikonloppuna tehdä jotain arjesta poikkeavaa, mutta en sitten saanutkaan aikaiseksi. On niin paljon tekemistä kotona, että olen hoidellut niitä pois, kuten parina aiempanakin viikonloppuna. En ole pitkään aikaan käynyt luonnon ihanuuksia katselemassa ja haistelemassa ja sitä kaipaan hurjasti. Ainakin siis jotain retkeä pitäisi alkaa suunnitella siten, että toteutus olisi hirvikärpäsajan jälkeen.

Töissä on ollut samanlaista kuin aiemmin. Jostain syystä siellä moni asia tulee yllättäen eikä ne "yllätykset" välttämättä ole kovin mieluisia. Keskityn olemaan tyytyväinen säännölliseen tuloon ja yritän olla välittämättä ikävistä asioista.

Sen olen tässä hiljattain ymmärtänyt, että en ole yrityksistä huolimatta koskaan päässyt työelämässä tekemään sellaista, mitä olen opiskellut. Ja olen tosiaan opiskellut vaikka mitä. Minua hämmentää kuunnella työpaikalla olevia nuoria, jotka ovat hiljattain valmistuneet, kuinka he ovat luontevasti siirtyneet opiskeluista työelämään tekemään sitä, mitä ovat opiskelleetkin. Minua tuo onni ei ole koskaan kohdannut.

Voisi ajatella, että tuolla ei olisi suurta urallista merkitystä, mutta on sillä. Kun en ole päässyt tekemään opiskelemaani asiaa (eli selkeää osaamista vaativaa), olen päätynyt tekemään sellaisia asioita, joita joko kuka tahansa voi tehdä tai olen opetellut jotain tosi kapea-alaista osaamista vaativaa, mistä ei ole seuraavassa työssä mitään hyötyä. Minulle ei ole siis kehittynyt sellaista yleistä osaamista, jota voisi siirtää työpaikasta toiseen. Tämä on tilanne tälläkin hetkellä, joten seuraava lama voi taas iskeä kovaa.

Olen alkanut olla jotenkin tosi pahoillani tuosta. Olisin niin kovasti halunnut tehdä jotain, minkä eteen olen ponnistellut. Myös opiskelun aloittaminen tässä tilanteessa tuntuu turhalta, kun se ei ole aiemminkaan johtanut "mihinkään".

Töissä "väijyy" lisäksi uhka, että päädyn tekemään sellaista työtä, mitä olen aiemmin ensimmäisen tutkinnon jälkeen ajautunut tekemään. Tuon työn jälkeenhän opiskelin tutkinnon ja täydennyskoulutuksen, jotta pääsisin toisenlaisiin, itselleni paremmin sopiviin töihin. Tuntuu jotenkin musertavalta, jos minun täytyy palata taas ikään kuin lähtöpisteeseen. Ja jotta tuo tuntuisi vielä musertavammalta, minua kohdellaan ikään kuin olisin aloittelija noissa hommissa. Minulle on sanottu, että voin tukeutua sellaiseen henkilöön, jolla on vähemmän kokemusta noista hommista ja joka tuli taloon pari viikkoa sitten. Olen ollut sanaton.

Työttömyystaustalla ei oikein uskalla puuttua mihinkään sellaiseen, mikä tuntuu pahalta ja saattaisi oikeasti olla epäoikeudenmukaistakin. Jotenkin tuntuu, että täytyy olla vain tyytyväinen ja kiitollinen, kun on ylipäätään töitä. Omalle työpaikalleni otetaan työttömyystaustaisia töihin, mikä on tosi hienoa, mutta kyllä me olemme silti eri kastia suhteessa muihin. Meillä on esimerkiksi huonommat työsopimukset ja varmaan palkatkin.

Työpaikan vaihtaminenkaan ei onnistu, kun minulla ei ole sitä siirrettävää osaamista. Lisäksi (uutisoinnista huolimatta) tässä maassa on edelleen suurtyöttömyys. Äh.

Kuten tästä kirjoituksestakin voi päätellä, minulla on todella suuri tarve jollekin mielenkiintoiselle aktiviteetille työn ulkopuolella. Sitä suunnitellessa, siis :) Hyvää syksyn jatkoa!

2 comments:

Anonymous said...

Älä sinä siitä työstä murehdi. Mene ja tule ja iloitse siitä, että saat palkkaa.

Jos joku tekee paremmin, niin anna tehdä. Aina on joku parempi.

Turha vertailla. Kaikki täältä kuitenkin lähtevät mitään mukaansa saamatta. Hautajaisissa harvemmin kenenkään kunniaa muistellaan.

Anna hevosen surra, sillä on suurempi pää. Ei sinun tarvitse keskittyä selviytymiseen, heitä huolet harteilta, jos niitä ei ole aivan pakko kantaa.

Nan said...

Kiitos kommentistasi ja kannustuksestasi :) Olet aivan oikeassa. Olen onneksi välillä päässyt siihen tilanteeseen, että teen työni (mitä se onkaan) ja keskityn nauttimaan palkasta. Palkka on kuitenkin se tärkein juttu ja kunhan työhön kykenee ja se ei vie terveyttä, niin muulla on oikeastaan aivan sama. Ehkä asiat ovat liian hyvin, kun keksii valitettavaa? En siitä tiedä. Maailma on epäkohtia täynnä ja osan niistä kanssa on elettävä.

Kaikkea hyvää :)