Thursday, July 12, 2007

Sinnikkyys vai sairasloma?

En ole juuri ollut sairaslomalla masennuksen vuoksi. Olenkin miettinyt, että olisiko pitänyt? Missä menee raja, kun on kyse järkevästä sinnittelystä työpaikalla tai sairaslomasta masennuksen vuoksi? Nimenomaan, jos kuitenkin kykenee töihin, mutta ehkä hieman huonommalla suorituksella kuin normaalisti, mutta kykenee kuitenkin nousemaan aamulla ylös, raahautumaan työpaikalle ja tekemään siellä suunnilleen sen, mitä pitääkin. Olenkin ajatellut, että kun pystyn töitä tekemään, olen töissä. Olen tunnollinen, liiankin?

Tuntuu vain, että elämä on töitä ja töitä. Minulla ei ole ajoittain juuri energiaa mihinkään vapaa-ajalla. Tosin yksinäisyydestä on se hyöty, että enpähän laiminlyö ystäviäni, mutta olisi silti mukavaa jaksaa tehdä enemmän mukavia asioita. Elämä on urautunut siihen, että olen töissä ja loppuajan enimmäkseen toivun. Ei ole kivaa, ja voisin kuvitella, että tällainen ei auta masennuksesta toipumisessa.

Se on selvää, että olisi pitänyt olla pidempään sairaslomalla uupumuksen iskiessä. Ajattelin kuitenkin jaksavani, joten menin töihin. Rytmittihän se päivää kivasti ja arvelin, että se on parempaa kuin oman "surkean" elämän pohtiminen kotona. Olihan siinä siis toki hyvä ja huonot puolensa.

Nyt olen jotenkin ihan hukassa itseni kanssa. Tiedän, että pitäisi levätä, kun uuvuttaa. Tiedän, että pitäisi keskittyä tekemään mukavia asioita varsinkin nyt, kun mielialat heilahtelevat. En vain osaa! En tiedä, miten levätä ja milloin. Eikä minulla ole aikaa levätä! Vai onko? Lepäänkö makoilemalla sängyssä vai pitäisikö minun tehdäkin jotain? Pitääkö minun varata kalenterista aika tuolle "lepäämiselle"(mitä se sitten onkaan)? Pitääkö minun suunnitella "lepäämistä"? Siis miten voi olla näin pihalla?!

En muutenkaan ole viime aikoina osannut tehdä ripeitä päätöksiä, niin tuntuu, että tässä asiassa kierrän kehää vielä pahemmin kuin monessa muussa asiassa. En osaa nyt juuri muuta kuin olla töissä ja olla uupunut ja mieli maassa. Toistaa tuota samaa rutiinia päivästä toiseen. Ei tämä ole kivaa. Enkä edes tiedä, mikä olisi kivaa.

2 comments:

Anonymous said...

Tulipas tämä kirjoitus kuin omista sormista. Miettinyt samaa, että uskaltaisiko astua pois oravanpyörästä pelkäämättä taloudellisia vaikeuksia vai jatkaako sinnikkäästi töissä, joka vie kaiken jaksamisen. Kotona ei sitten jaksakaan muuta tehdä kuin maata, syödä ja katsoa telkkaria.
Minä syön masennuslääkkeitä ja toivon joka päivä jotain ihmettä.
Itsemurha käy mielessä useasti.

Nan said...

Kiitos kommentistasi. Kuulostaa ikävältä tuo tilanteesi... omani on nyt parempi kuin tuolloin, mutta ymmärrän edelleen hyvin, miltä tuo tuntui.

Elämä on melkoista oravanpyörää ja arjen tasapaino on vaikea löytää. Työ vie paljon aikaa ja voimia, mutta pelkkää yksinäistä kotonaoloakaan en sietäisi. En siis itse hypännyt työstä pois, mutta olen silti löytänyt jo jotain tasapainoa elämääni. Silti arjessa hyvinvoiminen on välillä haastavaa :( Itseäni auttoi kuitenkin se, että tein mukavia asioita. Aloitin ihan pienistä piristävistä asioista, mutta kun piti niistä kiinni (sen jatkuvan suorittamisen sijaan), se jotenkin auttoi.

Voimia sinulle!