Sunday, August 12, 2007

Mies, joka haluaa hallita

Sade ropisee lohdullisesti. Aurinko on pysytellyt piilossa tänään, joten en ole ollut niin kuumissani kuin yleensä. Silti asuntoni on tosi kuuma. En kuitenkaan odota talvea, koska siinä vuodenajassa ei ole montaa hyvää asiaa.

Olen ollut taas valtavan iloinen siitä, että olen aikanaan päässyt eroon eräästä hankalasta ihmisestä. Hän on mies, mutta hän oli aina "vain" ystäväni... tai no, "ystäväni", koska hänen ystävyydessään ei ollut juuri mitään pyyteetöntä, hän halusi koko ajan muutakin (eli seksiä). Hän oli elämässäni näitä ihmisiä, jotka vievät energiaa. Hän rasitti minua enemmän kuin toi iloa. Minulla vain oli niin vähän ystäviä, että tyydyin siihen, mitä oli tarjolla.

Yksi asia, joka tässä miehessä ärsytti oli hänen dominoiva luonteensa. Hän halusi pitää ohjakset käsissään koko ajan, määritellä suhteemme ja ohjata sen kulkua. Huomasin, mitä oli tapahtumassa, joten pidin pääni itselleni tärkeissä asioissa. Joissain asioissa sitten joustin, mikä todennäköisesti vain kannusti miestä siinä, että hän halusi hallita minua.

On suunnattoman rasittavaa, jos aikuinen ihminen yrittää olla kuin vanhempi lasta kohtaan toiselle aikuiselle. Tämäkin mies halusi jatkuvasti ohjata ja opettaa minua. Hän esitti tosi tietäväistä ja oli tarjoamassa apuaan useinkin (tosin vain niissä tilanteissa, joissa hän koki itse hyötyvänsä). Hän kehui ulkonäköäni, mutta ei juurikaan luonnettani ja taitojani. Hän sai minut tuntemaan helposti heikoksi ja apua tarvitsevaksi, mutta ymmärsin ja näin, mitä hän teki, joten en taipunut heikon naisen osaan. Olin ylpeä siitä, että olin jo silloin oppinut jotain, mikä esti sen, että tämä mies ei päässyt henkisesti kiduttamaan minua.

Voimia tuo tahtojen taistelu vei, ja se päätyikin sitten siihen, että kertoessani rehellisen mielipiteen eräästä tärkeästä asiasta, hän veti isohkon palkokasvin nenäänsä ja laittoi välit täydellisesti poikki. Se tosin taisi olla enemmän minun onneni kuin hänen, ja olenkin nyt tosi iloinen, että tuo energiasyöppö poistui elämästäni. Hän "kiusaa" nyt uutta naista, jonka löysi netin kautta. Voin todellakin sanoa, että nainen ei ole löytänyt helmeä. Mies tavallaan vain käyttää naista hyväkseen saadakseen tietyt jutut... vaikka mitäpä se minulle enää kuuluu.

Silti mietin tätä tapausta ajoittain ja käsittelen sitä mielessäni. Tästä voisin kirjoittaa paljonkin, koska tämä "ystävyyssuhde" opetti minulle valtavasti. Se oli hyvä ihmissuhdekoulu, mutta ikävä kyllä se teki minusta myös aremman, ja minun on myös hyvin vaikeaa luottaa ihmisiin nykyään.

Mikä voi tehdä ihmisestä noin ilkeän, että keinoja kaihtamatta käyttää (tai yrittää käyttää) toista hyväkseen?

2 comments:

Minttu said...

Todella hienoa, että tunnistit miehen hallitsevuuden ja hyväksikäyttö-piirteet. Minulla on samanlaisia kokemuksia.

Luulin osaavani käsitellä itsekästä miestä. Kuvittelin, etteivät hänen sanansa vahingoita minua. Nykyään en enää olisi näin sinisilmäinen, vaan ymmärtäisin suojella itseäni tarkemmin. Enää en edes aloittaisi seurustelua noin hankalan ihmisen kanssa, miksi aloittaisin? Mukaviakin on olemassa!

Taitavana manipuloijana hän pystyi pyörittämään keskusteluita. Jos nostin asioita esille, hän vaihtoi puheenaihetta, alkoi syyttelemään minua jne. Rakentavat keskustelut olivat mahdottomia.

Minulle oli tärkeää oppia, että minulla on oikeus luovuttaa. Jatkaa elämääni eteenpäin ilman kiusankappaleita. Omasta hyvinvoinnistaan täytyy pitää huolta. Kaikkien ystävä ei tarvitse olla (eikä voikaan olla)!

Nan said...

Kiitos kommentistasi ja visiitistäsi blogissani! :) Minulla tosiaan on kokemusta tuon tyyppisistä miehistä jo ennen tätä tapausta, joten tunnistin pian, mistä on kyse... Harmittaa vain, kun olen kuitenkin vielä sinisilmäinen ja uskon keskustelujen auttavan tällaisissa tilanteissa, mutta kun ei ne auta... ei, ei, ja ei. Siinä saa vain syyllistämistä osakseen. Ei kai tuollaisia miehiä pysty käsittelemään.

Tosiaan, parasta on vain suojata itsensä ja hipsutella hiljaa takavasemmalle. Onneksi tämä mies oli "vain" ystävä, niin eroon pääseminen oli sikäli helpompaa.

On onni olla vapaa kiusankappaleista. Meistä jokaisella on siihen oikeus. Vielä kun törmäisi noihin mukaviin miehiin, niin sitten olisi helpompaa uskoa heidän olemassaoloonsa...