Friday, August 17, 2007

Yksinäisyydestä...

Olen hyvin paljon miettinyt yksinäisyyttä. Onko se sellainen tila, johon ihminen päätyy, jos hän on sosiaalisesti viallinen? Jos itseäni ajattelen, niin minulla on ollut vaikeuksia pitää yllä sosiaalisia suhteita, eli sosiaalisissa taidoissani on vikaa. Se yhdistettynä joihinkin ikäviin tapahtumiin on johtanut yksinäisyyteeni. Tuo 'yksinäistyminen' oli sellainen prosessi, että en edes huomannut, kun se tapahtui. Olen useimmiten ollut jossain määrin yksinäinen, mutta tuon tilanteen paheneminen yksinäisyyteen asti tuli minulle yllätyksenä, kaikesta huolimatta.

Päätyminen yksinäisyyteen tuo ainakin minulla huonommuuden tunteen, jossa on toki jotain perääkin, koska sosiaalisissa taidoissa on vikaa. Yksinäisyys on kuin suo; siihen jos uppoaa, niin irtoaminen ei tapahdu hetkessä. Siitä pitää tarpoa pitkä ja raskas taival pois. Usein pahimmassa suonsilmäkkeessä ollessa apu olisi tarpeen, mutta sitä yksinäinen ei useinkaan saa, jolloin yksinäisyys voi muuttua jatkuvaksi kierteeksi.

Sitten, jos yksinäinen yrittää "muuttua" sosiaalisemmaksi ja alkaa etsiä ihmisiä, sekään ei onnistu helposti. Sosiaaliset taidot (siis ne heikot) ovat ruosteessa, ihmisten tapaaminen tuntuu oudolta eikä aina edes niin hyvältä. Lisäksi kuka jaksaa tavata ihmistä, jolla on vaikeuksia olla seurassa? Toki sitten, jos jonkin ihmeen kautta ihmisiä onnistuu tapaamaan useamminkin, kynnys voi madaltua ja yksinäisyys voi lieventyä, sosiaaliset taidot kohentua, itsetunto parantua jne.

Yksinäisyys on kuin sairaus, joka on kärsittävä. Siitä voi parantua, mutta yhtälailla voi olla parantumatta. Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että tuo on sairaus, joka vallitessaan silloin, kun henkilö itse ei sitä halua, tuppaa pahenemaan. Siitä tulee kierre, joka vie koko ajan enemmän ja enemmän alaspäin. Se tuo lisäoireinaan muita mielenterveyden ongelmia ja mahdollisesti myös fyysisiä vaivoja.

Olen yrittänyt jossain pienessä määrin löytää lääkettä yksinäisyyteen, mutta en ole sitä löytänyt. En tiedä, mikä saisi tuon negatiivisen yksinäisyyden kierteen ja sairastumisen katkeamaan. Toisaalta se, että edes yrittää jotain, auttaa pitämään jonkinlaisesta elämästä kiinni.

Ei oma tilanteeni ole ainakaan tällä hetkellä kovin paha. Haluan sentään vielä tavata ihmisiä, minulla on asioita, joiden tekeminen on kivaa ja elämä on noin päällisin puolin järjestyksessä. Silti haluaisin parantua yksinäisyydestä. Miksi sen taipaleen täytyykin olla niin vaikea ja raskas (ja mahdotonko)?

5 comments:

Järvenhelmi said...

Sosiaaliset taitot, jos mitkä, ovat kehitettävissä! Tsemppiä siis :). Itseäni muistuttelen aina siitä, että meitä ihmisiä on moneksi. Kaikki eivät ole niitä kahvipöytien äänekkäimpiä tai vastaavasti empaattisimpia kuuntelijoita, ja siinä piilee myös vuorovaikutustilanteiden rikkaus. Luulen, että sosiaalisissa tilanteissa toimimista määrittää isoksi osaksi kunkin temperamentti: ekstrovertit ottavat herkemmin kontaktia kuin introvertit, mutta molempia tarvitaan ja molemmat ovat yhtä arvokkaita. On ihan luonnollista, että aluksi sosiaalisen piirin laajentaminen väsyttää. Minä ainakin kaipaan vuorovaikutustilanteiden vastapainoksi yksinoloa. Tärkeintä kai on löytää juuri se itselle sopiva tyyli ja tahti tehdä asioita. Toivotan sinulle rohkeutta olla oma itsesi!

Tess said...

Vuorovaikutustaidot ovat kehiteltävissä siinä missä kaikki muutkin taidot. Kuten Järvenhelmi kirjoittikin, niin kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan. Jos kaikki olisivat kokoajan suunä päänä jokaisessa vuorovaikutustilanteessa, elämästä tulisi aika vaikeaa ja ahdistavaa.

Bloggaamisenkin voi nähdä yhtenä vuorovaikutuksen muotona. Vaikka ei fyysisesti olekaan toisen ihmisen kanssa kasvokkain, voi omaa yksinäisyyttään lievittää bloggauksenkin muodossa.

Itse kaipaan aika paljon yksinäisyyttä sosiaalisuuden rinnalle. Tarvitsen yksinäisyyttä ladatakseni akkuja, jotta jaksan taas elämässä eteenpäin.

Minulle voi ainakin halutessaan laittaa s-postia. Mielelläni otan uusia ihmisiä elämääni :)

Nan said...

Kiitos Järvenhelmi ja Tess tsemppauksesta! Se lämmittää mieltä :)

Onhan nuo sosiaaliset taidot kehitettävissä, mutta toisaalta, miten kehität niitä, jos sosiaalisia tilanteita harjoittelua varten ei liikaa ole? Haluaisin kyllä kehittää sosiaalisia taitoja, vaikka uskonkin, että tulen toimeen ihmisten kanssa ihan ok. Joskus vain tuntuu, että tuo "ihan ok" ei riitä.

Yksi ongelma tässä iässä näyttää olevan myös se, että uusia ihmisiä ei oikein tapaa missään, joten on vaikeaa laajentaa tuttavapiiriään. Elävässä elämässä en ole aikoihin törmännyt sellaiseen, johon olisin tutustunut vähänkään paremmin. Se on sääli, ja heikentää tietysti uskoani sosiaalisiin kykyihini :(

Onneksi tosiaan minäkin tarvitsen paljon aikaa olla ihan itsekseni. Pääni kaipaa rauhaa ja lepoa, ja sitä minulla onkin sille suoda. Ikävä kyllä se kaipaa myös noita sosiaalisia kontakteja, vaikka olen tosi kovasti yrittänyt sopeutua yksinoloon. En ole vain onnistunut.. kaipaan liiaksi jutustelua ja muuta mukavaa tekemistä toisten kanssa. Kaipaan myös kuulla toisen ajatuksia, kuulumisia yms. enkä vain oman pääni suoltamaa jorinaa päivästä toiseen. En haluaisi kaivata kaikkea tuota, mutta kai sosiaalisuus on luonnollinen osa ihmistä.

Tämä bloggaaminen on auttanut minua tosi paljon avautumaan ja jäsentämään ajatuksiani. Kyllä tämä on myös lievittänyt yksinäisyyttäni.

Järvenhelmi: Kiitos, harjoittelen vielä tuota omana itsenäni olemista. Uskon, että moni asia helpottuu, kunhan opin sen.

Tess: Kiitos, saatan hyvinkin kirjoitella jossain välissä :)

Pufferfish said...

Kiva kun piipahdit blogissani Nan! Tulin vastavierailulle...

On ollut mukavaa huomata että bloggaaminenkin voi olla jonkinmoinen sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Ehkä näistäkin ystävyyssuhteista joskus kehkeytyy sellaisia, joissa ajatuksia vaihdetaan muutenkin kuin kirjainjonoina tietokoneen näytöllä... Mistäs sitä koskaan tietää. :)

Nan said...

Kiitos myös visiitistä! Se on kyllä totta, että tämä blogimaailma on ihan oma maailmansa eikä nykypäivänä ollenkaan huono sellainen. Ihmisten kohtaaminen ei ole helppoa "elävässä elämässä", mutta tätä kautta voi tutustua ensin toisen ihmisen ajatuksiin ja sitä kautta löytää hengenheimolaisia. Ehkä :)