Monday, September 22, 2008

Kiirettä ja soija 2.0

Huoh, on ollut kiirettä. Aikatauluttaminen on muodostunut melkoiseksi taiteenlajiksi: jokainen pieni rakonen (kuten bussissa istuskelu) pitää hyödyntää tarkasti, jotta ehtii tehdä kaiken pakollisen. Bussissa lueskellaan opiskelujuttuja, paitsi silloin kun hoidan päivän liikunnat näppärästi pyöräilemällä paikasta toiseen. Kun tietokone käynnistyy, järjestelen paperit ja pöydän. Syödä voi samalla, kun tekee töitä ja kotona siivoaminen... siis jostainhan on pakko karsia, joten siitä. Iltaisin ennen nukkumaan menoa lueskelen opiskelujuttuja, koska sanovat, että yöllä mieli käsittelee saamaansa tietoa. Huoh. Onneksi viikonloppuna oli leppoisampaa ja jopa nukuin hyvin.

Ihan toiseen asiaan: Eviran sivuilla on uutinen, että EU on hyväksynyt muuntogeenisen soijan. Sellaista on kohta siis kaupan hyllyillä tarjolla... voi itku! En pidä sitten yhtään siitä, että luontoa aletaan muuttaa ihmisen mieleisiksi keinoilla, joista ei ole mitään tietoa, mitkä niiden pitkäaikaisvaikutukset ovat. On vieläpä enemmän kuin todennäköistä, että moinen muuntogeeninen rehu risteytyy normaalin soijan kanssa ja se voi olla haitallista koko soijalle lajina. Mistä sen lisäksi tietää, mitä vaikutuksia "uudella" soijalla (versio 1.1 vai 2.0?) on koko ekosysteemiin.

En halua syödä muuntogeenistä ruokaa. Ihminen on muutenkin lajina kuin syöpäkasvain tällä pallolla, levinnyt liian laajalle, liian tiheäksi populaatioksi ja tuhonnut paljon, joten en pidä yhtään sen hingusta päästä sörkkimään herkkää luontoa. Yritän itse siis todellakin välttää muuntogeenistä ruokaa ja mahdollisuuksien mukaan valita luomua. En halua tukea luonnon muovaamista ihmisen ehdolla ja syödä ruokaa, jonka pitkäaikaisvaikutuksista ympäristölle ja terveydelle ei tiedetä mitään.

Huh, tulipa paasattua.

3 comments:

Anonymous said...

Lueskelinkin tuosta geenisoijasta Kemikaalicocktailista, ja vähän alkoi minuakin murisuttaa.

Kyllä minä ymmärrän sen, että halutaan tehdä kestävämpiä ja ravintorikkaampia ja helpompia jne. viljelykasveja, mutta kyllä tuo on minusta vähän arveluttavaa touhua.

Anonymous said...

Ei kannata unohtaa niinkin yleistä asiaa kuin makeutusaineet (huom. ei vain aspartaami). Aioin ostaa tänään mustikkakeittoa, mutta siinä oli 2 erilaista makeutusainetta: Acesulphame K(mm. Coca-cola light jne.) ja aspartaami, Miksi?

Jotkut perustelevat makeutusaineiden käyttöä sillä että se ei ole ongelma jos ei paljoa käytä. Esimerkiksi Lääkeaineista on hyötyä kun niitä käyttää sopivan annoksen, silloin poistuu pääkipu tms., mutta mitä hyötyä on makeutusaineesta?

Pienenä nippelitietona mainittava että Aspartaamia oli aikoinaan hyväksyttämässä sen niminen mies kuin Donald Rumsfeld (Bushin hallinnon jäsen)

Linkki1: http://www.health-answers.co.uk/aspartame.htm
Linkki2: http://www.sweetpoison.com/articles/0706/aspartame_symptoms_submit.html

Nan said...

Hehkuvainen: niin, tuo on minusta hyvin sanottu, että se on "arvelluttavaa touhua". Voidaanhan geenirehuissa nähdä hyviäkin puolia, kestävyys, määrän lisäys yms, mutta kun pitkäaikaisvaikutuksista (ympäristö/terveys) ei ole mitään takeita. Lisäksihän (mitä olen lukenut) noista geenirehujen siemenistä voi muodostua sellainen bisnes, joka ajaa köyhimipiä suurempaan köyhyyteen ja/tai riippuvuuteen siemententuottajista. Taustallahan tässäkin geenimuokkauksessa taitaa olla lähinnä raha, sen maksimoiminen jo valmiiksi rikkaille ja kapitalismin vahvistaminen.

Anonymous: olen vältellyt jo vuosia keinotekoisia makeutusaineita. En oikein ymmärrä, miksi ne ovat olemassa... joten mehukeitot jäävät minun osaltani kaupan hyllyihin. En ymmärrä, miksi suurimmassa osassa mehukeitoista on nimenomaan keinotekoisia makeutusaineita!

En koe, että se minimaalinen määrä, mitä olen jotain aspartaamiakin syönyt, minulle mitään on tehnyt, mutta entä jos noita aineita vetäisi vuodesta toiseen? Voihan olla, että mitään ei tapahdu, mutta kun ei sitä voi etukäteen tietää. Arvelluttavaa. Kaipa nuokin aineet ovat nykyään vain hyvää bisnestä, jolla lihavia voi vedättää.

Minusta tuntuu (ja mitä olen kuullut), että sillä mitä laitamme suuhun taitaa olla suurempi vaikutus terveyteemme/hyvinvointiimme kuin mitä useimmat kuvittelevatkaan.