Viime viikko oli kamala, eikä viikonloppukaan synnyttänyt sisälläni hurraa-huutoja ja nyt pitäisi innostua uudesta viikosta. En innostu.
Vatsani on kipeä ja äänekäs enkä ymmärrä miksi. Mielialani on pakkasella enkä oikein tiedä, voinko huonommin psyykkisesti vai fyysisesti; jotenkin molemmat puolet kietoutuvat toisiinsa juuri nyt liian tiukasti. Ei kai auta muuta kuin keskittyä arkeen, tehdä työt jotenkuten ja lueskella opiskelujuttuja. Yrittää kehitellä jotain (mitä tahansa) piristävää viikonlopulle (kunpa keksisin jotain!). Niinhän se on, että kurjatkin päivät menevät joskus ohi ja jotain kivaa tulee tilalle, aina ennenkin on käynyt niin. Se kuuluu elämän kulkuun, vaikka sitäkin on vaikea juuri nyt ajatella. Oikeastaan: kunpa pystyisin olemaan edes hetken ajattelematta.
Ehkä yritän piristää itseäni suunnittelemalla jotain kivaa odotettavaa.
3 comments:
hei!
mites ookko ollu sairaslomalla ollenkaan.. välillä se helpottaa pitää pekkaspäiviä jos sulle kertyy niitä.. helpottaa kummasti!
hei,
silloin jos on toisen seurassa ei ajattele stressavia asioita. Hakeudu vaikka perheesi pariin ellei ystäviä satu olemaan saatavilla. Ei ainakaan kannata olla yksin.
Oletko aina ollut suorittaja? Opettele rentoutumaan pienin askelin huumorin avulla.
Minä olen joutunut tekemään niin koska kasvoin ilottomassa perheessä jossa julkisivu piti olla aina moitteeton ja kaiken tapahtua ajallaan ja näin ilo ja nauru ja varsinkaan huumorille ei ollut kaiken suorittamisen jälkeen enää tilaa. Kunnes oivalsin sen mihin muottiin minut oli kasvatettu ja sen negatiivisen ajattelutavan jonka olin jo äidin maidossa saanut. Eikä tässä vielä kaikki dominoivat vanhempani olivat vieneet jopa oman tahtoni kunnioittamisen. Esim. jos en halunnut syödä verilettuja niin se oli vain kiukuttelua enkä ollut oikeutettu moiseen kieltäytymiseen.
Viimein omaksuin itsekin sen ajattelutavan ettei minulla ollut oikeutta omaan tahtoon.
No nyt olen rakentamassa sitä omaa vapaata minuutta ja etsimässä kaiken sen suorittamisen sijaan kaikkia mahdollisia rentoutumiskeinoja ja ennen kaikkea iloa elämääni ja huumoria arkeen.
Yritä löytää kaikesta hyviä puolia jopa naapureistasi.. juttele heille kun näet heitä vaikka säästä. Ei ihmiset ole niin pahoja ja avoimmuus poistaa ennakkoluuloja. Sinulle parempia aikoja toivoen Riitta
Loottu: en ole ollut sairaslomalla eikä pekkasia allallani ole. Lomaa ei siis paljon ole :( Palkatontahan joskus voisi ruinata, jos keksisi jotain mieluisaa lomatekemistä.
Riikka: kiitos kannustavasta kommentistasi! Olet oikeassa, että sosiaalinen elämä auttaa/auttaisi. Minulle sen järjestäminen on vain aina ollut tosi iso haaste, välillä olen onnistunut, usein en. Ystäväpiirin pienuus ja välimatkat ovat tällä hetkellä suurimmat ongelmani, mutta yritän tehdä jotain asian eteen, koska sosiaalinen elämä olisi parasta lääkettä juuri nyt.
En ole aina ollut suorittaja, vaan minusta on tullut sellainen. Aloin kai aikanaan hakea sillä hyväksyntää ja huomiota - ja sillä tiellä taidan jatkaa. Nyt lisähöysteeksi on tosin tullut se, että yritän kuluttaa aikaani suorittamalla; toisin sanoen yritän hukuttaa pahan oloni suorittamiseen. Se auttaa hivenen unohtamaan eräitä kipeitä tosiasioita ja ikäviä pettymyksiä itselleni tärkeissä asioissa.
Lapsuuden kokemuksesi kuulostavat ikäviltä, suorittaminen ja ilottomuus :( Voin kuvitella, että tuosta muotista on raskasta kasvaa pois, mutta on hienoa, että olet oivaltanut suunnan, jota kohti kulkea! Ja että sinulla on jotain keinojakin ja ilmeisesti voimiakin.
Kirjoitat myös eräästä tärkeästä asiasta: positiivisesta suhtautumisesta. Minä olen ollut liian täynnä kaikkea negatiivista, vihaa ja katkeruutta viime päivät. Positiiviset tunteet ovat olleet ihan hukassa ja toivonkin, että jotenkin pääsisin niihin taas käsiksi! Varmasti tulee olemaan vaikeaa, mutta yritän ponnistella, vaikka tuntuu, että voimia ei olekaan.
Tiedän, että useimmat ihmiset eivät ole pahoja eivätkä tarkoita pahaa, vaan elävät elämäänsä ja suhtautuvat ihan ystävällisesti toisiin. On vain ollut vaikeaa muistaa tämä, kun olen ollut pahan olon lannistama.
Niin, minun lapsuuteni ei ollut suorittamista, vaan koin ennemminkin olevani huomaamaton, kiltti tyttö. Minunkin on siis pitänyt rakentaa sitä oikeaa minuuttani nyt vasta myöhemmin ja se on kamalan rankkaa. Kovasti voimia sinulle omalla tielläsi! Kyllä se ilo ja vapaus löytyvät.
Post a Comment