Joskus tulee päiviä, jolloin tunnen itseni tyhmäksi, vanhaksi ja rumaksi. Vaikka tiedänkin, että kyseessä on lähinnä vain tunne, joka tulee ja menee, eli siihen ei kannata takertua, niin silti se on inhottavaa. Se tuntuu todelliselta, vaikka todennäköisesti todellisuutta tuossa tunteessa on vain pienen pieni hippunen, jos sitäkään.
Tiedän olevani normaaliälyinen, mutta silti se ei meinaa välillä riittää. Vaadin ajoittain itseltäni mahdottomia, vaikka tiedänkin, että joskus vain tulee hetkiä (jokaiselle!), jolloin ei todellakaan leikkaa ja silloin antaa itsestään ihan typerän kuvan. Sattuuhan sitä. Jos tuntuu, että en opi tai älyä jotain tärkeää asiaa, niin lisätyöllä olen yleensä oivaltanut tarvittavat asiat. Ei minulla ole syytä olla huolissani älyllisestä suorituskyvystäni. Aina voin paikata työmäärällä mahdollisia heikkouksia.
Ei välttämättä kannata mennä parikymppisten sekaan näin kolmekymppisenä, jos haluaa tuntea itsensä nuoreksi.. siis nuorekkaaksi. Rumuuden tunteeni liittyvät myös ikääni, vaikka olen ilmeisesti ikäisekseni ihan kivan näköinen.
Siis tunteeni tymyydestäni, vanhuudestani ja rumuudestani olen muodostanut vertailemalla itseäni ihmisiin, joihin minulla ei ole mitään syytä eikä järkeä itseäni vertailla. Ylipäänsä vertailu on typerää, ja erityisen typerää se on, jos vertailukohdat ovat sellaista ryhmää, johon itse ei mitenkään kuulu esim. ikänsä puolesta.
Pitää siis yrittää järkeillä itsensä ulos tästä ikävästä tunteesta ja heikon itsetunnon kuristavasta syleilystä.
3 comments:
Näitä hetkiä todellakin tulee. Äh.
Ja vertailu on ihan takalistosta. Pöh.
Minä olen aivan liikaa vertaillut itseäni taas nuorempiin ihmisiin. Kuinka niin moni minua nuorempi on jo vuosikausia ollut koulutuksessa ja työssä ja mennyt johonkin elämässään... ja minä vain kökköilen edelleen ilman ammattia ja työtä.
Vaan ei pitäisi vertailla aina itselleen epäedullisesti. Minun pitäisi muistaa, että moni minua vanhempi on yhtä eksyksissä kuin minä. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kun osaisi vaan olla itse itsenään.
Tämä on meille miesluusereille paljon helpompaa. On mukava katsella 10 vuotta nuorempia ja tuntea kypsyyttä, eräänlaista seesteistä tympiintymistä elämään ja sen ihanteisiin ja samalla tiedostaa nuorempien kuvitelma pysyvästä maailmasta, pysyvistä tarpeista ja pysyvistä tavoitteista ja sisällöistä.
Hehkuvainen: hyvin tiivistit: "kun osaisi vaan olla itse itsenään". Sitähän tämän elämän pitäisi olla eikä jatkuvaa, turhaa vertailua ja itsensä alentamista ja häpeämistä. Kukin kuitenkin kulkee sitä omaa elämänpolkuaan, eikä se varmaan kenelläkään aina ole erityisen hohdokas. Mutta onpahan oma.
Uraton: Niin, uskon myös, että miehillä on helpompaa. Vanheneminen tekee usein miehille vain hyvää (ehkä tiettyyn rajaan asti), kun taas naiset alkavat hiipua ainakin ulkoisesti pian kolmenkympin jälkeen.
Olisi mukavaa pystyä olemaan parikymppisten seurassa tuntematta suurta kiusaantumista ja ulkopuolisuutta. Toki itsekin tunnen jonkinlaista kypsyyttä ja seesteistä tympiintymistä elämään ja saatan hymähtää hiljaa itsekseni nuorten innolle ja kuvitelmille elämästä. Se sentään jotenkin lohduttaa.
Post a Comment