Sunday, October 12, 2008

Keskustelemisen vaikeudesta

Olen usein sanonut, että keskustelu on tärkeää ihmissuhteissa, mutta olenko noudattanut sitä käytännössä? No, olen varmaankin tehnyt parhaani, mutta se ei ole ollut kovin paljon. Törmään nimittäin vieläkin silloin tällöin käytännössä siihen, että kommunikoinnissani olisi vielä runsaasti opeteltavaa ja parannettavaa.

Arkailen sanoa asioita, koska pelkään ihmisten väärintulkintoja ja reaktioita. Luonnollistahan tuo pelko on, mutta kaipaan silti sitä, että voisin tuoda itseäni enemmän esille. Minun on myös vaikea keskustella aroista asioista, jolloin ne voivat helposti jäädä sanomatta. Lisäksi en uskalla avautua helposti, koska minun on vaikea luottaa ihmisiin, jolloin jään etäiseksi.

Kommunikoiminen on yllättävän vaikeaa ja luulen, että moni ihmissuhdesotku olisi jäänyt syntymättä, jos siihen olisi panostettu kaikella kärsivällisyydellä. Se on vain helpommin sanottu kuin tehty. Tilanteet vievät helposti väärään suuntaan ja ihmissuhteita saattaa mennä ihan vääristä syistä väärille raiteille. Toinen puhuu tuulen voimasta ja toinen tuulen suunnasta ja itse asiaan ei tule selvyyttä, kun ei keskustella edes samasta asiasta. Hankalaa, mutta tuo kuuluu kai elämään.

Tulevat päivät tuovat minulle vaihtelua normaaliin arkeeni ja poikkeuksellisesti olen vähemmän koneen äärellä. Se on varmasti tervettä. Mukavaa uutta viikkoa!

2 comments:

Anonymous said...

On hyvä, että tunnistat omat heikkoutesi ja tiedostat kohdat, joissa on parantamisen varaa, mutta älä unohda, että oikeassa keskustelussa on aina kaksi osapuolta, ja myös toisella on vastuunsa.

Onneksi myös kommunikoinnissa voi kehittyä paremmaksi :).

Vaihtelu virkistää, toivottavasti. Tuokoon tulevat päivät sinulle paljon voimia ja hyviä kokemuksia!

Nan said...

Kiitos Hehkuvainen :) Olen tosiaan nyt virkistynyt ja pääni surraa uusista ajatuksista - arjesta irrottautuminen tekee hyvää!

Keskusteleminen on tosi vaikeaa juuri sen vuoksi, että siinä on kaksi osapuolta. Vaikka itse tekisi kaiken "oikein", niin silti asiat voivat mennä pieleen - masentavaa.

Hyvää viikon jatkoa sinulle! :)