Thursday, December 04, 2008

Liiallinen herkkyys ja kipukynnys

Muistan joskus aikanaan hymähdelleeni ihmisille, jotka voivat heikosti tai pahoin nähdessään verta - no enpä hymähtele enää. Ei veren näkeminen varsinaisesti (vielä?!) pahaa tee, mutta moni muu vastaava kylläkin, kuten lääketieteelliset toimenpiteet: sekä niiden katselu että itse sellaisessa oleminen.

Muutama viikko sitten katselin jonkin dokumentin, jossa oli epämuodostuneita ihmisiä ja heidän "sörkkimistään" (siis tutkimista ja näytteiden ottoa). Harvoin katselen mitään tuollaista ja en taatusti katso jatkossakaan: saan vieläkin sätkyjä siitä, kun mieleeni tulee ällöttäviä mielikuvia ohjelmasta. Haluaisin pyyhkiä mielestäni muutaman mieleeni syöpyneen kuvan, mutta en pysty, siispä näen suuresti ällöttäviä mielikuvia silloin tällöin. Tämä on järjetöntä.

En halua katsella leikkauksia, synnytyksiä tai muita vastaavia toimenpiteitä telkkarista. En halua nähdä tai haistaa livenäkään mitään järkyttäviä haavoja, toimenpiteitä tai vastaavia. En halua kuulla kehon rutinoita, kuten sormien naksuttelua. Tämä tuntuu älyttömältä.

Minä en halua mennä sörkittäväksi. Kipukynnykseni on matala ja pelkkä tunne siitä, että kehoani sörkitään, leikellään, porataan ja tutkitaan aroista paikoista järkyttää. Milloin minusta tuli tällainen arkajalka?!

En todellakaan ole aina ollut tällainen. Jossain vaiheessa herkkyyteni on kehittynyt yli kaikkien järkevien rajojen. Erinomainen kuvamuistini muistaa näkemänsä inhottavuuden ja tuntoaistini on varpaillaan kaiken uhkaavan varalta ja hälyttelee kipuna pienimmätkin tutkimiset. Tieto tästä kipuherkkyydestä vielä lisää jännitystä, mikä madaltaa kipukynnystä ennestäänkin.

Vaikka kuinka olen pohtinut, en ole keksinyt kovinkaan selkeää selitystä tälle herkistymiselle. Ei minulla ole ollut juuri mitään kovin pahoja kokemuksiakaan, joista olisi jäänyt kauhu tällaisiin asioihin. Kai se jostain kuitenkin on tullut. Voisikohan se olla opittua? Mutta mistä ihmeestä? En muista tunteneeni ihmisiä, jotka olisivat samoin yliherkkiä.

Inhottavaa on se, että näihin asioihin ei oikein voi siedättää itseään ellei sitten kouluta itseään sairaanhoitajaksi tai lääkäriksi, ja sitä en ole ajatellut tehdä. Pitää kai siis vain yrittää hyväksyä itsensä tällaisena herkkänä, pelokkaana kummajaisena, joka nyt vain saa sätkyjä tällaisista asioista. Eräänlainen heikkoushan tämäkin on, mutta onhan niitä pahempiakin.

3 comments:

Yvioon said...

Mulla on vähän samaa joissakin asioissa, että koen olevani tosi herkkä. Mäkään en tykkään katsoa telkusta synnytyksiä tai leikkauksia.

Mullakin on hyvä tuntoaisti ja kait silloin tuntee kivun herkemmin. Kait sitä oppii vaan jotenkin sietämään joitakin asioita. Pahintahan se on silloin, jos ei saa edes mentyä lääkärille, jos alkaa pelkäämään sitä kipua. Joissakin asioissa mulle kävi noin.

Anonymous said...

Eikö ole toisaalta ihan hyvä olla herkkä tuollaisille asioille? Kauheampaa minusta olisi, jos mikään noista mainitsemistasi asioista ei hetkauttaisi.

Vaan ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat ja tunnistan (taas) itseni tekstistäsi. Minä pystyin pienenä laittamaan madon ongenkoukkuun, vaan en pysty enää. Enkä pysty enää katsomaan kauhuelokuvia, kuten teininä.

-mari

Nan said...

Yvioon: joo, se on paha, jos ei herkkyytensä vuoksi pysty menemään lääkärille, mutta muuten minusta tuntuu, että herkkyyksissä on jotain ihan hyvääkin.

Mari: minä en ole pystynyt koskaan laittamaan matoa koukkuun :D Kauhuelokuvia pystyin katsomaan nuorempana, vaan en enää. Niistä tulee kaamea ahdistus. Olen kuitenkin samaa mieltä, että herkkyydessä on jotain kaunista ja hyvääkin. Vaikka jotkut asiat ovat vaikeita sen vuoksi, ehkä toisista asioista osaa nauttiakin sitten enemmän..? :)