Friday, December 12, 2008

Samankaltainen avoimuus uusille asioille

Ei pitäisi viitata juttuihin, jotka eivät edes ole juttuja/uutisia. Viittaan nyt kuitenkin Iltalehden "uutiseen", jossa viitataan tutkimukseen, jonka nimeä ei edes mainita, ja itse asiakin on kuitattu vain muutamalla "mielenkiintoisimmalla" lauseella. Tuosta tuli kuitenkin jotain mieleeni...

Uutinenhan on siis muutama lause siitä, mitkä puolisoita yhdistävät persoonallisuuspiirteet pitävät pariskunnan yhdessä. Näitä piirteitä, joissa samankaltaisuus on hyvä asia, ovat sovinnollisuus, tunnollisuus ja samankaltainen avoimuus uusille asioille.

Näistä silmääni tarttui yllättävänä "samankaltainen avoimuus uusille asioille". Minulla on nimittäin kokemusta suhteesta, jossa olimme silloisen mieheni kanssa tässä asiassa erilaisia kuin yö ja päivä, ja voin todellakin kertoa, että se hiersi. Ei toki alkuun, mutta ajan myötä asia alkoi kiusata, kun se alkoi selvästi vaikuttaa ihan kaikkeen, arkeen ja juhlaan.

Ex-mieheni ei ollut kiinnostunut tekemään/kokeilemaan juuri mitään uusia asioita. Kun hän oli löytänyt yhden tavan hoitaa jonkin asian, se hoidettiin siitä lähtien niin, vaikka olisi löytynyt montakin parempaa tapaa. Mitään uusia ruokia ei voinut kokeilla. Kun siivouskäytännöt olivat kerran muodostuneet, niitä ei voinut enää muuttaa. Kun saunomiseen oli löytynyt tietynlainen rutiini, siitä pidettiin kiinni. Päivärytmi oli selkeästi tietynlainen eikä siitä voinut joustaa. Laitteiden täytyi olla selkeästi sellaisia kuin ne olivat aina ennenkin olleet, ja tavarat tietyssä järjestyksessä (kerran laitettua järjestystä ei voinut muuttaa). Telkkarista katsottiin tietynlaisia ohjelmia, mitään uusia sarjoja ei koskaan voinut edes kokeilla katsoa. Auton kanssa oli jätetty väliin tietyt välttämättömät säännölliset huoltotoimenpiteet, ja niihin ei edes minun pyynnöstäni suostuttu ("kun ei niitä aiemminkaan ole tehty"). Uusia harrastuksia ei voinut kokeilla, ja lomien tekemisiä ei juuri edes tarvinnut suunnitella, kun ne meni samalla painolla kuin aina ennenkin.

Minusta rutiinit ovat monissa asioissa aivan loistavia ja tarvitsen niitä itsekin (esimerkiksi aamutoimiin), mutta siinä vaiheessa, kun rutiini lipsahtaa jonkin omituisen, suorastaan haitallisen kaavan puolelle, minä ihmettelen. Saahan yksinään olla juuri niin omituinen kuin haluaa, mutta parisuhde vaatii väkisinkin kompromisseja. Jos yrittää omat kaavansa väkisinkin puristaa toisenkin kaavoiksi ei ole ihme, jos toiselle tulee paha ja väheksytty olo.

Uskon siis ihan täysin sen, että samankaltainen suhtautuminen uusiin asioihin on todellakin tärkeää suhteessa. Minä nimittäin tykkään kokeilla uusia harrastuksia ja muita tekemisiä (mielellään jonkun toisen kanssa), kokkaillessa pääsee mielestäni kokeilemaan luovuutta ja muutenkin tylsiä siivousrutiineja on mukavaa joskus rikkoa ihan vaihtelunkin vuoksi. Mielelläni myös teen jotain asioita paremmin, jos keksin tai joku muu keksii paremman tavan tehdä. Sitten jos parisuhteessa joudun toisen vuoksi suureksi osaksi luopumaan tästä pienenpienestä luovuudesta ja innosta tai joudun tekemään asioita aina vain yksin, niin mitä jää jäljelle? Aika tyhjä ja väheksytty olo.

Pitää nyt siis vielä mainita, että tämä ex-mieheni on tosi mukava, lämmin ja aika reilukin ihminen, monelle ehdottomasti unelmamies, jotta ei syntyisi kuvaa, että hänessä olisi jotain vikaa. Ei hänessä vikaa ole. Emme vain saaneet (yhtenä monesta asiasta) tätä ominaisuutta toimimaan meissä yhdessä. Jonkun toisen samantyylisen kanssa hän varmasti onnistuu. Minäkin voin onnistua jonkun omantyyliseni kanssa, ja olen nähnytkin, että on aivan ihanaa olla suhteessa sellaisen kanssa, jonka kanssa tämäkin asia on luonnollinen osa suhdetta, ei häiritsevä ja erilleen repivä, vaan yhdistävä, voimistava ja yhteistä suuntaa luova.

3 comments:

Pilviharso said...

Minä itse olen onnistunut jo seurusteluvaiheessa karkoittamaan luotani rutiineihin pakkomielteisesti ihastuneet miehet, eivät ole matkassani kestäneet. Mutta muutamalla itsenioloisella kaverillani on ja on ollut tällaisia miehiä. Aikamoista taiteilua ja sovittelua sellainen eläminen näyttää olevan. Avoimemmin uusin asioihin suhtautuavan on psykologin tavoin mukauduttava toisen ominaispiirteisiin. Yleensä koko perhe elää sen rutiinipakottajan tahtiin tai muuten on kaikilla huono olo. Silti: vakka kantensa valitkoon.

Yvioon said...

Mä pidän kanssa kaikenmaailman kokeiluista. Ja vaikka toinen olisi kuinka ihana, reilu ja mukava mies, mutta ei millään lailla rutiineista halua poiketa, niin ei taidettaisi löytää yhteistä säveltä.

Otit esille tosi tärkeän asian. Joskus tuntuu siltä, että niin monet ihmiset ovat sen väärän ihmisen kanssa ja siinä sitten tasapainoillaan koko ajan hänen ehdoillaan. Siinä ei yhteinen kokeilu tai kompromissin tekeminen onnistu.

Muhun ihastuvat monesti sellaiset rutiineissa elävät ja perinteiset miehet. En kuitenkaan usko, että mulla ja hänellä olisi paljoakaan yhteistä.

Mussa on sen verran tuota ektroverttiä, että kaipaan sitä spontaania puolta kyllä miehessäkin ja toisen pitää osata puhua.

Nan said...

Pilviharso: minä olen tainnut olla hieman liian sopeutuvainen ikäviinkin tilanteisiin, mutta onneksi olen tuosta hieman parantunut, kun on hyvinvointini vuoksi ollut pakko. Tuossa suhteessa, josta kirjoitin, mies esitti alkuun ihan muuta kuin mitä oikeasti oli, ja myöhemmässä vaiheessa hän vieläpä tunnusti tämän. Sikäli menin ansaan ihan rytisten ja jälki ei ollut nättiä.

Harmitti molempien puolesta. En tosin vieläkään oikein käsitä, miten voi olla mahdollista, että kompromissien tekeminen ei vain onnistunut häneltä, ei mitenkään, vaikka kuinka juteltiin. Minusta on ihan liian julmaa, jos koko perhe joutuu elämään jonkun rutiinipakottajan tahtiin, koska ihan yhtä lailla siitä tulee paha olo.

Yvioon: On tuo yllättävän iso erottava asia vuosien varrella, jos toinen on innokas kokeilemaan uusia asioita ja toinen ei halua koskaan mitään uutta. Alkuhuumassahan sitä ei välttämättä tajua... tai edes näe, jos toinen on vielä siinä vaiheessa kovinkin mielistelevä.

Olen myös nähnyt näitä suhteita, joissa tämä asia ei ole oikein tasapainossa ja kyllähän se melkoista taistelua saattaa välillä olla. Ennen kaikkea minua harmittaa se, että aina toisen täytyy olla se, joka joustaa enemmän, jotta toinen saa pitää rutiineistaan kiinni.