Monday, June 15, 2009

Suojasuihke suoristusraudan kanssa vai ei? - viikko 7

Romuprojektin tämän viikon poistoina on kaksi sekalaisiin romuihin kuuluvaa tavaraa: hiustenkuivaajan osa, jota en ole ikinä käyttänyt enkä tule käyttämään, ja erääseen erikoistarkoitukseen tarkoitettu peili, jota en myöskään tarvitse. Olen luonnollisesti säästänyt kaikki hiustenkuivaajaani liittyvät "irtoavat osat", mutta kun hiustenkuivaajallani ei ole jälleenmyyntiarvoa (eikä minulla ole mitään syytä myydä sitä ehjänä), ei minulla ole mitään syytä enää säilyttää sellaista, jota en käytä.

Tein viime viikolla hankinnan, jonka vastapainoksi luovun vanhasta hiustensuoristajasta, jonka keraamiset pinnat ovat menneet pilalle. En edes tiennyt, että ne voivat mennä pilalle parissa vuodessa, mutta näin kävi: nyt pinnat eivät luista hiuksissa yhtään, vaan jämähtävät kiinni tukkaan. Uuden hiustensuoristajan (joka on luonnollisesti erilainen kuin vanha) käyttöohjeissa sanotaan, että hiusten muotoilutuotteet saattavat vahingoittaa suoristusraudan pintoja. Siis mitä? Kampaaja sanoo, että suojasuihketta pitää käyttää hiusten suojaamiseen ja suoristusraudan käyttöohje on sitä mieltä, että mitään aineita ei saa käyttää. Ei ole loogista eikä helppoa.

Kaiken lisäksi suojasuihkeet jämähtävät suoristusraudan pintaan, joten sitä on syytä muistaa putsata aika ajoin. En olekaan vielä päättänyt, että käytänkö tuoreen suoristusrautani kanssa suojasuihketta vai en. Kai tämäkin on vain näitä asioita, joita pitää itse kokeilla ja löytää omat ratkaisunsa.

6 comments:

Anonymous said...

Kumpi on tärkeämpää: raudan säilyminen hyvänä pitkään vai hiusten säilyminen paremmassa kunnossa (minusta jälkimmäinen). Ja varmaan se rautakin säilyy pitkään parempana, jos muistaa puhdistaa usein.

Maria

Nan said...

Joskus saan sellaisia kommentteja, että tunnen itseni melko tyhmäksi :)

Olet siis oikeassa, että hiuksia kannattaa suojata. Olen kuitenkin ratkaissut tätä ongelmaa myös siten, että käytän rautaa harvemmin kuin ennen, oikeastaan vain, kun tarvitsen oikeasti siistimmän kampauksen. Muuten yritän toimia hiusteni "ehdoilla" (eli opettelen sietämään hiuksiani): jos hiukset näyttävät siistiltä auki, olkoon auki, mutta jos ei (eli usein), laitan ainakin jotenkin kiinni. Tämä säästää sekä hiuksiani että rautaa :)

Anonymous said...

Ei ollut mitenkään tarkoitus saada sinua tuntemaan itseäsi tyhmäksi! Olen itsekin monesti niin ajatusrutiineissani kiinni, etten meinaa tajuta ratkaisua asioihin, jotka ovat oikeasti aika yksinkertaisia..

Oletko muuten kokeillut föönata hiuksiasi suoriksi fööniharjan ja muotoiluaineen kanssa? Itsellänikin on luonnostaan taipuisat hiukset, ja minulle riittää tuo föönaus hyvin. Ajatuskin hiusten kärventämisestä suoristusraudalla, vaikka sitten aineenkin kanssa on minulle kauhistuttava - eihän sellainen voi mitenkään tehdä hiukselle hyvää. Sanoi kampaaja sitten mitä tahansa.. Harvoin käytettynä varmaankin ok.

terv. Maria

Nan said...

:) Kyllähän tuo hiusten kärventäminen suoristusraudalla kuulostaa ja tuntuu hieman hurjalta, mutta toisaalta lopputulos voi olla hyvinkin hieno - jopa minun hiuksillani! Pidän myös siitä, että sillä saa näppärästi hieman kiharaakin tai latvoja taiteltua.

En ole oikein koskaan oppinut föönaamaan hiuksiani siten, että lopputulos olisi tosi hyvä. Aina tuntuu jäävän ainakin jonkin verran kiharaa tai vähintään pörröisyyttä, mikä ei kyllä arkena haittaa. Ennemminkin en viitsi varsinkaan aamulla käyttää paljon aikaa hiusteni laittamiseen, kun aamutoimiini menee muutenkin pitkä aika. Joskus hiustenkuivaajaa tulee kuitenkin käytettyä ja kyllä se suoremman ja siistimmän tuloksen antaa kuin käyttämättä hiustenkuivaajaa.

Joskus jonkinlaisena kompromissina teen niin, että käytän hiustensuoristajaa vain pahimpien kiharoiden suoraksi vetämiseen miedolla lämmöllä. Se usein auttaa riittävästi eikä tarvitse kärventää koko tukkaa :)

En ole koskaan pitänyt luonnostaan taipuvasta hiuslaadustani. Yritän nyt kuitenkin opetella, kun enhän tukkaani vaihtamaankaan pysty.

Anonymous said...

Mullakin tulee kuivaajalla pörröinen ja huonokuntoisen näköinen tukka, ellen föönaa hiuksia fööniharjalla kiinni pitäen, fööniä koko ajan alaspäin suunnaten. Muotoiluainetta unohtamatta..

Olen aina katsellut ihmeissäni jotain huippumalliohjelmia, joissa tytöt kuivaavat tukkansa päätänsä puolelta toiselle heilutellen ja fööniä ylöspäin pitäen. Oma kuontaloni näyttäisi tällaisen käsittelyn jälkeen pöyheältä ja sotkuiselta linnunpesältä :/

Maria

Nan said...

Noinhan se pitäisi tehdä, muotoiluaineen kera ja alaspäin vetäen. Olen joskus saanut niin hyviä kampauksia, kampaajani vielä useammin. Se on vain jotenkin vaikeaa ja hidasta, että harvemmin arkena viitsii vaivautua... kun jos tukka jää vähänkin kosteaksi, se pyrkii taas taipumaan ei-toivottuun suuntaan.

Olen minäkin nähnyt sen verran noita huippumalliohjelmia, että olen myös ihmetellyt tuota hiustenlaittotapaa. Kyllähän se toimii hyvin, jos on oikeasti suorat hiukset, mutta jos tukka on vähänkin taipuisa, niin ei ei... Omanikin olisi kuin harakanpesä. Olen joskus tosin pohtinut, että joskus olisi kiva saada tarkoituksella hieman sekainen hiuslook, mutta sekin on yllättävän vaikeaa. Luonnostaan sekaisessa tukassa ja laitetussa sekaisessa pehkossa on iso ero...