Friday, October 09, 2009

Haaveista vaikeneminen

Minun haaveeni ja tulevaisuuden "suunnitelmani" eivät ole täysin tiedostettuja ja konkreettisia, vaan ennemminkin omien vahvuuksieni ja kiinnostuksieni mukaista "tunnustelua". Minulla on siis kirkas tavoite: itselleni paremmin sopiva työ ja elämä, mutta en osaa vielä sanoa, miten siihen voisin päätyä. Asian voisi sanoa toisinkin: haluan siis lakata jumittamassa nykyisessä, sinällään hyvässä elämässä, ja vaihtaa toisenlaiseen. Meillä on kuitenkin vain yksi elämä, enkä haluaisi viettää sitä (koko aikaa!) nykyisissä merkeissä. Vaihtelu virkistääkin.

Mitäpä siis tapahtuu, jos vihjaan jollekulle, että voisin tulevaisuudessa tehdä jotain muutakin kuin nykyistä? Saan osakseni tyynen vilkaisun ja kysymyksen, että "niin kuin mitä"? Kysymys on aiheellinen, mutta vastaus on vielä ennemminkin tunteen kuin käsitteiden tasolla. Siispä en pysty vastaamaan (enkä haluakaan).

Yllättävää on se, että miten sen jälkeen "haaveisiini" suhtaudutaan. Olen saanut siis kuulla, että "ei nykyisestä tilanteesta mihinkään voi lähteä, täällä on oltava", "ei töitä ole", "luuletko, että tuollaisilla romanttisilla haaveilla voi elättää itsensä (ja ilkeä naurahdus päälle)" jne. Täydellistä tyrmäämistä. Juuri yhtäkään kannustavaa sanaa en ole saanut.

Miksi siis mainitsisin kenellekään edes haaveilevani jostain muusta kuin nykyisestä elämäntilanteestani, kun se ei kerran "kenellekään kelpaa"? No, en miksikään, enää. Tiedän muutoksen olevan haasteellista (en nyt ihan tyhmä ole), mutta ei nykyinenkään elämä loppuelämän vaihtoehtona ole enää mahdollinen. Mieleni on valinnut toisin, tunnustellut toisenlaista suuntaa, tehnyt päätöksiä lupaani kysymättä.

Useimmat meistä ovat tehneet elämässään sellaisia valintoja (velat, lapset), jotka kaventavat vaihtoehtoja tai saaneet muuten elämää kaventavat lähtökohdat, mutta en silti usko siihen, että elämä olisi täydellisen vaihtoehdotonta. Liikkumavara on usein kapea, mutta ei sentään ihan hartioiden levyinen ahdas käytävä. Minulla liikkumavara on aiempien valintojeni ja hyvän tuurin johdosta aika leveä, mistä olen onnellinen. Silti mahdollisuuteni helposti rusennetaan kämmenelle, jos hieman edes vihjaan niistä. Se on surullista. Toivoisin itse, että ihmiset olisivat rohkeampia ja tavoittelisivat innokkaammin omannäköistään (mahdollisimman paljon omien arvojensa mukaista) elämää. Toivoisin aidon kannustavaa ilmapiiriä. Monet luovuttavat liian helposti.

Minusta on ilahduttavaa lukea tai katsella ohjelmia ihmisistä, jotka ovat lähteneet tavoittelemaan omaa elämää. Taival ei ole useinkaan ollut helppo, vaan ennemminkin monia haasteita ja itkuisia hetkiä sisältäviä, mutta silti he ovat onnellisempia kuin aiemmin. Miksi? Koska he toteuttavat elämässään omia arvojaan. Siihen minäkin ensisijaisesti tähtään, en välttämättä mullistaviin ulkoisiin muutoksiin (vaikka niihinkin). Olen nyt jo huomannut onnellisuuteni lisääntyneen, kun olen antanut elämässäni ja ajatuksissani enemmän sijaa itseäni kiinnostaville asioille. Näin sen pitääkin mennä, onnellisuuden etsinnän. En vain malttaisi odottaa, että jotain muutoksia tapahtuisi myös käytännön elämäni tasolla.

7 comments:

Hehkuvainen said...

Onpa typerää suhtautua latistavasti toisen haaveisiin. Ne taitavat kuule vain olla kateellisia, kun eivät itse uskalla...

Pidä sinä haaveistasi kiinni, salaa tahi julkisesti.

:)

Heikki said...

Lykkyä!

Anonymous said...

Ole rohkea ja tee oman elämäsi päätökset itse ilman että tarvitset muiden hyväksynnän kyllä elämä kantaa. Avaat vain ovia muille mahdollisuuksille..

trina said...

Se on kyllä totta, että latistavia kommentteja kyllä muutosta haluaville piisaa, mutta kannattaa unohtaa ne ja kuunnella niitä vähäisiäkin kannustavia kommentteja. Ovat latistajat varmaan itse jo katkeroituneet tilanteeseensa.

Sekin puoli tuosta asiasta tuli mieleeni, että helposti alkaa patoamaan omia haaveitaan ja yleensäkkin syvempiä asioitaan sisälleen, vastakkaisten mielipiteiden pelossa. Joskus kai on viisauttakin olla kertomatta kaikista itselle tärkeistä asioista niille, joiden ei usko ymmärtävänkään, jotka eivät túnnu omien tuntosarvien mukaan luotettavilta ihmisiltä, niiltä jotka tukevat ja kannustavat.

Jatketaan omien haaveiden kuuntelua! Vähitellen ne vievät kohti toteutumistaan jo pienten valintojen ja ajatusmuutosten myötä.

Nan said...

Hehkuvainen: uskon myös, että osa saattaa olla katellisia siitä, kun minulla on suurempi vapaus tehdä valintoja kuin heillä ja onhan heillä tavallaan oikeus siihen.Pidän toki kiinni haaveistani :)

Heikki: kiitos!

Anonymous: Tunnustan olevani hieman hyväksynnän kaipuinen. Luulen sen johtuvan siitä, että en ole kokenut saavani hyväksyntää omista valinnoistani silloin, kun ne eivät ole menneet "oppikirjan" mukaan. Pitäisi päästä siitä eroon ja elää omaa elämää. Uskon myös jossain määrin elämän kantamiseen, mutta silti heittäytyminen on vaikeaa.

Trina: olen joskus saanut jonkin ihan kannustavankin kommentin ja ne olen säilyttänyt sisälleni, vaikka negatiivisten kommenttien määrä onkin paljon suurempi. Ei pitäisi antaa toisten kommenttien (ainakaan negatiivisten) vaikuttaa omaan oloon latistavasti.

Ei kaikkea kannattaisi sisälleen padota, mutta on vaikea valita, mitä voi sanoa ja kenelle. En tiedä vielä, miten tasapainoilisin. Keskustelemalla ihmisten kanssa omat haaveet voisivat saada voimakkaammat tuulet siipiensä alle kuin hautomalla niitä päässään. Siksi haluaisin puhua, saada voimaa. Ihan yhtälailla minusta olisi tosi mukavaa kuulla toisten haaveista ja kannustaa.

Kuunnellaan me haaveitamme ja suunntataan askeleemme sen mukaan! :)

Mena said...
This comment has been removed by the author.
Nan said...

Mena: oi, kivasti sanottu. Kiitos!