Keskustelin eräänä päivänä erittäin lempeältä vaikuttavan naisen kanssa. Hän hymyili lämpimästi ja kyseli minulta mukavia asioita. Hän oli empaattinen ja hymyileväinen, kuunteleva ja ymmärtäväinen. Yhtä lämpöä koko nainen.
Yhtäkkiä huomasin hänen puhuvan väärää tietoa. Minä tietysti ystävällisesti aloin korjata hänen tietojaan, koska hiljattain asiaan perehtyneenä olin aivan varma tiedoistani. Naisen ilme muuttui, empatian ja hymyn tilalle vaihtui jotain muuta. Voivatko kasvojen piirteetkin muuttua yhdessä hetkessä?
Hän suorastaan suuttui ja pysyi tiukasti omissa väärissä tiedoissaan suu tiukkana viivana. Minä yritin edelleen korjata asiaa, mutta en enää oikein osannut yhdistää empaattista ja hymyilevää naista suuttuneeseen, kovaan ja kylmään ihmishahmoon. Luovutin.
Empatia palasi, kun hän sai pitää kantansa. Hän jutteli minulle taas ystävällisesti ja empaattisesti. Ainakin periaatteessa. Jotain oli kuitenkin särkynyt. Minä en nähnyt hänessä enää mitään lämmintä ja aitoa, vain tyhjän kuoren, joka edusti jotain minulle vierasta.
---
Päivän pieni ilo: Minusta on aivan mahtavaa, että omenapuita omistavat ihmiset keräävät ylimääräisiä omenoitaan koreihin ja jättävät niitä kadunvarteen ohikulkijoiden otettaviksi. Kiitos heille! Kotimaiset omenat ovat ihan parhaita :)
5 comments:
Heissan! Olen jo pidempään lueskellut sivuasi, niin mielenkiintoista luettavaa ja jotenkin koen monessa asiassa samanlaisuutta kanssasi. Tämä sivu on antanut minulle niin paljon. Tuosta ihmisen kahdesta puolesta haluan kommenttia jättää, vaikken koskaan aiemmin ole sivuillesi mitään jälkeä käynnistäni jättänyt. En ole jotenkin tiennyt mitä kirjoittaa. Mutta tässä naisessa, jonka kanssa olit jutellut, on ehkä jotain samaa mitä koen itsessäni olevan. Omasta mielestäni olen empaattinen vaikkakin erittäin epävarma. Välillä tosin kyllä hieman etäinen ja viileä, riippuu niin paljon seurasta. Ja usein tämä empaattisuus jää epävarmuuden jalkoihin. Tutussa seurassa, läheisten ystävien kanssa, joita minulla on ikävä kyllä erittäin vähän, ja ihmisten seurassa joihin luotan, minä pystyn luottamaan hyvin harvoihin ihmisiin, kykenen olemaan empaattinen, avoin ja luonteva. Usein huomaan itsessäni sen, että tilanne, paikka, keskustelu tai mikä tahansa, jossa en koe oloani varmaksi,saa minut sulkeutumaan ns. kuoreen ja vetämään kasvoilleni tuollaisen totisen, kireän, ehkä hieman vihaisenkin ilmeen. En tiedä mistä se johtuu... Voisiko siinä olla takana jotain sellaista että "nyt älkää tulko, en kykene seurustelemaan, antamaan teille lisätietoa tms." Usein huomaan itsekin että hieman häpeän itseäni siinä tilanteessa mutta en vaan voi epävarmuudelleni mitään, se saa ikäänkuin vallan. Voisiko tälläkin naisella olla taustalla jotain tällaista? Ehkä hän vaan on sen verran vahvempi persoona että kykenee puolustamaan itseään sanoin, mutta ilmeet ja eleet kertoo muuta. Hän tietää olevansa väärässä mutta ei halua myöntää sitä, puolustaa itseään ja sanomisiaan viimeiseen asti mutta ilmeet ja eleet ehkä kertoo sen, että hän on epävarmassa tilanteessa ja ehkä jopa valehtelee.
Mukavaa viikkoa sinulle ja ihanan kirpakoita syyspäiviä! :)
T. Yksinäinen keiju
Kiitos Nan, niin paljon sisältöä on teksteissäsi. Ilo lukea.
Enempikin kirjoittelisin, jos anonyymina kirjoittaisin.
Yksinäinen keiju: kiitos kommentistasi ja palautteestasi! Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta kirjoittamaani asiaan. Epävarmuus - sehän se voi hyvinkin olla siellä pohjalla. Suhteeni tähän naiseen on pelkästään hänen työnsä kautta, henkilökohtaisesti en tunne häntä lainkaan. Sikäli on vaikeaa sanoa, miten asia voisi olla...
Ehkä hän koki uhkaavaksi oman rauhallisen, hymyilevän vakuutteluni ja joutui siitä jotenkin sisäisen epävarmuuden kouriin. Uhkasin ehkä hänen ammatillista osaamistaan. Jos hänen itsetuntonsa olisi seissyt vahvemmalla perustalla, luulen, että hän olisi suhtautunut sanomiseeni toisin. Ehkä. En tiedä. Mutta eihän se toki hänen vakuuttavuuttaan hänen työssään lisää, että hän ei kyennyt vastaanottamaan sanomaani.
Mielenkiintoista lukea kokemuksistasi. Minulla on todennäköisesti ollut jotain samansuuntaista käyttäytymistä. Ainakin minusta voi tulla hyvinkin kova, jos minua uhataan... Epävarmuus (tiedostamatonkin) vaikuttaa niin paljon siihen, miltä antamamme viestit näyttävät.
Olen kuitenkin vahvistunut sisältä käsin, mutta kun se varmuus ei vielä joka hetki heijastu ulkoiseen olemukseen, niin ristiriita on valmis. Kasvaminen vie aikaa.
Kiitos sinulle ja kauniita syyspäiviä sinullekin! :)
Liplatus: kiitos kommentistasi ja kivasta palautteestasi. Hyvää syksyä myös sinulle :)
Onko vain kaksi? Minua kiehtoo tämä jo vanha ajatus (esim. Fredric Myers, William James, Carl Jung etc.), että meillä on monta mielenosaa tai "minätilaa"; kokonainen sisäinen teatteri. Tämä on vanha uusi ajatus, jota käytetään monissa nykyterapiasuuntauksissa kuten voice dialogissa ja ego state terapiassa. Eli sosiaalisesta tilanteesta riippuen, eri muistilukeroihin ja tunnetiloihin sitoutuneet tilat alkavat mylläämään mielennäyttämöllämme :D!
Anonyymi: kiitos mielenkiintoisesta ajatuksestasi! Ehkä niitä puolia ei todellakaan ole vain kaksi, vaan vaikka kuinka monta! Kyllähän sen itsekin huomaa, miten eri tilanteissa käynnistyy erilaiset toimintatavat ja oleminen. En ole noista terapiasuuntauksista kuullutkaan, mielenkiintoista.
Post a Comment