Olen aivan poikki! Minulla on nyt menossa muutaman viikon (tai hieman pidemmänkin ajan) jakso, jolloin minulla on tekemistä aamusta iltaan. Arki-illatkin olen jo myynyt, mutta onneksi en viikonloppuja. Eli elämäni on viisi päivää juoksua ja kaksi lepoa. Riittääkö tuo lepo-jakso? Ei!
Olin viime viikonlopun tosi väsynyt. Uupumuksen verho alkoi aueta vasta sunnuntai-iltana, mikä lähinnä harmitti: mitä hyötyä on piristyä hetkeksi, jotta jaksaa töissä päivän-pari? Enemmän piristymisestä olisi iloa vapaa-ajalla. Nyt on taas kiire päällä ja olen ihan poikki ja on vasta tiistai. Tämä on älytöntä.
Töihin en toki voi vaikuttaa, se on mitä on, mutta vapaa-aikani olisi pitänyt jättää rennommaksi. Toisaalta taas luulin, että valitsemani vapaa-ajan tekemiset olisivat lataavia, innostavia ja hauskoja, mutta todellisuus on osoittautunut "hieman" toisenlaiseksi. Saan nyt vapaa-ajallakin maistaa kosolti pahaa mieltä ja stressiä, mutta sitoumukset estävät muuttamasta tilannetta nyt heti.
Ehkä tällainen ajankäyttö ei ajaisi uupumuksen ja pahan olon syövereihin, jos ne tekemiset olisivat mukavia ja innostavia, energisoivia. Mutta ei, minulla sekä työ- että vapaa-aika tökkivät. Molemmat tuovat minulle stressiä ja pahaa mieltä, negatiivista asennetta ja palautetta muilta ihmisiltä. Molempia teen (ainakin osoittain) vastentahtoisesti aivan kuin olisin suoritusrobotti, joka tekee asioita vain toisten mieliksi.
Eniten harmittaa harrastukseni, joka on herättämien tunteidensa perusteella veistetty ihan samasta puusta kuin työelämäkin. On hampaiden kiristystä, riitaa, stressiä omasta riittämättömyyden tunteesta, hiljaisia vaatimuksia ja väheksytyn osaan joutumista. Pitäisi olla lisäksi kiltti ja niellä kaikki ikävät asiat, jotta asiat sujuisivat edes sen vähän, mitä nyt. Miksihän edes vaivaudun?!
Tämä on älytöntä. Minuhan on pitänyt leppoistaa elämääni, suoda lepoa ja aikaa, jotta voisin paremmin! Siksi olenkin iloinen, että tämä stressi on "vain" väliaikaista. Toivon vain, että se ei aiheuta liikaa vahinkoja pitkällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä se on sen jo tehnyt.
5 comments:
Liekö tätä tautia ilmassa? Usein tuntuu, että jo tiistaina on kuitti, ja tutut flunssan oloiset stressioireet alkavat vaivata. Pidä varasi, että jää varmasti tilapäiseksi.
Pitää pitää varani, ehdottomasti. Mielenkiintoista, että mainitset nuo flunssan oloiset stressioireet, minulla on ollut niitä myös. Flunssaa ei ole kuitenkaan tullut. Näin se koko kroppa kuitenkin oireilee liian stressaaviin olosuhteisiin... Toivotaan tämän taudin pikaista hälvenemistä!
Muistaakseni syksyn alkaessa jo kerroit täyttäneesi arki-illat harrasteilla. Omia tottumuksia on tosi vaikea muuttaa. Niin helposti sitä vaan alkaa suorittaa elämää.
Itse aloittelin tänä kesänä kitaransoiton itseopiskeluna. Se on tuntunut akkuja lataavalta toiminnalta, kun on pitkän harjoittelun jälkeen saanut sormet taivuteltua sointujen edellyttämiin asemiin.
Oi oi, ei hyvä! Tosin tässä justiinsa itsekin mietin, että on se nyt kumma kun ei ehdi edes kynsiään lyhentää... Minusta tuntuu että olen ollut viime aikoina kovinkin tyly ja jyrkkä ja nihkeä, kun olen kieltäytynyt menoista ja ottanut vapaata. Vaan pitäisi ottaa vielä enemmän. Ja sen minä teen. Tee sinäkin, jos vain suinkin pystyt.
Pelle G: joo, sanoin tosiaan miettiväni harrastuksiani ja valitsevani jotain. Ongelma on oikeastaan siinä, että yhden harrastukseni vaatima ajankäyttö vaihtelee: alkusyksystä se ei vienyt paljon aikaa, nyt se vaatisi sitä aikaa niin paljon kuin sitä on, mutta taas kohta taas helpottaa. Hankalia tällaiset harrastukset leppoistamisen kannalta.
Kitaran soittaminen on varmasti mielekästä! Siinä oman oppimisen havaitsee tosi selkeästi ja sen myötä saa aikaiseksi jotain hienoa (soittoa, musiikkia).
Hehkuvainen: joo, pitää rajoittaa menoja sen minkä pystyy! Tuo on kyllä aina hälyttävä merkki, kun alkaa miettiä, että ei ehdi kynsiään lyhentää. Minullakin on ollut noita hetkiä, se ei ole hyvä, ei... Hyvä, että olet jämäkästi ottanut itsellesi aikaa, niin sitä pitää! :)
Post a Comment