Monday, November 15, 2010

Tiedän, miltä epäoikeudenmukaisuus tuntuu

En tiedä, miten hämmennykseni ilmaisisin. Luulisi, että monen työvuoden jälkeen olisin tietoinen työnantajani tarjoamista eduista ynnä muusta vastaavasta, mutta enpä ole ollut. Etuja on jäänyt käyttämättä, kun en ole tiennyt niiden olemassaolosta. En kai oikein voi itseäni syyttää, kun en ole tiedon puutteessa voinut vaatia (ei voi vaatia sellaista, mitä ei tiedä), eikä toisaalta kai voi vaatia, että työnantaja on käsi ojossa tarjoamassa etujaan. Ilman tuli siis jäätyä, mikä ärsyttää. Harmittaa toki myös taloudellinen tappio, joka sekään ei ole kovin pieni.

Ei nämä epäkohdat ja harmitukset yhteen asiaan toki jää. Olen tietysti iloinen, että armas työnantajani on päättänyt tukea työkaveriani hänen opinnoissaan. Itsehän jäin ilman tukea, en saanut tukea edes palkattomasti, eli siis en yhtään mitään. Tutkinnot ovat toki erit, mutta molemmat ovat alaan liittyvää jatko-opiskelua. Olen sanaton. Jos olisin eräänä tiettynä hetkenä törmännyt näistä asioista päättäviin henkilöihin, en olisi ollut sanaton enkä todennäköisesti toimetonkaan.

Miksi loukkaannun siitä, kun minulle sanotaan, että opintoni eivät hyödytä työnantajaa? Juuri minun opintoni, mutta saman kaltaista työtä paiskiva työkaverini opinnot siis hyödyttävät? Varsinkin, kun kauniissa puheissa sanotaan, että työntekijänkin etu painaa näissä asioissa. Hyödyttävätkö omat jatko-opintoni minua urallani eteenpäin? Kyllä, sen ne tekevät (enemmänkin kuin työkaverini, jos vertailu sallitaan), jos saan ne loppuun suoritettua. Tai eihän tuota varmaksi voi sanoa, mutta uuden tutkinnon arvo on oikeasti monta kertaa painavampi nykyiseen tutkintooni verrattuna, sen miten työnantajapuoli asian näkee, on asia erikseen.

Näistä ja muutamasta muustakin asiasta viisastuneena haluan sanoa:
Vaatikaa oikeuksianne!

Vaatikaa ensimmäisen kerran, toisen, kolmannen ja kymmenenen kerran ja aivan erityisesti, jos olette tietoisia työnantajanne yleisistä käytännöistä ja ne eivät toteudu kohdallanne. Vaatikaa aina perusteluja kielteisiin päätöksiin ja kohdistakaa vaatimuksenne seuraavaan osoitteeseen, jos ensimmäinen ei tuota tulosta. Jos ei toinenkaan auta, siirtykää seuraavaan.

Korostan omalla kohdallani sitä, että aina, kun olen pyytänyt jotain (työaikajoustoa, työvälineitä, mitä tahansa), minulla on ollut erittäin hyvät perustelut pyynnöilleni. Olen lisäksi aina miettinyt, miten pyyntöni vaikuttavat töideni hoitoon ihan kaikista pienistäkin käytännön asioista lähtien. Kaikki pyyntöni ovat olleet siis hyvin tarkkaan harkittuja ja punnittuja joka kantilta. Ikään kuin valmiiksi mietittyjä paketteja.

En tiedä, kannattaako hankalaksi ja vaativaksi työntekijäksi heittäytyminen, mutta liika vaatimattomuus ei ainakaan kaunista, vaan tekee nöyräksi typerykseksi, joka jää aina ilman. Liika kiltteys ei kannata työelämässäkään.

7 comments:

Hehkuvainen said...

Todella harmillinen tilanne :(. Erityisesti siksi, että toinen on saanut etuja joita sinä et, se kuulostaa todella epäreilulta.

Kyllä minustakin tuntuu välillä siltä, että vain ne saavat jotka osaavat vaatia. Harva niitä etuja tulee tosiaan käsi ojossa antamaan.

pelle gudsson said...

Hienoa huomata äänensävysi muutos blogissasi tässä kuukausien mittaan.

Nan said...

Hehkuvainen: elämässä pitää osata vaatia. Se on minulle hankalaa, kun olen oppinut olemaan vaatimatta ja olen sisäistänyt käsityksen, että elämä olisi automaatisesti oikeudenmukaista ja reilua. Kyllä minua harmittaa, mutta olen iloinen, että pääsin varsinaisista harmituksen ja ärsytyksen tunteista kuitenkin melko nopeasti yli.



Pelle G: en ole itse huomannut äänensävyssäni muutosta. Eikä sitä taida itse huomatakaan, joten on tosi mukava kuulla, että muutos näkyy! Kiitos huomiosi kertomisesta :)

Anonymous said...

Taipuiko työnantajasi siis lopulta osa-aikaisuuteen vai vaihdoitko työpaikkaa?

Maria

Nan said...

Maria: Ei ja en. Työnantajani on ollut vastahankainen kaikkeen mahdolliseen, mutta onneksi on lakisääteisiä mahdollisuuksia saada aikaa itsensä ja ammattitaitonsa kehittämiseen ;)

Anonymous said...

Voi hyvänen aika. Palasin juuri matkalta Intiasta, jossa olin tutustumassa lapsiprostituoitujen tukikeskukseen. Näin lapsivankeja, väkivallan uhreja ja raiskattuja kuusivuotiaita.Matkalta tultuani olen pohtinut paljon epäoikeudenmukaisuuden teemaa... googlailin ja osui tämä silmiin. Voi hyvänen aika. Vai tiedät sinä miltä epäoikeudenmukaisuus tuntuu.

Kuule - TUSKIN.

Nan said...

Juu, tuo on juuri helppoa - sanoa, että ei tiedä epäoikeudenmukaisuudesta mitään, kun Afrikassa/Intiassa/VinkuVähäLandiassa on sellaiset ja tällaiset olot. Olen minäkin matkustanut. Tiedän, että Afrikassa nähdään nälkää ja Intiassa on kastilaitos. Tiedän, että ihmisiä on monissa maissa ihan liikaa ja osa lojuu katuojissa nälkään kuolemassa.

Epäoikeudenmukaisuuskin (kuten kaikki tunteet) ovat suhteellisia. Oman työpaikkani mittakaavassa olen kokenut epäoikeudenmukaisuutta. Maailman mittakaavassa olen suuresti etuoikeutettu. Kumpaan asiaan voin vaikuttaa? Kummassa maailmassa elän?