Saturday, February 05, 2011

Säästövinkkejä

Minusta on mainio idea, että on koottu sivusto, jossa kerrotaan säästövinkkejä: Säästö.fi. Monille tuo tulee varmastikin tarpeeseen, koska elämätilanteet voivat vaihdella kovastikin ja tie työelämään ei välttämättä joillakin aukea kunnolla koskaan. Minäkin olen lukenut tuota suurella mielenkiinnolla, koska haluan säästää - ihan siitäkin syystä, että tuloni ovat pudonneet, mutta myös siitä syystä, että rahaa saadakseen pitää tehdä töitä ja minulle oikeastaan riittäisi vähempikin työmäärä, jos suinkin mahdollista.

Minun täytyisi myös aloitella jonkinlaista kodin järjestelyprojektia. Olen jo laittanut esille pussukan, johon kerään kierrätykseen meneviä vaatteita. Näin talvella näkee hyvin, mitä talvivaatteita on tullut käytettyä ja mitä ei, eli karsintaa voisi nyt hyvin tehdä. Lisäksi minulla on suunnitelmissa huonekalun tai parin hankinta. En haluaisi ostaa uutta, mutta minun täytyy myöntää, että järjestyksen ylläpitämisen kannalta minun olisi aivan välttämätöntä saada jotain järjestystä helpottamaan (eli säilytystilaa eli huonekaluja). Asuntoni kaappitilat ovat käytännössä olemattomat ja pöytätilaa ei juuri ole.

Arki on hieman yllättänyt minut työteliäisyydellään, mutta toisaalta tiedän, että tämä on nyt vain muutaman viikon työteliäämpi jakso. Uusi arkeni maistuu minulle oikein hyvin, mutta siitä kirjoittelen lisää myöhemmin.
---

Päivän pieni ilo: Vaikka nyt onkin vielä helmikuu, jotain pientä kevään enteilyä on ollut ilmassa: linnut ovat aktivoituneet sirkuttamaan ja päivä on pidentynyt. Mukavaa!

5 comments:

Hehkuvainen said...

Onpas paljon säästövinkkejä! Ja hyvähän se on osata säästää, sekä luontoa että rahaa.

Ja linnut tosiaan laulavat jo, ihanaa :).

Leenamarketta said...

Lintujen laulun olen huomannut minäkin. Sirkuttavat tosi kovaa.
Minä säästin pienestä palkastani lomaa varten vähän "tuhlausrahaa", mutta suurin osa siitä meni hampaaseen, huomasin kuinka hyvä olisi ns. säästää (mistä) pahanpäivän varalle, kun ylläreitä tulee niin säästövinkkejä kyllä tarvitsee.

AAMU said...

kaikenlaista rompetta kertyy salakavalasti.. kai joku luonnon (eli ihmisen) lainalaisuus..

Nan said...

Hehkuvainen: joo, tuolla on kyllä paljon vinkkejä, joista osa on tosin hieman hassuja. Mutta hyviä silti.



Laventeli: olisi tosi hyvä olla aina säästöjä pahan päivän varalle. Se tuo elämään turvallisuutta ja liikkumavaraa, kun ei ole niin kiinni siinä seuraavassa tulossa.



Aamu: se lienee se ihmisen keräilijäpuoli: pitää varautua pahan päivän varalle. Nykyään vain muutamalle kymmenelle t-paidalle ei ole samalla lailla tarvetta kuin joskus muinoin ruoan keräilemisellä oli.

Anonymous said...

Hintavertailu - Katso miksi vitamiineja, lisäravinteita ja luontaistuotteita ei kannata ostaa Suomesta.

http://luontaistuote.suntuubi.com