Saturday, October 08, 2011

Ei kiristä

Sain hiljattain suureksi ilokseni keskustella yli 80-vuotiaan viisaan naisen kanssa. Tällaiset hetket ovat minulle arvokkaita - en tiedä miksi, mutta olen aina tullut paremmin juttuun itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Heidän kanssaan oleminen on jotenkin rennompaa, vapautuneempaa ja tunnen hyväksyntää (puolin ja toisin). Nuoremmissa lienee (ainakin kokemukseni mukaan) enemmän kireyttä ja suorituskeskeisyyttä - tai sitten he ovat yksinkertaisesti vain keskittyneempiä ihmisen kuoreen, jolloin ihmisen todellinen sisin jää huomiotta.

Tämä nainen sanoi tärkeän asian, joka jäi mieleni sopukoihin muhimaan. Hän sanoi, että vanhuudessa hyvää on se, että päätä ei kiristä, ei yhtään. Nuorempana moni asia ahdisti, mutta ei ahdista enää. Hänestä näkeekin tietynlaisen vapautuneisuuden, kun elämänkokemus on opettanut keskittymään olennaiseen.

Minä mietin, että miksi pään kiristyksen hellittämistä pitää odottaa siihen asti, että on ollut eläkkeellä jo tovin? Miksi vapautua ei voisi jo nyt? Miksi elämää täytyy haaskata turhiin ahdistuksiin? Jos nyt itse mietin omia ahdistuksiani, voin täydellä sydämellä sanoa, että suurin osa niistä on ollut aivan turhaa murehtimista, jolle en ole voinut tehdä sillä kyseisellä murehtimisen hetkellä yhtään mitään (muuta kuin murehtia). Yleensäkin kannattaisi panostaa enemmän toimintaan kuin turhaan murehtimiseen: toiminta luo muutosta, ikävien asioiden mielessä hautominen ei.

Kai näin nuorempana on liikaa asioita menossa ja tulossa. On liian paljon menetettävää, jonkin verran saavutettavaa, eikä riskejä uskalla ottaa. Helposti kuvittelee, että mielen vapautuminen liiallisen murehtimisen taakasta veisi jotain pois, mutta minusta tuntuu, että se, mitä saavuttaa, on sen arvoista. Tosin en usko, että elämä siitä köyhtyy, vaan mahdollisesti jopa rikastuu.

5 comments:

trina said...

Iäkkäitä, viisaita ihmisiä on ilo kuulla, mutta harmi, että ikäihmiset ovat niin eristyksissä nuorempien elämästä, että heitä harvoin kuulee. On tietysti heitäkin, jotka ovat kitkeriä ja katkeria, mutta ehkä heiltäkin oppii sen, miten ei kannata elämäänsä elää, jotta ei olisi onneton vanhuksenakaan.

Voi kun osaisi olla ahdistumatta ja murehtimatta, varmasti elämä olisi silloin keveämpää. Hullua tuhlata elämä pää kireänä pinnistelemiseen.

Leppoisaa mieltä viikonloppuusi :)

Norppa said...

Ikäihmisiltä oppii paljon ja ennen kaikkea heidän asenteensa on sellainen mistä me nuoremmat voisimme ottaa mallia. Täytyy vaan toivoa että ne tulevat vuodet ja elämänkokemus tuo mukanaan hyväksymisen tunteet ja tosiaankin sen, ettei kuuppa enää kiristä samaan tapaan kuin aiemmin.

Nan said...

Trina: minusta nämä nykyajan välimatkat ovat tosi harmi. Onko niiden myötä saavutettu arvokkaita asioita? En minä ainakaan ole. Yksinäistyminen vain lisääntyy. Kenenkään vanhuksen (eikä nuoremmankaan) ei pitäisi joutua olemaan yksin. Olen onneksi oppinut jo hieman löysäämään, mutta vaikeaa se on ollut :)



Norppa: Näin on, elämänkokemuksen ääntä on hienoa kuunnella. Joskus nuoria kuuntelemalla hämmästelee sitä elämänkokemuksen puutetta, mikä on tietysti luonnollista... kai tässä itsellekin alkaa jo ikää kertyä... Eiköhän kiristys hellitä vuosien myötä :)

Pellon pientareella said...

Minä luulen että sitä kiristyksestä eroon pääsemistä voi harjoitella? Ainakin medidaatio (tai rentoutumisharjoitukset tai mindfulness, miten nyt sitä haluaa kutsua) auttaa siihen roimasti, olen nyt itse yrittänyt taas muistaa muutaman minuutin mahd. usein hengitellä silmät kiinni.

Jotenkin ehkä ajattelen niin, että oikeastaan ei voi menettää mitään (ainakaan ottamalla iisisti) vaan aina voi saavuttaa. Seinälläni oli pitkään lappu "läsnäolo". Nyt lapussa lukee "takertumattomuus". Sen kun muistaa, niin usein myös huomattavasti lakkaa kiristämästä :). Vanhat ihmiset (monet, eivät ne katkerat) ovat ihania, ja kaipaan kovasti isoäitiäni.

Nan said...

Pellon pientareella: Minäkin uskon, että sitä voi harjoitella. Olen nimittäin harjoitellut ja se todellakin näyttää toimivan. Tärkeintä on kai se (ainakin omalla kohdallani), että uskon itse siihen, että mitään kiristelyn syytä ei ole. Meditaatio ja kaikenlainen rauhoittuminen on myös ollut minulle valtava apu.

Tuo onkin aivan oiva ajatus, että kirjoittaa jonkin ajankohtaan sopivan, osuvan ja muistuttamista kaipaavan asian (sanan) seinälle. Takertumattomuus (mihin tahansa) on valtavan tärkeä asia. Viime kädessähän se kai viittaa siihen, että ei täältä mitään saa mukaansa hautaan... Iisi asenne on minulla ainakin ennemmin tuonut asioita elämääni kuin vienyt :)