Tuesday, May 29, 2012

Unia, unia ja unia

Näen nykyisin joka yö unia. Tai pitäisikö sanoa, että muistan herätessäni näkemäni unen ja tämä tapahtuu vähintään kerran yössä. Yksi tai useampi uni per yö. Tätä on kestänyt nyt ehkä noin vuoden ja aiemmin unieni muistaminen/näkeminen oli melkeinpä harvinaista. Silloin oikein toivoin, että näkisin jotain unta, jonka muistaisinkin!

Olen ollut tosi hämmentynyt: onko minussa jotain vikaa, kun uneksin niin paljon, vai onko tämä jonkinlainen toiveeni täyttyminen? Jossain välissä nimittäin toivoin, että näkisin unia, että myös unimaailma auttaisi minua pääsemään elämässäni eteenpäin, auttaisi tunnistamaan itseäni, toiveitani ja vahvuuksiani. Voihan tämä olla sitä, koska unimaailmani on tuonut minulle paljon esiin alitajunnnassa pyöriviä asioita. Toisaalta olen myös ollut päivisin useimmiten väsynyt, eli unen laatuni saattaa olla huono tai sitten minussa on jotain muuta vikaa. Toisaalta tuota väsymystä on ollut jo pidempäänkin, vuosia, joten ehkä se ei liity uneksimiseeni.

Olen kuitenkin ottanut tästä ilosta kaiken irti. On mukava mennä nukkumaan, kun en voi koskaan etukäteen tietää, millainen yöllinen viihdetarjonta on. Unia on nimittäin ihan joka lähtöön, painajaisista tosi mielenkiintoisiin. Eräs epämiellyttävimmistä on tainnut olla minulle unessa tehty peräsuolentähystys, jota minulle ei siis ole koskaan oikeasti tehty enkä ole mielestäni edes ajatellut asiaa.

Pienesti epämiellyttäviä ovat olleet erilaiset hukkaamisunet: näin kahtena peräkkäisenä yönä unta, että ensin kadotin kissan ja seuraavana yönä mäyräkoiran. Näistä minulle tuli heti mieleeni, että minun on vaikea pitää tavoitteitani ja unelmiani "tähtäimessäni". Kadotan liian helposti itselleni tärkeät asiat ja erilaiset arjen suorittamiset vievät mennessään. Eli joskus minun on helppo ymmärtää uneni tuoma viesti, mutta aina se ei onnistu.

Olen oppinut hiljalleen tunnistamaan iltaisen mielentilani siten, että onko yöllä luvassa ikävän sävyisiä vai kepeitä unia. Jos mieleni on raskas, unetkin ovat sen mukaisia. Jos menen unten maille iloisin mielin, unetkin ovat positiivisia. Miellyttäviä uniani ovat olleet esimerkiksi monet seikkailu-unet sekä vierailut mielenkiintoisissa paikoissa.

On tämä unien näkeminen sitten tervettä tai ei, siinä on paljon elämää rikastuttavaa. Olen oppinut näkemään ja tuntemaan itsestäni ihan uuden ulottuvuuden, mikä on suorastaan huikaisevaa. Vaikka näenkin aika paljon epämiellyttäviä unia, toivon tämän unennäkemisen jatkuvan: minulle on avautunut ihan uusi maailma ja ymmärtämisen taso sitä kautta.

8 comments:

kaisu marjatta said...

Olet oivaltanut tärkeimmän, unet ovat heijastuksia päivän tapahtumista, alitajunta tuo asiat esille unessa joskus käsittämättömällä tavalla, hyvä tapa olisi myös kirjata mielenkiintoisia unia muistiin ja katsoa jälkeenpäin, mitä ne heijastivat. unet eivät väsytä, silloinhan keho lepää, paitsi painajaisunissa jännittyy. jos väsymys jatkuu käy lääkärin puheilla. on syytä tutkia ajoissa kaikki arvot joista voi löytyä selitys väsymykseen, joka ilta olisi hyvä hiljentyä ja tyhjentää huolet mielestään , silloin ei tule unissa ahdistusta ja pelkoja. itse kirjoitan uneni aina kun ne jänniä jotenkin. toivon kauniita valaisevia unia ja rauhaisaa lepoa

Teea said...

Unet ovat äärettömän mielenkiintoisia ja kertovat paljon elämästämme mikäli vain viitsimme kuunnella. Vietämme monta vuotta elämästämme nukkuessa ja se aika ja tieto kannattaa käyttää hyödyksi.

Kauniita unia :)

Hehkuvainen said...

Minulla on teoria, jota kai tiedekin ainakin jossain määrin tukee: ne, jotka heräävät kesken unien, muistavat unensa paremmin kuin ne, jotka nukkuvat paremmin. Normaali uni on sellaista, ettei kesken unien kuulu herätä. Normaaliin unirytmiin kuuluu se, että unet ehtivät loppua ennen heräämistä.

Itse olen aina ollut erittäin herkkäuninen eli on ihan tavallista että herään muutamia kertoja yössä ja muistan juuri näkemäni unen. En tiedä miksi näin on, se vain on. Ne yöt ovat harvassa, että nukkuisin illasta aamuun kuin tukki.

Olen aina pitänyt yöviihteestä. Jos yht'äkkiä menettäisin uneni, se olisi minusta outoa ja hiukan kauhistuttavaa. (Voi olla, että olisin herätessäni virkeämpi, mutta outoa se olisi yhtäkaikki.)

Aiemmin pidin unipäiväkirjaa, nykyään en. Suurin osa unistani on arkipäivän purkamista, mutta välillä joukkoon tulee selkeästi merkityksellinen henkinen edistysaskel.

Kauniita, jännittäviä ja tärkeitä unia sinulle! :)

Joku said...

Kyllä se tervettä on, sitä älä murehdi. :-)

Se, mitä tapahtuu, ja miksi näet unia juuri nyt, on, että elämänmuutoksen myötä olet "antanut" aivoillesi vapauden suuntautua uudelleen. Erityisesti sen vuoksi nuo unet eivät niinkään heijasta vain sen päivän tuntoja, vaan luotaavat aktiivisesti myös menneitä, ja kuten Hehku sanoo, joukkoon mahtuu varmasti myös niitä kokemuksia, jotka tunnistaa merkityksellisemmiksi ja henkisiksi edistysaskeleiksi.

Olen aika varma sanomastani, koska koin itse samantapaisen jakson jokin aika sitten. Aina välillä uniini ilmaantui elementtejä, jotka kuva tai vertauskuva kuvalta ja vertauskuvalta veivät minut aina lähemmäs muistojeni aikaisempia kerrostumia (sanoisin, että ajoittain jopa yllättävänkin kronologisesti). Sillä voi myös olla jotain tekemistä fyysisen iän kanssa, siitä en osaa varmaksi sanoa, mutta en usko, että kuitenkaan pelkästään.

Minulle itselleni oli harvinaisen vapauttava ja onnellistuttava se lähes konkreettinen kokemus ja tunne siitä, kuinka kerros kerrokselta aivoihini jumiutuneet "lukot" ja "kaavat" sulavat pois, ja vapauttavat minut toisaalta käsittelemään vanhoja asioita, toisaalta sen myötä myös ajattelemaan uusilla laajemmilla poluilla, joita aiemmin elämässä tehdyt ja koetut valinnat eivät enää samalla lailla tunnu kahlitsevan.

Aluksi näin enemmän myös ikäviä unia, mutta sittemmin ja nyttemmin - kai aivojeni opittua omaa tahtiaan "onnellistumaan" tai/eli ottamaan jotenkin rennommin - tuskin lainkaan.

Todella tuntuu, kuin unet - ikävätkin - vapauttaisivat aivoissa uusia reittejä ajatella asioista. Se on tosiaan varsin innostava kokemus. Uskoisin, että koet näitä samoja tuntemuksia, ja olen myös aika varma, että sen polun päässä on onnellisempi sinä.

Onnea matkaan, ja valaisevia unia. :-)

Maija said...

Tämä ei nyt liity mitenkään aihepiiriisi josta kirjoittelit.
Olen haastanut sinut vastaamaan kysymyksiin http://maakutsuu.blogspot.com/2012/05/haastan-sinut.html Kirjoittelehan jos kiinnostaa.

Anonymous said...

Kaiken edellä kertoman lisäksi unia voi itse hallita.
Unessa moni vakion valveilla olon asia kääntyy kadonneeksi mutta sen voi pysäyttää sanomalla tosiasia itselleen. Näin olen itse tehnyt useasti.
Jännittynyt pää ja kasvo lihakset saadaan rennoksi kohdistamalla ajatus parin minuutein jaksoin otsanahasta kaulaan, näin on opettanut näyttelijä Tuija Vuolle.

Nan said...

Mielenkiintoisia kommentteja, kiitos niistä!


Aikatherine: Olen ajatellut aloittaa unipäiväkirjan, mutta aina se vain näyttää siirtyvän. Tuskin kaikkia unia kannattaa kirjata ylös, mutta tärkeimmät ja ne tärkeimmät kyllä tunnistaa. Minulta on pari vuotta sitten otettu veriarvoja, mutta ei niissä ollut mitään vikaa. Väsymyksen syytä pitänee etsiä toisaalta. Kauniita unia!


Teea: kyllä, niin ovat. Nyt kun olen nähnyt paljon unia, olen tajunnut, että ne todellakin kertovat paljon! Kauniita unia!


Hehkuvainen: Minäkin olen herkkäuninen, joten tuo teoria voi hyvinkin selittää paljon. En minäkään nyt enää haluaisi luopua unistani. Ne ovat nykyään niin osa minua, arvokkaita ja merkityksellisiä. Suurin osa unista tuntuu kyllä ihan selkeästi arkipäiväisten asioiden järjestämiseltä, mutta joukkoon tosiaan mahtuu melkoisia merkityspläjäyksiäkin. Kauniita unia!

Nan said...

Joku: tosi mielenkiintoista! Ja mukava kuulla, että joku muukin on kokenut saman kuin minä. Arvelen myös, että tämä voisi liittyä siihen, että olen tekemässä muutosta ja sen myötä antanut itselleni ja ajatuksilleni tilaa. Minulla on aikaa pohtia. Nukun ja lepään myös niin paljon kuin koen tarvitsevani, joten mielelläni on myös tilaa työstää asioita jatkuvan stressin sijaan. Olen tosiaan työstänyt menneitä, mutta myös tulevaa. Mm. töihinpaluupainajaiset ovat alkaneet, ne kertonevat kaiken olennaisen suhtautumisestani työhöni :P

Minulla työstämistä ei ole tapahtunut kronologisesti, vaan vanhoja asioita on satunnaisesti tupsahtanut mieleeni. Vaikeitakin asioita. Kokemuksesi prosessistasi kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta, sillä on varmasti ollut jokin merkitys niin kuin tällä minunkin vaiheellani.

Nyt kun mainitsit noista alun ikävistä unista, niin kyllä minullakin unissa on useimmiten ainakin pieniä epämiellyttäviä tekijöitä. Esim. yhtenä yönä olin treffeillä ja vaikka uni oli kiva, yhdessä vaiheessa mies eleillään torjui minut ja se herätti minussa ikäviä tunteita. Tuo oli lyhyt kohta, mutta merkittävä, kertoo paljon peloistani.

Olen kokenut onnellistuneeni viime kuukausina huomattavasti. Uskon, että tämä näkyy hiljalleen unissanikin, kunhan olen saanut vanhaa kuormaa purettu. Olen tosi innostunut siitä, että tätä elämänmuutostani tapahtuu monella eri tasolla, tämä on huikeaa :) Kauniita unia!


Maija: kiitos haasteesta, mielenkiintoisia kysymyksiä! Paneudun asiaan myöhemmin :)


Liirumin maailma: olen kuullut tuosta unien hallinnasta, mutta en pysty siihen. Joskus puoliunessa pystyn ehkä hieman ohjailemaan, mutta muuten unet kulkevat omia ratojaan. Kiitos rentoutumisvinkistä, tuota todella tarvitsenkin! Jännitän erityisesti leukojani liikaa.