Thursday, August 02, 2012

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

Olen lukenut paljon tänä kesänä. Eräs mieluisa löytö on ollut Åsa Larssonin Aurinkomyrsky. Se on Larssonin jännityssarjan ensimmäinen osa, joka vie Tukholmassa asuvan nuoren juristin Rebecka Martinssonin tien takaisin kotiseudulleen Kiirunaan.

On kirpeä pakkanen ja auringossa myrskyää. Revontulet leimuavat kirkon yllä, jonka suojista löytyy seurakunnan karismaattisen johtohahmon ruumis. Näistä asetelmista kirja alkaa, mutta kirjan yksi mielenkiintoisimmista piirteistä on se, että se on vähintään yhtä paljon Rebeckan kehitystarina kuin rikoksen selvittämistä. Lisäksi kirjassa kertojaääniksi pääsevät vaihdellen eri henkilöt: rikospoliisit, syyttäjät, rikolliset ja uhrit. Tapahtumiin saakin näkökulman ja ajatuksia monesta suunnasta, mikä piirtää mielenkiintoisen kuvan kirjan maisemasta.

Minä pidin tarinasta. Alkuun minua ehkä hämäsi se, että tarinaa kerrotaan monesta suunnasta ja päähenkilön, eli Rebeckan, osa on oikeastaan aika pieni. Ehkä seuraavissa osissa vielä pienempi. Tuntui, että häneen ei oikein pääse sisälle. Toisaalta päähenkilö on oikeastikin vaikeasti lähestyttävä, mikä tekee hänestä minusta omalla tavallaan mielenkiintoisen. Minun oli itse asiassa erittäin helppo samaistua häneen, kun näin hänessä ja itsessäni paljon samaa. Neuroottisuus tuo henkilöön inhimillisyyttä.

Kannattaa ehdottomasti aloittaa tämän sarjan lukeminen tästä kirjasta, jotta ymmärtää koko tarinan. Minua viehättää Larssinin kirjoissa runsas kuvailu ja hieno kielen käyttö. Pystyin helposti siirtymään helteiden keskeltä Kiirunan pakkaseen. Ympäristöstä piirtyi niin kaunis ja elävä, että aloin kaivata sinne. Tällainen kielenkäyttö vetoaa minuun.

Kirjasta on helppo sanoa paljon hyvää ja jotain huonoa. Ehkä se on hyvän kirjan merkki. Luen parhaillaan kolmatta osaa, "Musta polku". Suosittelen näitä kirjoja!

2 comments:

AAMU said...

Olen lukenut kirjan ja pidin siitä myös. Jännittävää, että "murhamysteeri" voidaan sijoittaa arktiseen ympäristöön..

Nan said...

Kyllä, juuri tuo ympäristö on äärimmäisen kiehtova.