Monday, March 03, 2014

Kun ei ole lauta...

Teen tunnustuksen: en ole koskaan ymmärtänyt, miksi monet naiset haluavat isot rinnat. Olen yrittänyt pohtia, että mikä se juttu tuon haaveen taustalla on. Kaipaavatko nämä naiset miesten ihailua, katseita? Kokevatko he, että pienirintaisina he jäävät jostain paitsi? Että rinnakkaat vievät voiton (mistä?)? Tunnustan nyt tässä rytäkässä myös sen, että olen aina haaveillut olevani melko lauta, eli pienirintainen, sellainen laiha ja littana. Se haave ei ole käytännössä toteutunut, vaikka täytyy myöntää, että huomattavasti "pahemminkin" olisi voinut käydä. Mieleni kuitenkin näkee itseni littanana "poikatyttönä", vaikka ulkoisesti en ole yhtään tuollainen. Ristiriitaista.

Olen vartalooni sinällään hyvin tyytyväinen. Luultavasti moni huolisi vartaloni mittasuhteet erittäin mielellään, enkä tosiaan itsekään ole kärsinyt vartalostani. Olen kai harvinaisen onnekas nainen, kun en ole koskaan joutunut miettimään esim. laihduttamista. Silti tunnustan olleeni välillä tyytymätönkin - ihmismieli on siitä kummallinen, että niitä vikoja löytyy aina, vaikka mitään vikaa ei olisikaan.

Silti... olen kokenut äärimmäisen kiusaannuttavana sen, jos rintojani on tuijotettu. Tai jos ulkonäköni saa muuten ylimääräistä huomiota. En ole ehkä ollut ihan sinut kehoni ja naiseuteni kanssa, koska olen välillä pukeutunut varsin väljiin vaatteisiin siis ihan vain peittääkseni. Olen nyt ymmärtänyt, että olen ihan kivan näköinen ja on ihan sallittua näyttää hyvältä. Mutta en silti osaa, kaipaan kaapujani. En halua, että rintojani tuijotetaan.

Olen päättänyt, että tuon itseäni rohkeammin esille, että en enää verhoaisi itseäni kaapuihin. Se on ollut henkisesti tosi vaikeaa, kun toisaalta pelkään sitäkin, että jos näytän hyvältä, minua pidettäisiin ammattitaidottomana (bimbona). Tuntuu kuitenkin tyhmältä yrittää tehdä itsestään toisen näköistä kuin onkaan. Lisäksi haluan pystyä nauttimaan siitä, että pidän ulkonäöstäni. Ikä todennäköisesti tekee sen, että jossain vaiheessa nykyinen kauneus on vain muisto, mutta siihen asti haluaisin nauttia itsestäni ja elämästäni ihan kaikissa asioissa, näissä pinnallisissakin. Itseni peittely ei rajoitu vain fyysiselle puolelle itsessäni, vaan olen yrittänyt peitellä itseäni monin tavoin. En halua pompata esille, mutta en halua aktiivisesti mennä enää piiloonkaan. Ehkä kaapujen syrjään laittaminen auttaisi tässä toisessa puolessakin. Toivottavasti.

Kai koen, että pienirintaisena olisi helpompaa pukeutua ja kantaa omaa kehoaan. En kuitenkaan voi nykytilanteelle mitään, joten kaipa minun on vain karaistava itseni ja laitettava nättiä ja sopivaa ylleni. Katseista huolimatta. Huh. Enkä todellakaan koe, että juuri minua katseltaisiin erityisesti, vaan koen yhdenkin vilkaisun tosi kiusallisena, aivan kuin tekisin itse jotain väärin. Pääni vaatii selvästi hieman uudelleenohjelmointia.

6 comments:

Hehkuvainen said...

Oman päänsä uudelleen ohjelmoiminen on haasteellista. Mutta usein se kannattaa!

Se on kaunista, että on tyytyväinen omaan vartaloonsa ja kantaa sen ryhdikkäästi parhaita puolia sopivasti korostaen. Tissikäs nainen voi mielestäni olla tyylikäs piilottamatta muotojaan.

Minäkin kuljen useimmiten niin, etten halua osakseni katseita. Mutta toisinaan fiilis on sen verran hyvä, että haluan päiden kääntyvän ;). Tiedän näyttäväni hyvältä, ja minua saa kyllä katsella ^_^.

Zepa said...

Mulla on ehkä sitten ollut onnea, kun olen saanut maistaa niin a-kuppia kuin deetäkin :- D Tujiotettavana en oo koskaan viihtynyt, siis omana itsenäni. Eri asia jos konteksti on näyttämö, jossa roolihahmo suojaa mua itteeni.

Oliskin jännää jos olis aina saman kokoinen. Ei tarviis ikinä luopua kivoista vaatteista ennen kuin ne kuluu puhki!

Nan said...

Hehkuvainen: kivasti kirjoitettu :) Tuo viimeinen lause on erityisesti tosi hienoa. Hyvä sinä! Minäkin tähtään juuri tuohon, mutta välillä se on vaikeaa. En halua olla objekti... Minustakin se on kaunista, jos kantaa itsensä ryhdikkäästi ja tyytyväisenä.


Zepa: sinullahan on näppärä tilanne, kun kokemuksia on karttunut :D Minullakin tuo liivikoko on hakenut tosi paljon vuosien varrella. Kun en ole ihan sitä normikokoa, vaikka kovasti olen yrittänyt olla... Minunkin on aina ollut helppo olla esillä roolihahmon kautta. Se on oikeastaan aika nautittavaakin, mutta että omana itsenä pitäisi olla esillä... Hmm! Minä olen ollut aika samankokoinen koko aikuisikäni, joten samoilla vaatteilla olisin voinut mennä. Siksi varmaan tyyliasiat ovatkin laahanneet jäljessä tuossa vaatetusasiassa :D

Hehkuvainen said...

"En halua olla objekti..."

Objekti on merkillinen sana. Siihen liittyy aika paljon negatiivisia mielleyhtymiä. Mitä sinä tarkoitat tässä kohtaa objektilla?

Ahdistavatko sinua kaikenlaiset katseet? Tekeekö katselu sinusta objektin?

Jos objekti on katselun kohde, niin on hyvä muistaa että katsella voi monella tapaa. Katse voi olla hyväksyvä, tuomitseva, ihmettelevä, kammoksuva, kiinnostunut, kadehtiva, himoava, ihaileva ja vaikka mitä muuta. Ei kai se niin paha olisi olla ihailevan katseen kohteena?

Anonymous said...

Niin kauan kuin olisikin vain katseet siinä etumuksessa... lähestulkoon aina joudun itse tilanteeseen, jotta are you talking to me or...

Kuten sen aika osuvasti jopa virolainen liivimyyjä oli todennut kuultuaan kuppikokoni, että minun kannattaa etsiä liivejäni kattilaosastolta ;) (ystäväni oli käymässä ja pyysin katselemaan sopivia liivejä). Ja kuppikokoni siis on G/F.

Ei siussa Nan ole mitään liikaa eikä liian vähän, muutoin et olisi juuri sie! Uskalla nauttia ihailevista katseista.

Itse välillä käytän tiukempaakin yläosaa, sit hiukan väljempää, sillä tietoisesti tietyis paikoissa en halua korostaa liikaa. Se mikä kaikkineen monelta (varsinkin miehiltä) jää unholaan, että nää isot on myös terveysriski, moneltakin kantilta.

Kuukkeli

Nan said...

Hehkuvainen: kiitos erittäin hyvistä huomioista! Objekti on tosiaan usein negatiiviselta kuulostava sana, mutta tosiaan: miksi? Eihän sen niin tarvitsisi olla. Minua kyllä katseet ahdistavat, vaikka ne olisivat ihailevatkin. En tiedä miksi. Kai olen niin oppinut olemaan piilossa, kilttinä tyttönä. Pitää siis opetella olemaan kohteena, ohjelmoida aivot uudelleen. Tuo ei ole lainkaan paha asia :)


Kuukkeli: voi ei, olen törmännyt myös tuohon, että ei tiedä, kenelle/mille toinen puhuu :D Se on tosi kiusallista. Tuo sana kattilaosasto kuulostaa kauhealta (lannistavalta)! Se on kyllä hankalaa, jos on hoikka ympärys ja on rintoja, kun sitten liivikokoja on tosi vaikea löytää. Kokosaralla olen itse seikkaillut B:stä D:hen ja tuo ei sentään kuulosta kauhean pahalta, mutta tuo G/F kuulostaa jo hankalalta... en osaa edes kuvitella, mistä tuollaisia liivejä löytää. Mutta olen siis ehdottomasti samaa mieltä kanssasi ja että kaikki koot ovat ihan yhtä hyviä, kun ihminen sen koon sisällä on hyvä.