Saturday, July 26, 2014

Odotan

Helleaika on odottamista. Odotan, että voisin taas jatkaa elämääni, tehdä sekä arki- että loma-asioita. Tässä helteessä elämä kutistuu selviämiseen ja sinnittelyyn. Sisällä on 32 astetta lämmintä ja toimiminen on mahdollista vain tuulettimen puhaltaessa vieressä. Ulkona ainoa, mitä voi tehdä, on uiminen. Muu on liian tukalaa. Silti täytyy illalla mennä kasvimaalle tekemään sen, mitä voi ja jaksaa. Siis kastelemaan, rikkaruohot saavat kukoistaa.

Jääkaappi on niin jäässä, että se pitäisi sulattaa. Toki yli 20-vuotias jääkaappi osaa sulattaa itsensä, mutta vanhuus on alkanut tehdä tepposensa, erityisesti helteellä. Pitää siis avittaa kaappia, joka jäätyneenä hurisee taukoamatta. Mitkään kengät, ehkä lenkkareita lukuunottamatta, eivät ole jalassa hyvät vaan kaikki kesäkengät hiertävät jalassa. Yhdet kengät tekivät 1-2 kilometrin kävelymatkalla neljä rakkoa. Ne ovat hellekengät eli sandaalit, mutta koska ne hiertävät jalan hikoillessa, kengät saavat puolestani lähteä kierrätykseen.

Mukavaa on ollut sisäliikunta ilmastoidussa salissa, suosittelen! Voisin maksaa pelkästään siitä, että pääsen tuollaiseen tilaan. Olenkin kulkenut paljon ilmastoiduissa kaupoissa, vaikka minun ei tarvitsisikaan ostaa mitään. Kotona olen saanut tehtyä jotain pieniä siivousaskareita aamupäivisin, kun aurinko ei vielä porota sisälle täydellä terällä.

Hellejaksot ovat itselleni aina elämän poikkeustilanteita. Odotan ja sinnittelen. Katselen sääennustuksia ja odotan todella sitä, että vihdoin inhimillisempiä lämpötiloja olisi tarjolla. Kaipaan normaalia mahdollisuutta toimia ja tehdä asioita. Olisi niin paljon tehtävää ja intoakin niihin, mutta... ei niin ei. Odotellaan.

3 comments:

Huopalintu said...

Samat tunnelmat on täälläkin. Vähän harmittaa, kun on kaunis kesä, mutta ulkona ei voi olla. Talvella saa tarpeeksi olla sisällä ja nyt kun vihdoin on kesä, joutuu myös olemaan sisällä (meillä on sisällä iltapäivään saakka huomattavasti viileämpää kuin ulkona). Illalla, kun on viileämpää, täytyy tehdä kaikki työt, mutta silloin taas ei jaksa, kun helteen takia huonosti nukutut yöt verottavat voimia. Lisäksi mökillä on paljon paarmoja, niin pihalla ei kauheasti kiinnosta hikoilla. Tulisipa pian normaalit kelit, niin pääsisi tästä helteessä kärvistelystä.

nainen.kuvastimessa said...

Samoja odotusfiiliksiä myös minulla. Aamupäivästä touhuan ja teen tarvittavat hommat ja käyn uimassa, sitten otetaan lunkisti ja liikutaan mahdollisimman vähän. Kuten sinä minäkin haluaisin tehdä ja touhuta, mutta helle on uuvuttanut minut.

Jos viilenisi edes viitisen astetta, jaksaisi taas jatkaa kesä-elämää.

Viileämpiä kelejä odotellessa yritetään kestää!

Nan said...

Huopalintu: minulla on ihan samat mietteet. Harmittaa juuri kaikki tuo, mutta pitää vain yrittää tehdä, mitä voi. Yhtenä iltana olin kasvimaalla puoleen yöhön asti. En oikein siitäkään pidä, kun en ole iltaihminen, mutta tokihan kesäyöt muuten on kivoja.


Nainen.kuvastimessa: minäkin touhuan aamupäivisin, mitä voi. Iltapäivällä lähden kotoa ja illalla menen kasvimaalle. Päivissä on rytmi, mutta kyllä tämä odottelu jo turhauttaa. "Lohdullista" on se, että ei helteet voi loputtomiin kestää. Sopivampaa kesäsäätä odotellessa siis!