Tuesday, March 08, 2016

Kevätväsymystä

En usko potevani kevätväsymystä sinällään, vaan meneillään olevat asiat saavat minut uupuneeksi. Olen taas (ties kuinka monennen kerran) tehnyt kaikenlaista yli voimavarojen, mikä on kostautunut. (Tai oikeastaan en ole kaikkea tehnyt, vaan asioita on myös vain tapahtunut.) Juuri kun ajattelin ottaa rennommin, iski jokin pöpö. Tai ehkä sille tuli tilaa ryhtyä hääräilemään kehossani, kun annoin itselleni aikaa vain olla? Jokatapauksessa pöpö teki sen, että olen ihan rättipoikki.

En ole varsinaisesti sairas siten, että voisin sairastaa hyvällä omallatunnolla, vaan ihan terveeltä vaikuttava. Kaulan imusolmukkeita tykyttää ja olen äärimmäisen väsynyt, mutta niin vain täytyy porskuttaa arkipuuhasta toiseen, huh. Toki vapaa-ajan käytän lepäämiseen. Onneksi viikonloppuna vaivannut niskasärky näyttäisi hellittäneen (tai tauonneen?).

Näinä hetkinä tulee mieleen, että ei maailma tule valmiiksi, vaikka kuinka huhkisin juuri nyt. Ja jos tarkkoja ollaan, omilla tekemisilläni ei ole juuri mitään vaikutusta mihinkään, jos yhteiskunnan tasolla ajatellaan (omaan elämään vaikuttaminenkin on lopulta aika rajallista). Lähinnä puuhasteluni tai puuhastelemattomuuteni vaikuttaa omaan elämääni tai siihen, miten päiväni kuluvat. Eikä ahkeruuteni tai sen puute myöskään kiinnosta ketään.


Kaipa tämä kirjoitukseni viittaa siihen, että en koe olevani mitenkään hyödyksi tai tarpeellinen kenellekään tai millekään. Kunhan kuljeskelen ja yritän viihdyttää itse itseäni. Pitkästyn harjoittelussani liian vähäisiin ja tylsiin töihini. Tympii, kun tulevaisuus on epävarma ja sitä ei voi miettiä yhtään pidemmälle. Positiivista on toki kevään ja kesän tuleminen ja kesäaktiviteettien suunnitteleminen.

3 comments:

Persu kytiksessä said...

"Kaipa tämä kirjoitukseni viittaa siihen, että en koe olevani mitenkään hyödyksi tai tarpeellinen kenellekään tai millekään."

Voi hyvä ihminen... Kunpa tietäisit!

Voimia! Toivottavasti terveys palaa nopeasti.

Ryövärintytär said...

Sinussa on kieltämättä jotain hyvin samaa kuin itsessäni. Huomaan samaistuvani moneen tekstiisi. Tämä ylivoimiensa eläminen on minullekin hyvin tavanomaista. Pitäisi oppia pysähtymään ja kysymään, onko se tekeminen oikeasti niin tärkeää? Miksi pitää pusertaa ja punnertaa ja taistella tuulimyllyjä vastaan. Olisiko mahdollista höllätä vähän ja mennä tuulen mukana vähän matkaa, katsoa iskeekö se katastrofi tekemättömyydestä ihan oikeasti vai kuvittelenko vain sen tapahtuvan.

Sinun pitää saada elämääsi jotain merkittävää. Se tunne, ettei ole hyödyksi ja tarpeellinen, voi johtaa kuin huomaamatta pysyvään alavireisyyteen ja lopulta lipsahtaa masennuksen puolelle. Yritä nyt ensin parantua ja levätä, ja sitten uusin voimin hakemaan elämään sisältöä. Jos tuntuu, ettei yhteen suuntaan pääse, pitää vaihtaa suuntaa ja lähteä tekemään jotain aivan muuta.

Nan said...

Persu: niin, noita oloja tulee, mutta kyllä useimmat meistä ovat lopulta kuitenkin jotakin jossakin tai jollekin :) Kiitos sinulle ja paljon voimia myös.


Ryövärintytär: joo, huomaan eläväni kuin jojossa: välillä touhuan innoissani siellä ja täällä ja tuolla ja lopulta huomaan väsyväni. Sitten lähinnä löllöttelen kotona arkiaskareiden parissa voimia keräten ja lopulta huomaan olevani tylsistynyt, jolloin kerään taas kaikenlaista ohjelmaa jne. Miten sitä oppisi tasapainottamaan tätä? Aina ei tosiaan tarvitse tehdä niin paljon. Luulen, että useimmiten tekemättömyyttä muut ei edes huomaa. On kyllä tärkeää, että ei lipsahda merkityksettömyyden ja masennuksen puolelle. Minulla on taipumusta alakuloon ja se näyttäytyy ajoittain. Välillä olen kuitenkin varsin positiivinen sen suhteen, että asiat järjestyy. Tuppaan vain kiirehtimään tässäkin. Ei elämän tarvitse olla valmis tänään tai huomenna, kaikessa rauhassa eteenpäin lampsiminen riittää. Välillä voi pakittaakin. Tai kääntyä johonkin ihan uuteen suuntaan, kuten mainitset.