Tuesday, December 09, 2008

Erityisen käteviä keittiötarvikkeita

Syöminen on aina ollut minusta mieluisaa, mutta nyt olen vihdoin innostunut todella myös ruoanlaitosta! Oli jo aikakin :) Aiemmin minulla on ollut käsitys, että ruoanlaitto olisi jotain todella vaikeaa ja aikaa vievää. No, eihän se ole, varsinkin jos suunnittelee hyvin!

Suunnittelun merkitystä ei voi kyllä korostaa liikaa. Kun vähän miettii, mitä kaupasta kotiin kantaa sen lisäksi, että pitää kotona yllä hyvää säilyvien peruselintarvikkeiden "varastoa" (jauhot, mausteet, pastaa, ruokakermaa, ehkä jotain pakastevihanneksia yms.) pystyy jo loihtimaan nopeasti hyvää perussapuskaa työpäivän jälkeen. Kokkailun ohessa on vielä hyvä hoitaa vaikkapa tiskit pois tai järjestellä pöytätasoja.

Kokkailuinnostuksen myötä olen löytänyt myös jotain vanhoja, käteviä keittiötarvikkeita uudelleen tai hankkinut uusia:
- Valkosipulipuristin: tosi kätevä kapistus, joka lisäsi valkosipulin käyttöäni huimasti! Voihan valkosipulin kynsiä veitselläkin pilkkoa, mutta harvemmin sitä tuli tehtyä, eli jokin taika tuossa puristimessa on.
- Hyvä ja monipuolinen veitsivalikoima: kasvisten pilkkominen on suorastaan ilo kunnon veitsellä verrattuna siihen, että nyhräisi jollain tylsällä nysällä.
- Sauvasekoitin: sillä loihtii kasvissosekeiton, johon voi käyttää melkein mitä vain jääkaappiin jääneitä kasviksia.
- Leipäkone: joo, leipäkone on oikeasti kätevä. Ainesten laittaminen hoituu nopeasti ja muutaman tunnin päästä on tarjolla tuoretta leipää. Ajastimella voi säätää aikaa, jolloin leipä on valmis. Ainoa miinuspuoli tässä on se, että tietääkseni ruisleipää ei tuolla voi tehdä, kun sitä mieluiten söisin. Vaalean leivän syöntiä yritän pitää minimissä.
- Kananmunan viipaloija: joo-o, tämäkin on yllättävän näppärä, vaikka aluksi ajattelin sitä ihan turhaksi kapistukseksi.
- Kananmunankeitin: kyllähän kananmunat kattilassakin kiehuvat (ja yleensä hajoavat), mutta kananmunankeittimellä saa juuri sellaisia kananmunia kuin haluaa ja kelloa ei tarvitse seurailla.
- Keittiövaaka: ainesten mittaaminen on yhtä juhlaa (jos ne vain sattuvat olemaan grammoissa).
- Kerroskattila: mahdollistaa kasvisten höyryttämisen, ja maitopohjaisten puurojen yms. keittäminen on huoletonta, kun pohjaan palamista ja ylikiehumista ei tarvitse pelätä. Myös suklaa sulaa näppärästi. Ainoa miinuspuoli omassa kattilassani on riisipuuron keitossa syntyvä hieman ruskeahko "maitokerros" juuri puuron ylärajan yläpuolelle (vaikea selittää), jota on melkein mahdotonta saada tiskaamalla irti, ja tämä vielä vaikeutuu koko ajan, mitä useammin puuroa on tehnyt.
- Vedenkeitin: omani on todella nopea.
- Hyvä paistinpannu: keittiön perustarvike.

Jotain hankintoja minun kannattaisi vielä tehdä. Ajastin olisi todella tarpeellinen; unohdan ihan käsittämättömän usein teen hautumaan liian pitkäksi aikaa (juon usein kitkerää teetä, tottuuhan siihenkin). Onpa joskus ruokiakin kärvähtänyt uuniin tai levylle. Lisäksi voisin ehkä hankkia jonkin pinnoitetun kattilan, tehosekoittimen ja kunnollisen pippurimyllyn.

Erästä "peruskeittiötarviketta" minulla ei kuitenkaan ole, vaikka se melkein joka kodista löytyykin: mikroaaltouuni. Sen jälkeen, kun sellainen erinäisistä syistä johtuen ei enää taloudestani löytynyt, ei ole ollut päivääkään, jolloin olisin kaivannut sitä. Mihin ihmeeseen sitä aiemmin käytinkään?! En halua sitä nytkään, kun sille ei edes olisi tilaa. Ainoa syy, miksi mikroaaltouuni voisi olla kiinnostava, on maidon nopea lämmitys ja energiasäästö verrattuna uuniin tai levyllä lämmittämiseen. Nämä syyt eivät kuitenkaan riitä moisen tilarohmun hankkimiseen.

8 comments:

Anonymous said...

Sipulileikkuri on ihan älyttömän kätevä. Puolitettu sipuli vaan leikkurin terien väliin ja hetkessä saa sipulisilppua, säästyy itketykseltä ja veitsen kanssa silpomiselta.

Kananmunaleikkuria olen käyttänyt myös herkkusienien viipalointiin, sillä saa juuri sopivia paloja esim. pizzan päälle.

-mari

Nan said...

Mari: olen miettinyt tuota sipulileikkuria, että pitäsikö sellainen hankkia. En ole vain vielä löytänyt mieluisaa, kun tuntuu, että monet tekevät aika pientä silppua. Olisi hyvä, jos silpun kokoa voisi jotenkin vaihdella... vaikka en tiedä, olisiko se oikeasti tarpeen :)

Kiitos muuten tosi hyvästä vinkistä! En tiennytkään, että kananmunaleikkuria voisi käyttää myös sieniin! Syön sieniä varsin usein, joten tuohan on näppärä idea :)

Anonymous said...

"Mari: Olisi hyvä, jos silpun kokoa voisi jotenkin vaihdella... vaikka en tiedä, olisiko se oikeasti tarpeen :)"

On niitä sellaisia leikkureita, jotka tekevät vapaaehtoisesti tai sitten itkien juuri sen kokoista silppua kuin eukko käskee. Se on parinvalintakysymys.

"Kiitos muuten tosi hyvästä vinkistä! En tiennytkään, että kananmunaleikkuria voisi käyttää myös sieniin!"

Keskikokoinen ja helposti leikattava herkkusieni vaati kaksi viiltoa suuntaansa. Käsittelyaika on viisi sekuntia. Minuutissa silpuksi menee 12 sientä. Kannattaako tuon takia leikkuria liata?

Anonymous said...

Mä haaveilen Kenwoodin yleiskoneesta, leipäkoneesta ja hyvästä espressokeittimestä. (Ja ihan unelma-unelmissa Mielen kodinkoneista, mm. pakastimesta jonka ovessa on jääpalakone. Plus viinikaapista, laavakivigrillistä ja niin edelleen... Ja tietysti isommasta keittiöstä!)

Lisäks mun pitäis haalia parempia leikkuulautoja, useampia paistinpannuja, isompi uunivuoka jne. jne.

Kyllä sitä äkkiä keksii kaikenlaista! Vaikka mä en edes usein laita ruokaa, kiireen vuoksi. Mutta olen kai jonkinlainen välinefriikki. :)

Pilviharso said...

Minulla on ollut Philips Ahkera jo kahteen eri otteeseen. Harmittaa, kun olen pilannut siitä osan, kun olen mennyt pesemään osia tiskikoneen alaosassa kuumien, muovia vääntävien vastusten päällä. Jotta enää en voi käyttää kuin perusvatkainta.

Anonymous said...

Onpas Marilla Nascarilla positiivisia kannanottoja. Avomieheni käyttää sipulileikkuria erittäin mielellään, ilman kyyneleitä.

Eikö ole muuten sieniä pilkkoessa ihan sama, likaako leikkurin vai veitsen (ja yleensä myös leikkuulaudan)?

-mari

Anonymous said...

"Eikö ole muuten sieniä pilkkoessa ihan sama, likaako leikkurin vai veitsen (ja yleensä myös leikkuulaudan)?"

Jos omistaa astianpesukoneen, niin eipä sillä merkitystä liene. Jos ei, niin lisätiskiä kannattaa välttää.

Nan said...

Marilla Nascar: Mikäpä olisikaan sen mukavampaa kuin keittiössä viihtyvä, mielellään (kasviksia) pilkkova mies! :)

Ipo: sinullahan on melkoisen pitkä toivelista :D Ymmärrän sen kyllä hyvin: hyvät keittiövälineet on iso ilo :)

Pilviharso: kuulostaa harmilliselta. Yleiskone olisi varmaan aika kätevä (en ole koskaan käyttänyt moista, joten en ole osannut kaivatakaan sellaista... Luulen tosin, että pitäisin siitä!).

Mari, Marilla: tiskiä tulee joka tapauksessa. Ehkä jos muuta pilkottavaa ei olisi niin kananmunaleikkuri veisi voiton, mutta muuten leikkuulauta + veitsi. (En tosin osaa leikata herkkusienestä nättejä, tasaisia siivuja.)